Oinonen viittasi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin “höpöhöpö-lakina”, joka ei kristitylle kansalle sovi. Tuskallisen tuttua persuretoriikkaa – sillä tutulla Penan omalla tatsilla maustettuna. Kuulemma myös “Arvot ja perinteet ovat tästä yhteiskunnasta hävinneet. Jos tämä laki hyväksytään, niin silloin voidaan vaatia ihan mitä vaan.”. Epäilemättä Oinosen pr-toimisto oli brainstormannut uuden höpöhöpö:n lanseeraamista pitkän tovin ja hiki hatussa kynäillyt menemään some-kuuluvuuden saavuttamiseksi – #hopohopo ja #hoepoehoepoe upposivat #yolo-sukupolveen ennenkuulumattomalla tavalla. Syntyi resonaatioita.

Kaikkien yllätykseksi juuri suomalainen taidekenttä lumoutui höpöhöpöstä. Sinänsähän on ironista, että perussuomalaisen kansanedustajan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan käyttämä lapsenomainen termi päätyi tähän osoitteeseen, koska noh.. eikös me taidealojen ihmiset olla kaikki homoja tai ainakin vähintään vihervassarihumanisteja, joille persumantroja on yleisesti ollut vaikea promota? Kesäkuussa kärkäs mutta osuva Harri Mäcklin tarttui suvereenilla otteella höpöhöpöön ja taltutti sillä ison rahan gallerian näyttelytekstin. Helsinki Contemporaryn kuraattori oli syyllistynyt esittelytekstiä kirjoittaessaan raskaaseen “taidehöpöhöpöön”, joka voidaan tässä yhteydessä tulkita kikkailevaksi ja yksinkertaistavaksi, mutta massoille jotenkin kai välittyväksi jargoniksi. Mäcklinin mukaan “tällainen sanahelinä ei palvele ketään. Päinvastoin sen teennäisyys saa kiinnostavan idean vaikuttamaan lähes tahattomalta vitsiltä, keisarin uusilta vaatteilta.”. Vahvistamattomien ja osittain perättömien lähteideni mukaan Mäcklinin arvion ilmestymisen jälkeen kukaan ei enää muistanut käydä katsomassa Hans Rosenströmin hienoa näyttelyä, mutta että galleriasta olisivat kuitenkin loppuneet esittelytekstit kesken.

Kolmas höpöhöpön ilmenemistapaus on niin ikään kesäkuun lopussa saatu lakivaliokunnan kielteinen päätös sukupuolineutraalista avioliittolaista. Tässä vaiheessa ei itse käsitettä enää mainittu, vaan pikemminkin sen voidaan nähdä ruumiillistuneen valiokunnan jäseniin. Höpöhöpöstä oli tullut jo retorinen fetissi, jota ei vain enää lausuttu nimeltä. Uutta aloitetta arvioidessaan lakivaliokunnassa oltiin kuultu edustajia 11 uskonnollisesta yhteisöstä, mikä näin sekulaarille ihmiselle kuulostaa pelkästään idioottimaiselta, kun kuitenkin puhutaan maallisesta vihkimisestä. Voisiko olla niin, että tässä vaiheessa tuo uskontokuntien tarjoama anti oli lähinnä sellaista tarkoin harkittua höpöhöpöä, jonka “teennäisyys saa kiinnostavan idean vaikuttamaan lähes tahattomalta vitsiltä, keisarin uusilta vaatteilta.”?

Viime lauantaina 28.6. Helsingin pride-kulkue matkasi Senaatintorilta Koffin puistoon. Ilmeisesti osallistujamääriä rikottiin marssijoiden arvioidun lukumäärän yltäessä pariinkymmeneen tuhanteen. Kulkueen eturivissä oli myös demareiden Mikael “sori mä tein taas jungnerit” Jungner, joka ehti tällä kertaa ajoissa mukaan. Puistojuhlassa paikalla oli myös puolueiden edustajia ritariteltoissaan. Kokoomuksen teltan edessä seisoi usean tunnin ajan mustaan nahkatakkiin pukeutunut mies kantaen plakaattia, jossa luki “KOKOOMUS PETTÄÄ AINA – KAKSINAAMAISTA PELIÄ MEIDÄN KUSTANNUKSELLAMME”. Nahkatakkinen mies oli päässyt höpöhöpön jäljille.