Joel Slotten Galleria Huudossa esillä olevan näyttelyn nimi Folklorea tunkiolta on osuva ja karsea. Sana folklore ja esimerkiksi teoksessa Maan kehoon painettu mustelma (2018) turkooseina hohtavat sienikasvustot puiden rungoissa tuovat mieleen Klaus Haapaniemen erityisesti astioista tutun Satumetsä-kuvion. Samaan tapaan kuin Haapaniemen kuvituksissa Slotten öljyvärimaalauksissa kohtaavat luonto, eräänlainen kansanperinne ja tietty koristeellisuus. Slotten maalauksissa ei kuitenkaan näy hilpeinä pussihousuissa huilua soittelevia satueläimiä vaan finninaamaisia pitkätukkia, crocs-sandaaleja, Kappa-verkkareita ja black metal -bändipaitoja.

Slotten maalauksissaan kuvaama maailma on tunnistettava ja tapa kuvata sitä hyvin erityinen. Maalaukset esittävät näennäisen huolettomia, tavallisia hetkiä – ne ovat kuin aikoinaan filmikameralla sen kummemmin sommittelematta napattuja kuvia, joissa hiukset ja ilmeet saattavat olla vähän päin helvettiä, asennot kummallisia, vaatteet ja paikat arkisia. Teosten tunnelmista välittyy myös jotakin tummaa ja hiukan nuhjuista, joka kuitenkin on tuotu kirkkaaseen valoon, asetettu suurennuslasin alle.

Teoksessa Simpukankuuntelija (2018) kuvattu Darkthrone-paitainen hahmo pitelee simpukkaa korvallaan kuumeinen ilme kasvoillaan. Hänen silmänsä punoittavat ja katsovat jonnekin tyhjyyteen, suu on unohtunut auki. Hiukset liimautuvat hikiseen otsaan, iho kiiltää ja kukkii. Kontrastina sairaalta (tai sairaan darraiselta) näyttävälle hahmolle taustaa peittää pelkkä ihana vehreys, kasvien virheettömät vihreät lehdet ja valkoiset hennot kukat. Voin kuvitella kasvien huohottaman hiilidioksidin, hienhajun ja kukkien tuoksun tulvivan ulos maalauksesta.

Slotten maalaukset ovat hillittömän yksityiskohtaisia, tarkkoja ja realistisia mutta samaan aikaan rujon tyyliteltyjä. Hänen omaleimaisessa kuvakielessään kohtaavat siloittelematon, koristeellinen ja äärimmäinen säntillisyys: jokainen varpu, jokainen kaarnan muoto, horsman lehti, partakarva, ihon näppylä ja vaatteen laskos on maalattu täsmällisesti paikoilleen. Maalausten jokainen neliösenttimetri on yhtä tiheä ja tarkka.

Teoksessa Maisema I (2018) etualan sammalmatolla lepäilevät pudonneet lehdet ja katkenneiden oksien yksityiskohdat tekevät pedanttiudellaan vaikutuksen. Taustalla taas muovinen pressu kupruilee ja laskostuu kasvavien ja kaadettujen puun runkojen takana oikeastaan orgaanisempana kuin itse puut.

Slotten aistivoimaisissa teoksissa kasvit, ihmiset ja esineet muodostavat paitsi oman estetiikkansa myös omat perinteensä, legendansa, tarinansa ja tapansa. Niissä on paljon tunnistettavaa ja samaistuttavaa: melkein maistan oluen, jota lippispäinen hahmo kittaa teoksessa Hyvä lämpö (2018), ja tunnen tavan, jolla crocsin pohja joustaa jalan alla ruohikolla kävellessä. Samalla maalauksissa on jotakin häiritsevää, vieraannuttavaa ja vaarallista.

Teoksessa Pitkä päivä puutarhassa (2018) taempana olevan hahmon olemus on eläimellisellä tavalla valpas ja hänen kyyristynyt asentonsa muistuttaa saaliinsa kimppuun hyökkäävästä pedosta. Sitä, mitä kottikärryn renkaan päällä istuva ja granaattiomenaa käsissään pitelevä tuimailmeinen toinen hahmo ajattelee, en edes osaa kuvitella. Siististi kivillä rajattujen kukkapenkkien ja viljelylaatikoiden keskellä, animaatioita muistuttavan iloisen sinisen taivaan alla tapahtuu kaikenlaista.

Näyttely on avoinna 24.2.2019 saakka
Galleria Huuto
Eerikinkatu 36 / Kalevankatu 43

Artikkelikuva: Joel Slotte, Pitkä päivä puutarhassa (2018).