Häpeästä, puhumattomuudesta ja armostakin – EDIT

Sulje

Sulje

Häpeästä, puhumattomuudesta ja armostakin

Hanna Maria Anttila tarkastelee kokeellisessa elokuvassaan Sotakorvaus toisen maailmansodan suomalaisille aiheuttamaa ylisukupolvista taakkasiirtymää. Hän onnistuu käsittelemään ankeaa ja kulunuttakin aihetta omakohtaisesti, lempeästi ja tarkasti.

Hahmoton häpeä ja syyllisyys. Iloton koti, jossa kukaan ei halaa tai sano, että rakastaa, mutta jossa mattojen hapsut ovat aina suorassa. 

Valokuvagalleria Hippolyten Studio-tilassa esillä olevassa Hanna Maria Anttilan kokeellisessa elokuvassa Sotakorvaus (2021) on jotakin hyvin tunnistettavaa ja koskettavaa. Nimensä mukaisesti se tarkastelee toisen maailmansodan suomalaisille aiheuttamaa ylisukupolvista taakkasiirtymää. Aihe on ankea ja kulunutkin, mutta Anttila käsittelee sitä omakohtaisesti, lempeästi ja tarkasti. 

Elokuva koostuu kahdesta toisiinsa kietoutuvasta osasta: ääniraidalla kuullaan ensin Anttilan haastattelemia 1960- ja 1970-luvulla syntyneitä suomalaisia sekä sen jälkeen Anttilan omaa ääntä, kun hän puhuttelee teoksen lopussa isoisäänsä kirjeen muodossa. Teoksen äänisuunnittelusta ja musiikista vastaa Kaino Wennerstrand.

Haastateltavien äänet vaihtuvat, mutta sanottu on silti kuin samasta suusta: Vanhemmat ovat ylpeitä lapsestaan vain, jos tämä pärjää koulussa tai tekee paljon työtä. Kotona ei puhuta tunteista eikä osata käsitellä niitä. Ei halata tai kosketeta. Moni haastateltava on kuitenkin onnistunut kyseenalaistamaan ja jopa muuttamaan kotoa opittua mallia – oppinut ja opettanut sukunsakin halaamaan.

Kuvat vaihtuvat Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sotakorvaussopimuksesta hylättyihin tavaroihin ja tiloihin. Yksittäiset hanskat makaavat maassa, lumessa, ravassa, asfaltilla tai töröttävät puun oksilla. Niiden yksinäisyydessä ja toimettomuuden kautta syntyvässä avuttomuuden ja kömpelyyden vaikutelmassa on kaiken sanotun rinnalla jotakin liikuttavaa. Hanskojen lisäksi hylättyinä näyttäytyvät erilaiset tyhjät tilat muovimattoineen ja pahvilla tai muovilla peitettyine ikkunoineen. Artiklat rullaavat kuvassa suomeksi ja venäjäksi, kunnes punaiset sinetit kruunaavat koko höskän. 

Kuvat muuttuvat mustavalkoisiksi ja rakeisiksi. Manttelit ovat harmaita, nauhat käsivarsissa valkoisia ja maahan kaivetun haudan reunat peitelty havuilla. Lapset makaavat lattialla kiinni toisissaan. Ammukset erottuvat valkoisina lieskoina. Miehet makaavat haavoittuneina ja kokoon kursittuina, joku heistä on nyöritetty kasaan puiseen kehikkoon kuin korsetin sisään tai hyönteisen koteloon.

Äänikirjeessä isoisälleen Anttila kertoo kävelleensä vuoden ajan metsässä ja miettineensä tätä sekä sitä, millä tavalla kaikki sodassa nähty ja koettu on vaikuttanut isoisään. Anttila puhuu myös sisarestaan ja näkee hänen työn uuvuttamassa ruumiissaan jotakin samaa kuin isoisässä. “Mä luulen, että aika monet kiertää tätä samaa vitun rinkiä täällä Keskuspuistossa”, Anttila parahtaa. Ajatus on surullinen mutta myös mustalla tavalla huvittava. Se sisältää hiukan toivoakin: Ajatukset ja ihmiset kulkevat rinkiään raskaina, ja jokainen kantaa oman taakkansa yksin. Ja kuitenkin jokainen heistä käsittelee sitä. Kun kaiken sen toteaa ääneen, taakat muuttuvat kevyemmiksi kantaa. Niiden samankaltaisuus tulee näkyväksi ja siten jaetuksi. Lopulta niistä on ehkä mahdollista päästää irti ja olla siirtämättä ainakaan juuri sitä samaa taakkaa eteenpäin seuraavien kannettavaksi. 

Hanna Maria Anttila, stillkuva teoksesta Sotakorvaus, 2021

Hanna Maria Anttila: Sotakorvaus
7–30.5.2021
Hippolyte Studio
Valokuvagalleria Hippolyte

 

Artikkelikuva: Hanna Maria Anttila, stillkuva teoksesta Sotakorvaus, 2021 (rajattu)

Olen kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja. Aiemmin olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa näyttelytuotantoon ja viestintään liittyvissä tehtävissä. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. Vuonna 2021 työskentelen Koneen Säätiön apurahalla.

sanna@editmedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *