Antautumisesta – EDIT

Sulje

Sulje

Antautumisesta

Exhibition Laboratoryssa esillä oleva ryhmänäyttely Surrender? Surrender tarkastelee tätä aikaa antautuen epävarmuudelle, muutokselle, levottomuudelle ja epätietoisuudelle. Näyttelyssä on esillä muun muassa videotaidetta, runoutta, installaatiota, ääntä, maalausta ja performansseja. 

Exhibition Laboratoryssa esillä oleva ryhmänäyttely Surrender? Surrender on oikeastaan näyttely, jonka halusin nähdä tänä kesänä tietämättä etukäteen, että halusin nähdä sen. Näyttely nimittäin tarkastelee ja heijastelee tätä aikaa, antautuu – sellaisella syleilevällä, puolitiehen vastaan tulevalla tavalla – epävarmuudelle, muutokselle, levottomuudelle ja epätietoisuudelle. Sen kaltainen antautuminen on ehkä mahdollista vain kuuntelemalla tarkasti ja herkästi toisia, ympäröivää maailmaa ja koko prosessia.

Kuratointiprosessista kerrotaankin, että siinä on ollut erityinen sijansa intuitiivisuudella, kuuntelulla ja ehdotuksille antautumisella. Näyttelyn ovat kuratoineet Taideyliopiston Praxis-maisteriohjelman opiskelijat Chih Tung Lin, Jonni Korhonen, Noora Lehtovuori, Ria Andrews ja Riikka Thitz.

Näyttelyn taiteilijat ovat Anna Ting Möller, Anne Naukkarinen & Maarit Mustonen, Emilia Tikka, Heikki Kaski, Johanna Härkönen, Milka Luhtaniemi, Miradonna Sirkka ja Suvi Sysi. Näyttelykokonaisuuteen lukeutuu muun muassa videotaidetta, runoutta, kombucha-sieni-installaatiota, ääntä, maalausta, todella syvää sinistä ja performansseja.

Kuva: Noora Lehtovuori

Emilia Tikan lyhytelokuvasta ja ”spekulatiivisista designobjekteista” koostuva EUDAIMONIA – Biotechnologization of the Soul? (2018) viittaa käyttäytymisgenetiikan ja perimän muokkauksen tutkimukseen. Teos käsittelee ihmisen psyyken ja luonteen muuntamista geenimuokkauslaitteella: mikäli erilaiset luonteenpiirteet, taipumukset tai psykologiset ominaisuudet ovat paikannettavissa jopa yksittäisen geenialleelin tarkkuudella, niiden muokkaaminen ja psyyken ”optimointi” voisivat myös olla mahdollisia.

Lyhytelokuvan hahmoilla on jokaisella oma tarinansa – tai ainakin haasteensa ja traumansa, johon psyykettä optimoimalla löytyy kätevä ratkaisu. Kaikkien kolmen hahmon tarinat on mahdutettu elokuvan alle 12 minuutin kestoon. Kiehtovasta aiheestaan huolimatta hahmot eivät ehdi syventyä tai kasvaa täyteen potentiaaliinsa, vaan jäävät hämmästyttävistä bioteknologisista korjauksistaan ja viimeistelyistään huolimatta jotenkin kesken. Tai minä jään kesken. Ehkä itse en ehdi tai pysty antautumaan teoksen tarinoille, ja juuri siksi teos muistuttaa näyttelyn teemasta terävimmin: erilaisille ehdotuksille antautuminen on taiteen kanssa olemisessa keskeistä. Miten taidetta voisi tehdä tai kokea muuten?

Emilia Tikka: EUDAIMONIA – Biotechnologization of the Soul? (2018) | Kuva: Noora Lehtovuori

Neon colours or neoliberalism?

Earth minerals or smart phones?

Do you think your children should be born even if the world is overpopulated?

Netflix or masturbation?

City design or accidental megastructure?

Do you have an access to reality?

What is the end? Is this the end? Where does it end?

What is your favourite body part?

 

Ääni kysyy kysymyksen toisensa perään, enkä tiedä mitä vastaisin. Olen pimeässä huoneessa ja melkein tanssin taustalla soivan teknon tahtiin katsoessani kolmelta ruudulta, miten taiteilija seisoskelee tai pyörittää hulavannetta vaihtelevissa paikoissa. Talvihaalareissa lumihangessa, mekkoon pukeutuneena hiekkarannoilla, Japanissa Yayoi Kusaman kurpitsan vieressä ja toppatakissa kahdeksan mellakkavarusteisen poliisiratsukon edessä.

Miradonna Sirkan kolmikanavainen videoteos Elää niinku viimistä päivää / Living like there is no tomorrow (2019–2020) onnistuu olemaan samanaikaisesti viihdyttävä ja vakava, ironinen ja vilpitön. Se nostaa esiin kysymyksiä, joihin vastaaminen on yksinkertaista tai järjettömän vaikeaa. Kun maailma on ylikansoitettu, miksi juuri sinun lapsesi saisivat syntyä? Miksi juuri sinun etuoikeutettu elämäsi, taiteesi tai matkasi ovat niin tärkeitä, että voit toteuttaa itseäsi muiden tai ympäristön kustannuksella? Kontrasti hulavanteen kevyen liikkeen ja teemojen painavuuden välillä on vähintäänkin mehevä. Parhaimmillaan teos tavoittaa ja toisaalta eksyttää maailman kompleksisuuden, kiertyy sen ympärille ja heilauttaa huomion jälleen jokaisen omiin komplekseihin, kohti omaa napaa.

Sirkan teos on läpeensä ristiriitainen: se purkaa ja kasaa etuoikeutetun ihmisen paineita olla paras versio omasta itsestään, tehdä juuri ne oikeat valinnat, tiedostaa ja tiedottaa valinnoistaan. Se kyseenalaistaa kysymällä ja tunnustaa olevansa osa ongelmaa, häpeää täysillä ja on täysin häpeilemätön.

Miradonna Sirkka: Elää niinku viimistä päivää / Living like there is no tomorrow (2019–2020) | Noora Lehtovuori.

Hassuttelu, häpeilemättömyys ja leikki ovat läsnä myös Johanna Härkösen sekatekniikalla toteutetuissa teoksissa, erityisesti narrin hahmossa, joka on myös taiteilijan eräänlainen alter ego. Sekä Härkösen teoksiin että niissä kuvattuun narrin hahmoon nivoutuu myös tummempia sävyjä, pimeyttä, keskiaikaa, salatieteitä, kynttilöitä, fantastista ja groteskia. Härkösen teoksissa kohtaavat sekä ajalliset että mystiset kerrostumat. Ote on eklektinen ja omaperäinen.

Härkösen teoksessa Portti (2020) narrin hahmo erottuu keskellä mustaa, ohutta ja aavistuksen pörröistä kangasta. Hahmon ympärillä on kankaaseen kiinnitettynä kulkusia ja pieniä, mustasta massasta muovailtuja symboleja. Teos vie ajatukset keskiajalle ja hovinarreihin, joiden tehtävänä oli huvittaa ja haastaa, mutta myös sanoa ja tehdä se, mitä muut eivät tohdi tai uskalla. Narri oli se, joka veti aasinkorvat päähänsä, väänteli naamaansa, kehoaan tai sanojaan. Akrobaatti ja ilveilijä, statussymboli ja superstara. Ja sitten joskus myös ainoa, jonka sanoihin saattoi luottaa ja jolta saada strategisia neuvoja. Härkösen teoksessa hahmo on kuin hiippailemassa kulisseissa, ulkopuolisena ja astumassa näkyviin tai katoamassa näkymättömiin. Verhon takana ja se verho.

 

Näyttely on esillä Exhibition Laboratoryssa 9.8.2020 saakka.

 

Näyttelyyn liittyvät tapahtumat:

Milka Luhtaniemen runoperformanssi 6.8.2020 klo 18.

Anne Naukkarisen ja Maarit Mustosen esitys Beating parts and private skriiks 9.8.2020 klo 15.

Lue lisää tapahtumista täältä.

 

Artikkelikuva: Johanna Härkönen, Portti (2020) | Noora Lehtovuori.

Olen vapaa kirjoittaja ja lukija. Olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt viestinnällistä työtä tiedottajana ja toimittajana. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa.

sanna@editmedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *