Tuomas A. Laitisen näyttely Solvent on tyylikäs ja kaunis katsoa. Se on helposti lähestyttävä ja kompakti – sekä väljä että samaan aikaan täynnä. Samalla kokonaisuus on monella monella tapaa poikkeuksellinen ja ajatuksia herättävä. 

Teemallisesti näyttely käsittelee säiliöitä ja symbioottisia prosesseja, mutta se on viittauksissaan sopivan epäsuora ja siitä voi löytää monia eri tasoja. Näyttelyn nimi Solvent tarkoittaa paitsi velanmaksukykyä myös liuotinta ja viittaa siihen, miten eri tapoja määritellä elämä yhdistää se, että on oltava aine tai liuos, jossa reaktioita voi tapahtua. 

Nestemäiset aineet näkyvät näyttelyssä monella tapaa. On vedessä eläville mustekaloille tehtyjä lasiveistoksia, ympäristönsuojelussa käytettäviä valuma-altaita ja kahvia. Lisäksi lasi materiaalina muuttaa muotoaan lämpötilan mukaan kiinteästä aineesta paksuksi ja nestemäiseksi. 

Galleriatilan etuosassa metallisten valuma-altaiden päälle – kuin matalille pöydille – koottujen asetelmien myötä teokset muodostavat visuaalisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Valuma-altaat assosioituvat sekä ympäristönsuojeluun että scifi-elokuviin. Metalliritilät tuovat materiaalinsa ja säännönmukaisuutensa kautta mielenkiintoisen kontrastin lasiveistosten orgaanisille muodoille. Mustekaloja varten tehtyjen veistosten muodot tuovat mieleen sydämen kammiot ja ovat juuri sellaisia, että on helppo kuvitella pienen mustekalan lonkerot tutkimaan ja tunnustelemaan niitä, pujahtamaan sisään ja ulos. The Table of Protean Behavior (2022) koostuu neljästä eri ehdotuksesta mustekalalle: Proposal for an Octopus #8 (2019), Proposal for an Octopus #10 (2018), Proposal for an Octopus #11 (2020) ja Proposal for an Octopus #12 (2020). Lasiveistosten sävyt vaihtelevat läpinäkyvästä hentoihin vaaleanpunaisiin sekä tummempiin sinisiin ja ruosteen sävyihin, joita installaation valot korostavat.

Kahvin historiaan ja mytologiaan liittyvässä teoksessa The Board of Coffee Lachrymatories (2022) valuma-altaan ritilälle asetetut erilaiset spiraalimaiset lasimuodot kohoavat keltaisen langan muodostamasta litteästä sokkelosta. Yhdessä kiemuraisessa maljassa erottuu tummaa nestettä, kahvia.

Laitinen hyödyntää näyttelykokonaisuudessa saumattomasti erilaisia medioita, kuten lasitaidetta, kuvanveistoa, animaatiota, video- ja äänitaidetta sekä virtuaalitodellisuutta. Solventissa on lisäksi jotakin lumoavaa, mikä kiteytyy Laitisen Macbethin kolmesta noidasta inspiroituneessa scifi-tulkinnassa, monikanavaisessa The Cauldron -ääni-installaatiossa. 

Ensi kuulemalla The Cauldron häkellyttää. Kokemus on joiltain osin lähes hallusinatorinen. Galleriatilassa liikuskellessa ääni tuntuu tulevan milloin tyhjästä seinästä, milloin palohälyttimestä tai katossa kulkevien johtokiskojen välistä. 

Teos on harvinaisen onnistunut esimerkki siitä, miten esitystekniikka vaikuttaa taideteoksen tai -teosten puhuttelevuuteen. Liian usein luultavasti työhuoneella tai edittikopissa hyvinkin toiminut monimediateos kärsii galleriatilassa, museossa tai muussa esitysympäristössä audiovisuaaliseen tekniseen toteutukseen liittyvistä ongelmista: Videoteosten kohdalla usein vain laitetaan tuohon videoprojektori, lasketaan johonkin joku kaiutin, ja se siitä. Äänentoisto on liian lujalla tai liian hiljaisella, ilmastointi kohisee taustalla tai kuumana käyvän videoprojektorin tuuletin huutaa teoksen katsojan niskaan.

The Cauldron -teoksen tapa käsitellä ääntä elementtinä on sen sijaan suorastaan nokkela. Laitinen käyttää neljää äänikanavaa siten, että ne toistetaan säteilykuvioltaan todella tarkkoja laajakaistaelementtejä ja niiden heijastuksia hyödyntäen. (Teoksen viides kanava toistetaan näyttelyssä tavanomaisen, rennosti ikkunalaudalle lasketun aktiivikaiuttimen kautta).

Perinteisemmästä surround-äänikuplasta The Cauldronin toteutus eroaa siinäkin mielessä, ettei kokijalle ole määritelty selkeää paikkaa, josta teosta tulisi tarkastella. Vaikutelma on tyystin eri, kun telineiden ympärillä liikkuu, siirtyy esimerkiksi pylvään taakse nurkkaan, kävelee katselemaan Proposal for an Octopus -sarjan teoksia ja niin edelleen.

The Cauldron on vaikuttava myös visuaalisesti kaikessa futuristisessa minimalistisuudessaan. Tikku-ukkomaisissa jalustoissa on jotakin olentomaista, ohuissa kiemuraisissa lasiputkiloissa erottuu sinistä ainetta. On mielenkiintoista pohtia, onko Laitinen suunnannut kolme keskeisintä telineiden nokkaan asennettua laajakaistaelementtiä visuaaliset vai äänelliset seikat edellä. Vaikka esitystilan akustiikka on tavallaan mallinnettavissa ja heijasteiden syntyminen jossain määrin laskettavissa ja kontrolloitavissa, kuultava lopputulos on silti hyvällä tavalla hajanainen, arvoituksellinen ja outo.

Vajaan kymmenen minuutin teoksessa on juuri sopivasti kaikkea sellaista, että kuuntelukokemus on teoriassa aina uusi, jos liikkuu tilassa paikasta toiseen. Lähinnä muistiin tallentuu sarja kuiskauksia, höpötyksiä, horinoita, narinoita, äänteitä sekä lyhyt, teoksen selkein inhimillisestä taustasta kumpuava musiikinkaltainen fraasi, joka on soitettu jollain merellisen marimbamaisella lyömäsoittimella. Muuten äänten alkuperä jää mukavasti arvailujen varaan. Syntetisoidun puheäänen ankeat tavujonot ja tautologiat korostavat jatkuvasti teoksen maltillisesti puristavaa toiseutta. Analogiaa tähän todellisuuteen ei oikein synny, ja se on sisällöllisesti The Cauldronin suurin saavutus. 

The Cauldronissa kiehtoo tekninen esitystapa ja juuri tässä näyttelyssä vähintään yhtä voimakkaasti kuin teoksen sisältö. Onkin mielenkiintoista pohtia, millainen teos olisi muualla? Voisiko sen esittää livenä? Toimisiko se muunlaisista kaiuttimista toistettuna? Voisiko sitä kuunnella vaikka kotona? 

Näyttelystä erillään, gallerian showroomissa esillä oleva, VR-teknologiaa hyödyntävä Con-sequense-teos, on leikkisä ja humoristinenkin. Pelillinen teos jatkaa näyttelyn scifi- ja noitateemoja ja sisältää näyttelystä tuttuja tai siihen viittaavia elementtejä. 

Solvent on trendikästä posthumanistista taidetta. Kokonaisuutena se on kuitenkin ehjä, yhtäaikaisesti ajankohtainen ja ajaton, tyylikäs ja outo. 

Tuomas A. Laitinen: Solvent 3.7. saakka Helsinki Contemporaryssa. Taiteilijatapaaminen la-su klo 12-16.

Teksti: Heikki Kivelä, Sanna Lipponen ja Viivi Poutiainen

Artikkelikuva: Tuomas A. Laitinen, The Cauldron (2022). Kuva: Tuomas A. Laitinen