Perinteinen suomalaisen nykytaiteen katselmus, vuodesta 1993 järjestetty Mäntän kuvataideviikot, on tänä vuonna yllättävän moniaistinen kokonaisuus. Kuvataideviikkojen vuoden 2022 kuraattorin Markus Kåhren mukaan näyttelyllä ei ole tänä vuonna erityistä nimettyä teemaa. Kåhren kuvanveistäjän tausta tuntuu kuitenkin vaikuttaneen taiteilijavalintoihin. Useimmat näyttelyn teoksista ovat veistoksia tai installaatioita, jotka ottavat tilan haltuun moniulotteisesti.

Näyttelykeskus Pekilon jylhässä teollisuushallissa tuoksuu selvästi puu. Metsäteollisuuspaikkakunnan perintö ja puu materiaalina, aiheena ja eri aistein koettuna, on ripoteltu pieninä paloina pitkin näyttelyä. Esimerkiksi Post Theatre Collective -taiteilijaryhmän (David Kozma, Saku Kämäräinen, Pietu Pietiläinen ja Bita Razavi) installaatio Brutally Soft käsittelee vessapaperin käyttöä humoristisen performatiivisesti. Päivi Takalan maalausta ja installaatiota yhdistävä Puusto taas on metsäteollisuudesta abstraktimpi ja käsitteellisempi tulkinta.

Tänä vuonna mukaan kutsuttuja taiteilijoita on huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina. Kuvataideviikkoja on ollut tekemässä kaikkiaan 25 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää, yhteensä 38 taiteilijan joukko. Taiteilijamäärän tiivistäminen näkyy Pekilon näyttelytilan miellyttävänä väljyytenä. Valtavan korkeaa näyttelytilaa on onnistuttu hyödyntämään mainiosti. Esimerkiksi Man Yaun seinälle ja portaikkoon toteuttama Rosie Wallpaper 01 on näyttävä, mutta hienostunut installaatio. Keraamikkotaustaisen kuvanveistäjän chinoiserie-koristelutyylistä ammentava teos on huikean kaunis ja taidokas. Keraamisten rusettien varaan pingotettu ohut silkkinauha muodostaa geometrisen verkon, joka yhdistyy tiffany-lasitekniikalla toteutettuihin kukka-aiheisiin. Yaun istallaation vieressä on taas puita näkyvissä. Elina Brotheruksen koko seinän peittävissä valokuvasuurennoksissa Le Spectateur (Mise en abyme), on tuttuun tapaan taiteilija itse kuvassa, tällä kertaa muun muassa karun kauniissa luontomaisemassa katselemassa kaukaisuuteen.

Pekilossa on esillä myös ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Kalle Nion kiinnostavasti puoliksi irrallaan roikkuvalle hopeanväriselle pressulle projisoitu runollinen ja noir-henkinen Yön-elokuva sai ensi-iltansa Kuvataideviikoilla. Yksi näyttelyn mieleenpainuvimpia teoksia on Lauri Astalan Sketch for the Last Map. Ristiinvalotustekniikkaa hyödyntävässä videoteoksessa aika ja paikka sekoittuvat. Ympäri maailmaa useiden vuosien ajan kuvatun videon katselukokemus on hypnoottinen. Yhtälailla vaikuttava on saksofonisti Mikko Innasen ääni-installaatio Pour Louise-Adéle Maor – kaanon 12 saksofonille.

Kuraattori Kåhre on kertonut halunneensa ottaa mukaan taiteilijoita, jotka ovat aktiivisia suhteessa tilaan ja yleisöön. Tässä tavoitteessaan Mäntän kuvataideviikot on onnistunut. Erityisen hyvin tämä toimii arkkitehti- ja muusikkotyöpari Siiri Hännisen ja Tara Valkosen Pesä-teoksessa, jossa näyttelykävijä voi piiloutua pimeään pajupesään rauhoittumaan ja haistella puun tuoksua ja kuunnella sellomusiikista.

XXVI Mäntän kuvataideviikot on avoinna joka päivä 31.8.2022 saakka.
Näyttelykeskus Pekilo, Tehtaankatu 21, Mänttä.

Artikkelikuva: Päivi Takala: Puusto | Kuva: Viivi Poutiainen