Sulje

Sulje

Sanna Lipponen

Olen kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja. Aiemmin olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa näyttelytuotantoon ja viestintään liittyvissä tehtävissä. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. Vuonna 2021 työskentelen Koneen Säätiön apurahalla.

Astrid Strömbergin näyttely Tales from the land of Oblivion tm-galleriassa tarkastelee tarinankerrontaa – sitä miten tapahtunutta tai sen yksityiskohtia tekee mieli vähän värittää. Tietyt muodot toistuvat, yhdistyvät ja muovautuvat toisiksi näyttelyn sisällä.

Tales from the land of Oblivion

Minna Suoniemen näyttely Tiheää vettä Forum Boxissa on hätkähdyttävän voimakas kokonaisuus ylisukupolvisista kokemuksista ja suhteista sekä niihin väistämättä liittyvästä kitkasta.

Tiheää vettä

Laura Wesamaan HAM-galleriassa esillä oleva näyttely au hasard Pegaso tarkastelee ihmisen suhdetta hevoseen sekä siihen liittyviä teknologioita. Samat teemat olivat läsnä myös Experiments on Togetherness: Herding in Helsinki Central Park -työpajassa. Tämä teksti käsittelee niitä, mutta lähtee luultavasti laukalle.

Hevosista ja niihin liittyvistä teknologioista

Camille Auerin ja Nadiye Koçakin yhteisnäyttely Hyperkeho käsittelee ja käsitteellistää kehojen rajoja ja rajattomuutta.

Hyperkehoista hansikkaisiin

”Taidekentällä on paljon kriittistä keskustelua ja debatit kuuluvat asiaan. Kun suhtaudutaan intohimoisesti taiteeseen ja käydään aktiivista keskustelua, taidekenttä ja -käsitykset ovat jatkuvassa liikkeessä. Myös taiteilijuus ja taiteilijan rooli yhteiskunnassa muuttuvat”, sanoo kuvataiteilija Hannaleena Heiska. Keskustelimme hänen kanssaaan taiteen vapaudesta, poliittisuudesta ja ammattimaisuudesta.

Taiteen vapaudesta, poliittisuudesta ja ammattimaisuudesta – Haastattelussa Hannaleena Heiska

Hanna Maria Anttila tarkastelee kokeellisessa elokuvassaan Sotakorvaus toisen maailmansodan suomalaisille aiheuttamaa ylisukupolvista taakkasiirtymää. Hän onnistuu käsittelemään ankeaa ja kulunuttakin aihetta omakohtaisesti, lempeästi ja tarkasti.

Häpeästä, puhumattomuudesta ja armostakin

Olli Keräsen SICissä esillä olevassa näyttelyssä Mound materiaalit käyvät vuoropuhelua paitsi keskenään myös tilan kanssa.

Olli Keränen: Mound

Mikä on ammattitaiteilija? Mitä väliä on koulutuksella tai ammattimaisuudella taiteen tekemisessä? Eikö kuka tahansa saa maalata akryylimaaleilla, jos haluaa? Keneltä se on pois? Entä onko hirveää elitismiä, jos puhuu taidekentästä, ammattitaiteilijoista ja arvottaa taidetta?

Kuka kaipaa ammattitaiteilijaa?

Miia Rinteen Galleria Huudossa esillä oleva näyttely Uusi mato antaa tilaa sattumanvaraisuudelle, jatkuvuudelle, kerroksellisuudelle ja asioille, jotka lopulta ovat kaikkea muuta kuin sattumanvaraisia.

Uusi mato

Hannu Karjalaisen Towards an Architect (2010) ja Cécile B. Evansin Amos’ World (2017) kuvaavat arkkitehteja ahdingossa. Molemmat teokset ovat katsottavissa verkossa.

Epäonniset arkkitehdit

Antti Kytömäen Sinnessä esillä oleva näyttely Night Flight on todella riisuttu viiden veistoksellisen teoksen kokonaisuus, joka onnistuu kiteyttämään tiiviissä muodossaan yllättävän paljon pimeydestä, katoavaisuudesta ja kaiken suhteellisuudesta.

Pimeydestä, katoavaisuudesta ja kaiken suhteellisuudesta

Exhibition Laboratoryssa esillä oleva ryhmänäyttely Surrender? Surrender tarkastelee tätä aikaa antautuen epävarmuudelle, muutokselle, levottomuudelle ja epätietoisuudelle. Näyttelyssä on esillä muun muassa videotaidetta, runoutta, installaatiota, ääntä, maalausta ja performansseja. 

Antautumisesta

Poikkeusolojen aikana näyttelyissä käyminen on muuttunut muistoiksi niistä. Tämä teksti käsittelee muistoa Kiasmassa esillä olleesta ja uudelleen kesäkuun alussa avautuvasta Ed Atkinsin näyttelystä Live White Slime, mutta myös neulomista, lentämistä ja valkoista limaa, joka tahmaa arkea. 

Valkoista limaa

EDITin Valokeilassa on juttusarja, jossa keskitymme yhteen taideteokseen kerrallaan. Haluamme antaa oman tilansa ja aikansa yhden teoksen kohtaamiseen sekä siihen liittyvään intimiteettiin ja intensiteettiin. Esittelemme sarjassa teoksia, jotka ovat meille jollain tapaa ajankohtaisia tai aikojen kuluessa tärkeiksi muodostuneita. Nyt vuorossa on Mary Reid Kelleyn ja Patrick Kelleyn hulvaton ja hieno teos This is Offal (2016).

Valokeilassa Mary Reid Kelley ja Patrick Kelley: This is Offal

Porin taidemuseossa esillä oleva näyttely Be Fragile! Be Brave! – Hauraus on urheutta -näyttelyn keskiössä ovat virolaisen Anu Põderin mielikuvitukselliset, rajut ja intiimit teokset.

Saippuakieliä, muovi-ihoa ja lääkesieniä

Ars Fennica -voittaja Ragnar Kjartanssonin teos The Visitors (2012) kerää lähes poikkeuksetta suitsutusta. Tänä syksynä jopa 2000-luvun parhaaksi teokseksi listattu videoinstallaatio on esillä Kiasmassa.

The Visitors

Anna Estarriolan näyttelyssä Hideouts korostuvat kysymykset tilassa ja kehossa olemisesta, jatkuvat prosessit ja niiden kautta sekä ajatuksen että muodon kirkastuminen äärimmäiseen tarkkuuteen asti. Havaitakseen pienet, tärkeät liikkeet tai vaimeat äänet on maltettava pysähtyä, katsoa ja kuunnella tarkemmin.

Kehosta toiseen

Pauliina Turakka Purhosen näyttely Helvetti ja kirkkaus on hengästyttävä ja herkullinen yhdistelmä lapsuutta, pyhyyttä, ruumiillisuutta, seksuaalisuutta, arkea, taidehistoriaa, symboliikkaa, häpeilemättömyyttä, häikäilemättömyyttä, väkivaltaa, kauneutta, pelkoa ja armoa.

Kehollisuutta kankaasta