Tiheää vettä – EDIT

Sulje

Sulje

Tiheää vettä

Minna Suoniemen näyttely Tiheää vettä Forum Boxissa on hätkähdyttävän voimakas kokonaisuus ylisukupolvisista kokemuksista ja suhteista sekä niihin väistämättä liittyvästä kitkasta.

Parvella, hämärässä lapsekas ääni puhuu jollekin, pohtii ääneen ja haluaisi tavoittaa sen, kuka valokuvissa näkyvä ihminen oikeastaan on. Millainen hän on ollut (eri aikoina) ja millaisena hän on näyttäytynyt läheisilleen? Entä itselleen?

Filmikuvassa kasvot vääntyilevät ilkikurisista irvistyksistä hurjiin hymyihin. Katse on intensiivinen tavalla, jota monissa muissa yhteyksissä tekisi mieli väistää. Se kuvittaa kerrottua: sitä millaista on, kun tuntuu siltä että on liikaa.

Minna Suoniemen teos Oon mä ollut paha mut oon mä ollut hyväkin (2021) on ihana mytty ylisukupolvisia kokemuksia, yrityksiä ymmärtää itseään, läheisiään ja ympäröivää maailmaa. Se hahmottelee esiin sekä yhteyksiä että etäisyyksiä ihmisten välillä. Suoniemi onnistuu vieläpä tiivistämään sen kaiken vain viiteen minuuttiin niin, että teoksen haluaa katsoa uudelleen ja uudelleen. 

Itse asiassa koko Suoniemen Forum Boxin parvella esillä oleva, kolmesta teoksesta koostuva näyttely Tiheää vettä on hämmentävän voimakas kokonaisuus. 

Dark Room (2021) on älypuhelimen pahvilaatikolla otetuista neulanreikäkuvista, kahvikehitteestä, suolakiinnitteestä ja punavalosta koostuva installaatio. Kuvat on ripustettu filmi- ja videoteosten väliin, ikään kuin väliaikaisten seinärakenteiden väärälle puolelle. Hämärä valaistus ja kuvien pienehkö koko pakottaa astumaan lähelle niitä. Kuvissa näkyy ihmisiä asunnossa – hahmoja ja tunnelmia. Tarkkoja ilmeitä, eleitä tai yksityiskohtia ei välttämättä erota. Kuvien ympärillä on kynällä suoraan seinään kirjoitettuja merkintöjä. Ne ovat päivämääriä, huomioita säästä tai valotuksesta sekä todella tiiviitä päiväkirjamaisia muistiinpanoja. Luen niistä arkea ja uupumusta mutta myös läheisyyttä ja luovuutta. “En jaksa tätä.” lukee erään kuvan vieressä. Siinä hahmo makaa selällään sängyllä. Hänen päänsä roikkuu reunan ulkopuolella ja taittuu kaulasta alas. Kahden kuvan yläpuolelle on kirjoitettu näin: 

“12.4.
Soitin epidemiologille, oli niin tyly että itkin,
En tiedä mitä tehdä”

Tilan toisesta päädystä kuuluu kuuluu matalaa murinaa, jylinää, urahduksia, kahinaa ja ähinää. Hidastetut, mahtipontiset äänet saavat ajattelemaan jotakin mastodontteja tai vedenalaisia, isoja asioita. Äänet kuuluvat teokseen Side / Bond (2021), jossa kaksi kehoa painii maassa valkoisessa tilassa. Pienempi keho dominoi suurempaa, pitää tätä allaan ja otteessaan. 

Kehojen liikkeet ovat painia, tanssia, taistelua, tempoilua,  levollisuutta ja läheisyyttä. Kiinni pitämistä ja pois työntämistä. Ne eivät pääse toisistaan eroon, vaikka haluaisivat.

Suoniemen teokset keskustelevat keskenään, avaavat samoihin teemoihin erilaisia ja toisiaan tukevia näkökulmia. Ne kuvaavat ihmisten välisiä yhteyksiä ja niihin väistämättä liittyvää kitkaa kauniisti, osuvasti ja aika järisyttävästikin.

Minna Suoniemi: Dark Room (2021) | Kuva: Anna Autio

Minna Suoniemi: Oon mä ollut paha mut oon mä ollut hyväkin (2021) | Kuva: Anna Autio

Minna SuoniemI: Tiheää vettä 10.10. saakka Forum Boxissa.

 

Artikkelikuva: Minna Suoniemi: Side / Bond (2021) | Kuva: Anna Autio (rajattu)

Olen kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja. Aiemmin olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa näyttelytuotantoon ja viestintään liittyvissä tehtävissä. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. Vuonna 2021 työskentelen Koneen Säätiön apurahalla.

sanna@editmedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *