Sulje

Sulje

Whitney Biennial on taidemuseon kokoinen kansallinen paviljonki, joka kahden vuoden välein heijastelee amerikkalaisen taiteen nykytilaa. Ainakin tänä vuonna se on lisäksi kuin polveileva essee amerikkalaisen yhteiskunnan iloista ja suruista.

Whitney Biennial – Väristä, väkivallasta ja erilaisista todellisuuksista

Elina Vainion Dugout on näyttely, joka koostuu muun muassa hiekasta ja ruosteesta. Se herättelee ajatuksia luonnonvaroista, kaivannasta, eroosiosta sekä ajankulusta ja suojaan hakeutumisesta.

Hiekan alla suojassa

Tämän vuoden Istanbulin biennaalin kuratoiva taiteilijaduo Elmgreen & Dragset saapuu Helsinkiin 11. tammikuuta luennoimaan Kuvataideakatemian Exhibition Laboratoryssa. EDIT kävi loppuvuodesta katsomassa duon kuratoiman The Others -ryhmänäyttelyn Berliinissä.

Elmgreen & Dragset kuratoivat komeat kulissit

Our proposition is simple: Instead of holding talks on anxiety, let’s make people anxious. Rather than organizing symposia on privacy, let’s jeopardize it. Let’s give a body to the problems of the present where they occur so as to make them a matter of agency—not spectatorship.
Instead of unmasking the present, this is The Present in Drag.
–DIS

Onko väärin olla cool? Arvio Berliinin biennaalista

Arvioimme vuosi sitten vuotta 2014, että miten meni noin niinku omasta mielestä. Vuoden 2015 käydessä loppuun on aika taas katsoa mitäs täällä on puuhattu.   Vuoden   Kortti: Museokortti Tällä kelpaa rällätä! Ja kohteita tulee koko ajan lisää. Uudistus: HAM Kinkkumuseo uudisti nimensä ja näyttelytilansa. Avajaisissa tuntui olevan koko Helsinki. Vuoden block buster: Ai Weiwei […]

Vuosi 2015

Riitta Kopra, joka oli toteuttanut festivaalialueelle tilausteoksen Monoceros 1. Voimala-rakennuksessa puolestaan nähtiin Excerpt-ryhmän interaktiivinen VJ-installaatio, joka jäi itseltäni harmikseni näkemättä, sekä Pink Twins -veljesten komea videoinstallaatio. Oranssin rakennuksessa sijaisevan Art Laboratoryn näyttelyn kuratoinnista vastasi puolestaan Jarkko Räsänen. Taideyliopisto on Flowlle mielestäni aika luonteva yhteistyökumppani ja kokonaisuus mallikas esitys sekä uskoisin myös taideopiskelijoiden olevan ihan tyytyväisiä […]

Flow 2015 – Taidetta piilossa enemmän kuin koskaan

Yhteys on ensimmäinen viisivaiheisen performanssin teossarjassa. Kokonaisuuden toteutusta varten taiteilijat ovat haastatelleet zen-pappia, selvännäkijää ja shamaaniparantajaa. Aihe liittyy siis siihen henkiseen osaan meissä ja henkisyyden ilmituloon, sen harjoittamiseen. Kiinalaisen maailmankatsomuksen ja filosofian mukaan maailman asiat syntyivät energian kulkiessa viiden vaiheen läpi. Lainaamme tätä ajatusta työskentelyssämme; meidän viisi vaihetta on myös energian siirtymistä paikasta tai olomuodosta toiseen. […]

Viisi vaihetta: Yhteys

Ruotsissa ja (Tanskassa) taas imettiin suoremmin vaikutteita ranskalaisesta (uus)rokokoosta. Erityisen huomattavaa on kuitenkin, että siinä missä jokin taho näki 1700-luvun ranskalaisen kulttuurin nautinnon ja dekadenssin ruumiillistumana, uusrokokoon pohjoisessa vaiheessa rokokoo nähtiin melko yleisesti sivistyksen ja valistuksen aikakautena. Tosi mielenkiintoista pohjoisessa uusrokokoon aikakaudessa on myös se moninaisuus, joka taidemaailmassa noin suuremmassa mittakaavassa tuolloin vallitsi. Samaan aikaan kun […]

Gösta vs. Markiisitar, eli kuinka iloitella ja syödä kakkua rauhassa vaikka modernismi huohottaa niskaan

MUU KAAPELI (6 viikkoa: jäsenille 500€, ei-jäsen 650€, kattaa tilan ja valvonnan lisäksi kutsukortin suunnittelun, painatuksen ja osittaisen postituksen, lisäksi nettitiedotuksen sekä lehdistötiedotteen toimituksen ja käännätyksen.) Suvi Härkösen ja Pavel Ekriaksen Melkein on auki 15.2. saakka. Tilassa on kaksi teosta: Härkösen teos (lattialle rajatun, kipsillä täytetyn kolmion keskelle sairaalasta nyysitystä tippapussista putoilevat mustepisarat ) on hyvällä […]

Vertaileva arvio taiteilijajärjestöjen gallerioista

Vuoden…   Ilmiö: Hilma af Klint Taidehallissa. Kreisi hype!   Elokuva: Scorsesen Wolf of Wall Street. Oikeastihan elokuva on vuodelta 2013, mutta kuka muka katsoi sen silloin? EDITin yksi tärkeimmistä inspiraatioista. Mainittu on myöskin Anna Odellin Luokkajuhla. Parhaana elokuvana siis.   Taide-elokuva: Tuomo Tuovisen Taideskole. Jos on käynyt niin hassusti ettet ole tätä vielä nähnyt, voit […]

Kuukauden arvio: Vuosi 2014

Sami Havian (s. 1982) teokset Korjaamo Galleriassa yhdistelevät vaivatta ronskia maalausta ja tarkkaa piirrosjälkeä. Havialla on myös loistava värisilmä. Mieleeni tulee, että hän olisi varmasti myös oiva kuvittajana tai graafisena suunnittelijana. Nämä toimisivat myös vaikkapa vaatteiden printteinä. Raikkaita värejä on ilo katsella pitkään. Maalarina Havia viittaa vähän sinne ja tänne. Toisaalta vaikutteina ovat abstraktin taiteen […]

Arvio: Sami Havia – Lines, Forms and Earworms

“Slavoj Žižek has said again and again that the eternal marriage between capitalism and democracy has ended, but perhaps we must say the same of the supposedly eternal marriage between contemporary art and progressive thinking?” – Ekaterina Degot Kantaaottava taide on minulle usein hieman vierasta. Monesti en jaksa liikuttua (varsinkaan jos tuntuu, että juuri sitä […]

Rakkaudesta kärsimykseen

Toukokuisena alkuiltana tihuttaa vettä. Ulos katsoessani kylmä sade tuntuu selvästi jo iholla, vaikka paksun panssarimaisen lasin toimesta ulkomaailma erottuukin toiseksi tilaksi. Sadetta ei nyt pääse pakoon mihinkään. Tämä taitaa olla sitä luiden ytimiin tunkevaa kylmää, josta koillisen tyynenmeren rannikkokaupungeissa varoitellaan.

Heidi Lampenius / Blue / Sinne