Tyhjä kangas nostetaan seinältä, kannetaan koneen ääreen ja syötetään sen sisään. Kone raksuttaa ja kolisee taulupohja sisällään. Verhot avautuvat ja maalaaminen alkaa. 

En tiedä, milloin olisin ollut niin lähellä taikuutta. Tai kohdassa jossa kuvataide muuttuu taikuudeksi. Keskityn ja katson, ihmiset ympärilläni keskittyvät ja katsovat niin, että sen tuntee. 

Valkoinen pohjuste kohoaa kangasta pitkin sen alareunasta pieninä hattivatteina. Ne kasvavat ahmimalla kangasta alleen. Kun kaikki on valkoista, ilmaantuu pieni musta piste pörräämään pintaa pitkin kuin sekavasti edestakaisin lentävä hyönteinen. 

Yritän hahmottaa, ennakoida ja arvata, mitä mustat muodot ehkä esittävät tai mitä niistä on tulossa. Maalaus syntyy nyt, koko ajan edessäni. Kone maalaa sitä, enkä ymmärrä, miten se oikeastaan on mahdollista. 

Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa esillä oleva installaatio, Leena ja Kalle Nion luoma Maalauskone on tuottanut jo useamman teoksen. Ne ovat selkeästi esittäviä, värikkäitä muotokuva-, asetelma- ja maisemavariaatioita, joissa yhdessä maalauksessa on kuin päällekkäin useampi näkymä tai kuva-aihe: koiran ja ihmisen kasvot, käärme ja hedelmäkori tai puu ja talo. 

Kun katson esiin piirtyviä kiihkeitä mustia viivoja, ajattelen hetken aikaa, että ehkä tästä tuleekin sarjan ensimmäinen abstrakti, minimalistisempi maalaus. Toivon että siitä tulee ja että ei. 

Ja sitten värit ilmestyvät. Ne huuhtoutuvat, valuvat ja hyökyvät kankaan yli. Yhtäkkiä edessäni tapahtuu paljon. Aika muuttaa olemustaan ja asiat etenevät kuin nopeutettuina jossakin animaatiossa. Olo on epätodellinen: pinnistelen katsoakseni tarkkaan, nähdäkseni ja ymmärtääkseni, mitä edessäni tapahtuu, mutta muutokset ovat niin hienovaraisia tai niin nopeita, etten ehdi saada niistä kiinni. Maalaus kasvaa ja kehittyy kuin itsenäinen, elävä olento. 

Maalauskone leikittelee metatasoilla: kuka oikeastaan on taiteilija, kun taiteilijat ovat tehneet koneen, joka tekee taidetta. Maalausprosessin seuraaminen konkretisoi myös hahmottamisen tarpeen ja taipumuksen. Katsoessani melkein antaudun mysteerille, vain katson ja luovun siitä, että ymmärtäisin, hallitsisin ja osaisin ennakoida. Ja kuitenkin päässäni kuhisee, kun arvailen koneen toimintamekanismeja ja lopputulosta. 

Mustat muodot muuttuvat maisemaksi puineen. Pian niiden lehvästössä tuijottavat ihmissilmät. Iiriksistä voi erottaa puiden lehtien ja oksien muodot. Katson teosta silmiin ja olen kiitollinen siitä, että sain nähdä juuri tämän teoksen synnyn.

Leena Nio ja Kalle Nion Maalauskone 12.12. saakka Espoon modernin taiteen museo EMMAssa. Maalauskoneen viimeiset kaksi esitystä järjestetään lauantaina 11.12.

Artikkelikuva: Leena ja Kalle Nio Maalauskone (2021) | Kuva: Ari Karttunen / EMMA (rajattu)