Aura Saarikosken installaatio (sumua) käsittelee nimensä mukaisesti sumua mutta myös tilan muuttumista toiseksi sekä lähtemistä ja palaamista. Se on esillä Oksasenkatu 11:ssä vielä tämän viikon ajan. Aura Saarikoski on tutkinut sumua aiemminkin. Keväällä 2017 nähdyssä Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisterinäyttelyssä Circuit Saarikoski luotasi sumun olemusta ja suhdettaan siihen valo- ja videokuvan sekä tekstin keinoin. Tekstit sisälsivät lapsuusmuistojen kuvailua ja sotaprofessorin sähköposteja. Palaan mielessäni noihin sanoihin: ajatukseen siitä, miten tavoittamaton sumun tihein kohta on ja kuinka se tuntuu olevan vasta edessä kunnes sen onkin jo ohittanut. Oksasenkatu 11:ssä vielä tämän viikon ajan esillä oleva Saarikosken installaatio (sumua) on monella tavalla osa sumun ympärille – tai pikemminkin sen sisään – kietoutuvaa, luontevaa jatkumoa. Se koostuu kahdesta suuresta valokuvaprintistä, kenkäparista, jonkinlaisesta savukoneesta ja ilmankostuttimesta, ikkunan peittävästä valkoisesta kankaasta ja tilan päädyssä olevaan oviaukkoon viritellystä pressukankaasta. Niiden avulla tila muuttuu toiseksi ja lähestyy sumussa olemista. Savukone tupruttaa tilaan savua, joka erottuu ikkunasta maitomaisen valkoisen kankaan lävitse suodattuvaa valoa vasten. Lävistäjän toisessa päässä, huoneen vastakkaisessa nurkassa ilmankostutin tekee parhaansa ihon ja paidan väliin ujuttautuvaa sumun kosteutta imitoidakseen. Sen vieressä taas on oviaukon peittävä pressu, joka on toiselta puolelta hopeanharmaa ja toiselta vihreä. Vihreän sävy on sellainen, joka merkitsee metsää, luontoa ja siihen sulautumista. Harmaa puoli taas on se, joka tavallisesti rajaa metsän tai sen kosteuden ulkopuolelleen. Nyt se on sumun raja. Tilaa hallitsevat vastakkaisille seinille ripustetut kaksi suurta valokuvaprinttiä. Ilmankostuttimen viereisessä valokuvassa taiteilija kävelee sumuisessa maisemassa tietä pitkin kohti. Sen vastapäätä, sumukoneen viereisellä seinällä näen samassa maisemassa hänen selkänsä. Hän on sekä lähdössä että palaamassa. Kun katson sitä teosta, jossa taiteilija kävelee minua kohti, minusta tuntuu, että jollakin tavalla estän hänen liikettään, seison hänen tiellään. Käännyn siis takaisin menosuuntaan. Seisoessani paikoillani hänen takanaan tunnen kuitenkin kulkevani hänen perässään. Katselen kuvan eteen shakkiruutulattialle asetettuja kenkiä. Niiden kärjet osoittavat samaan suuntaan. Olemmeko lähdössä vai palaamassa takaisin?   Näyttely avoinna 29.7.2018 saakka Oksasenkatu 11   Kuva: Yksityiskohta Aura Saarikosken installaatiosta (sumua), Sanna Lipponen]]>