Artsissa esillä oleva Peilissä katoavat ajan varjot -näyttely tarjoaa kiinnostavan katsauksen fantasiaan nykytaiteessa. Teosnimet, kuten Velho parkkipaikalla, Yksinäisin vampyyri ja Kaikunoita, ohjaavat ajatuksia perinteisen fantasiakuvaston suuntaan, mutta näyttely osoittaa miten monella tavalla aihetta voi lähestyä ja miten eri tavoin siitä voi ammentaa. 

Yhdessä kuvataiteilija Timo Vaittisen kanssa kuratoidussa näyttelyssä ilahduttavat mielikuvituksellisuuden ja fantasia-aiheiden lisäksi hyvä dynamiikka ja vaihtelu teosten materiaaleissa ja tekniikoissa. Kokonaisuus sisältää teoksia seitsemältä taiteilijalta sekä Maiju Tarpilan ja Usva Inein suunnitteleman Pyyntö-liveroolipelin. Näyttelyssä nähdään teoksia Vantaan taidemuseon kokoelmataiteilijoilta Pentti Kaskipurolta, Hanna Niemiseltä ja Kaija Poijulalta, mutta erityisesti mukaan kutsuttujen taiteilijoiden eli Mariam Falailehin, Joel Slotten, Eetu Sihvosen ja Timo Vaittisen teokset kiinnittävät huomion. 

Vaittisen tekstiiliteokset ovat usein värikkäitä, vaikuttavia ja kooltaan valtavia. Teos Vartija neurotietoisuuden portilla (2025) kuvaa punaista lohikäärmettä, joka leijuu satumaisen kaupungin yllä. Vaikka sekä lohikäärme että linnat edustavat ehkä kliseisintä kuviteltavissa olevaa fantasiakuvastoa, Vaittisen teos on kaikkea muuta. Sen estetiikassa kohtaavat oivaltavasti videopelit, monimutkaiset tilkkutäkit sekä omaperäinen, psykedeelinenkin ote. Vaittiselta nähdään myös fantasiaroolipelien miniatyyrimaailmoista ammentavia pienikokoisia veistoksia, mutta niiden toteutus ei yllä samalle tasolle upeiden tekstiiliteosten kanssa.

Eetu Sihvosen puuta, metallia ja 3D-mallinnuksia hyödyntävät veistokset ovat todella yksityiskohtaisia, viimeisteltyjä ja omaperäisiä. Viisiosaisen Origin-sarjan jokainen teos on sekä hahmo pitkine mustine raajoineen että oma näkyviin avautuva, kiehtova pienoismaailmansa. Teokset näyttävät olennoilta, jotka ovat astuneet näyttelytilaan jostakin toisesta todellisuudesta ja asettuneet vain hetkeksi paikoilleen istumaan tai levittäneet siipensä ja lennähtäneet seinälle. Ikään kuin ne voisivat lähteä liikkeelle milloin vain ja samalla niiden sisältämissä miniatyyrimaailmoissa tapahtumat jatkua taas vain hetkeksi pysäytetystä kohtauksesta.

Joel Slotten taidokkaasti toteutetut maalaukset ja piirrokset puolestaan ovat erinomainen esimerkki siitä, miten fantasiaa ja arkea voi sekä törmäyttää että käyttää toistensa peilaamiseen. Slotte maalaa paljon itseään ja lähipiiriään, mutta hahmojen lisäksi teoksissa merkittävässä roolissa ovat erilaiset esineet, kasvit ja muut yksityiskohdat. Esimerkiksi teoksessa Irisoivat siivet ja rutisevat pantit (2024) kohtaavat bändipaidat, kumihanskat, oluttölkit ja Alepan muovikassit sekä toisaalta taustalla häämöttävä suloinen satulinna ja sininen taivas.

Mariam Falailehin keramiikkaveistokset hohtavat hämärässä tilassa hopeisina ja epätodellisina. Niiden mittakaava vaihtelee pienistä seinille ripustetuista veistoksista tilan keskellä kohoavaan, kookkaampaan ja pysäyttävään Ulottuvuusovi-teokseen (2025). Falailehin veistokset tuovat kokonaisuuteen mystiikkaa ja mytologiaa, mutta vetoavinta niissä on materiaalin käsittely ja muotokieli. Aaveolennon raaja -veistoksessa varpaankynnet kääntyvät kippuralle ja jalkaterää peittää kuhisevan kiemurainen tekstuuri. Suoja -teoksessa (2025) vihreä valo kuultaa panssarimaisten ja orgaanisten muotojen alta. 

Peilissä katoavat ajan varjot virittää katsojan fantasian taajuudelle ja muistuttaa ehkä myös laajemmin siitä, miten mielikuvitusta ja taikaa löytyy vaikka mistä, jos vain osaa katsoa. 

Peilissä katoavat ajan varjot 15.3. saakka Vantaan taidemuseo Artsissa.

Artikkelikuva: Eetu Sihvonen, Origin, 2025. Kuva: Sami Parkkinen (rajattu alkuperäisestä).