Uusi mato – EDIT

Sulje

Sulje

Uusi mato

Miia Rinteen Galleria Huudossa esillä oleva näyttely Uusi mato antaa tilaa sattumanvaraisuudelle, jatkuvuudelle, kerroksellisuudelle ja asioille, jotka lopulta ovat kaikkea muuta kuin sattumanvaraisia.

Galleria Huudossa esillä oleva Miia Rinteen näyttely Uusi mato koostuu seitsemän ja puolen minuutin mittaisesta videoteoksesta sekä valopöydälle asetelluista microSD-kortista, 35 mm:n filmikelasta ja c-kasettinauhasta. 

Tallenteiden materiaalisuus on kokonaisuudessa keskeistä ja konkreettista. Kuva ja musiikki sijaitsevat jossakin microSD-kortin muistipiirissä ja pitkissä kiemuroissa nauhaa ja filmiä. Tallenteita on mahdollista yhdistellä, leikata ja liimata sekä manipuloida eri tavoin, eri aikoina. 

Kun Rinne vuonna 2008 maalasi sata metriä kirkasta 35 mm:n filmiä, syntyi teos Pori–Helsinki. Myöhemmin hän maalasi sen päälle lisää: öistä merta, puutarhaa, abstrakteja muotoja ja maisemaa. Uusi Mato on muodostunut näistä ja jälleen uusista kerroksista. Rinne on yhdistänyt moneen kertaan maalattuun ja digitoituun filmiin myös materiaalia videoarkistoistaan sekä äänimaiseman, joka koostuu P. P. Puskan soitosta ja neliraituriäänityksistä käytetyille c-kaseteille. 

Pystyyn installoidulle kankaalle heijastuu intensiivisiä värejä, punertavaa, keltaista ja vihreää. Ne ovat kuin ohikiitävää maisemaa, laavamaista massaa tai jotakin mikroskooppista liian suureksi suurennettuna. 

Kirkkaan vihreä, pullea toukka painelee menemään sammalta pitkin. Sen vartalo vetäytyy kaarelle ja ojentuu, etenee. 

Äänet ovat kuin jostakin toisenlaisesta maailmasta tai tietokonepelistä. Tietty ääni kuulostaa siltä kuin jokin laite rutisisi ojentaessaan tai kääntäessään jotakin ulokettaan toiseen suuntaan. 

En ole ihan varma, mitä oikeastaan näen ja kuulen. Tuntuu siltä, että katselen jonkun toisen tajunnanvirtaa, jossa sattumanvaraiset, nähdyt ja koetut asiat vilisevät ohi. En tiedä, mitä odottaa, ja tavallaan mitään kovin kummallista ei edes tapahdu, mutta se kaikki on jotenkin todella ok. En tiedä, mihin narulla roikkuvat mustat alushousut liittyvät tai kuka keinuu niiden vieressä riippumatossa. On hämähäkin seittiä ja kukkia. Heinikolla makaa kuin ylösalaisin keikahtaneena ihmisen muoto, ja samanaikaisesti minusta tuntuu siltä, että sen kuuluu ja ei kuulu olla juuri tuossa ja tuolla tavalla. 

Välillä lintu syö matoa ja sitten madot lintua. Linnun keho lojuu puoliksi hävitettynä neulasten keskellä. Kuolleena se täyttyy toisenlaisesta elämästä.

Oikeastaan linnussa taitavat kuhista kärpäsen toukat ja sammalta pitkin taivaltaa joku muu hyönteistoukka. Wikipedian mukaan madot eivät ole taksonomisesti yhtenäinen ryhmä, vaan luokittelu on enemmänkin ulkomuotoon perustuva. Hyönteistoukilla on pienet toukkajalat ja usein erottuva pääpuoli suuosineen ja pistesilmineen, jotka madoilta puuttuvat. Erilaisia matoja ovat esimerkiksi lierot (Lumbricidae, earthworms), änkyrimadot (Enchytraeidae, potworms) ja sukkulamadot (Nematoda, roundworms).

Maaperässä elävät madot syövät tietään maan läpi ja pehmentävät sitä mennessään. Ne saavat minut ajattelemaan huokoisuutta laajemminkin. Antti Nylén kirjoittaa Tartunta-antologiassa julkaistussa tekstissään siitä, miten kaikki on huokoista: “Luonnossa eli maailmassa ei ole rajoja, seiniä eikä muureja: ei mitään mikä aidosti, siis aineellisesti, eristäisi jonkin jostakin toisesta. Mikään ei ole tiivistä. Kaikki on huokoista. Mitään ‘turvallista tilaa’ ei ole.” (s. 30)

Asioiden kuuluu liittyä yhteen, tunkeutua toisiinsa, vaikka se tuntuisi ikävältä törmäykseltä tai kaaokselta. Vaikka se merkitsisi kuolemaa. Hajottajien ansiosta kuolemakin on huokoista. 

“Ja jos pitäisi kirjoittaa huoneentaulu, kirjoittaisin: vastustettakoon kaaosta parhaamme mukaan, ja kaikki se kaaos, jolle emme mahda mitään, hyväksyttäköön kokonaisuuden orgaanisena, kauniina osana”, Nylén muotoilee. (s. 28)

Rinteen videoteoksessa kuva keikkuu ja toukat kiemurtelevat. Teos ei vastusta kaaosta vaan syleilee sitä. Se antaa tilan sattumanvaraisuudelle, jatkuvuudelle, kerroksellisuudelle ja asioille, jotka lopulta ovat kaikkea muuta kuin sattumanvaraisia. Aina tulee uusia matoja, ja aina on myös mahdollista kertoa tarina uudelleen, uutena. Samoista materiaaleista voi koota lähes loputtomasti uusia versioita, maalata uuden kerroksen entisen päälle. 

 

Miia Rinteen näyttely Uusi mato on esillä Galleria Huudossa 28.2.2021 saakka.

Miia Rinne, Uusi mato (2021)

Miia Rinne, Uusi mato (2021)

Kuva: Miia Rinne, Uusi mato (2021)

Olen vapaa kirjoittaja ja lukija. Aiemmin olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa näyttelytuotantoon ja viestintään liittyvissä tehtävissä. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. Vuonna 2021 työskentelen Koneen Säätiön apurahalla.

sanna@editmedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *