Haastattelimme taiteilijaa kirjoittamisesta, geometriasta ja hänen mietteistään näyttelytilan suhteen.

Miksi päätit pitää näyttelysi Siksak Tsto:lla (graafisen muotoilun toimisto) taidegallerian sijaan? Miten kokemus on eronnut aiemmista näyttelyistäsi?

Hirveän tietoisesta päätöksestä ei ole kyse. Pikemminkin kaikki alkoi hetken mielijohteesta. Halusin pitää näyttelyn, mutta ilman sitä raskasta prosessia, jossa ensiksi haen näyttelyaikaa “perinteisestä” taidegalleriasta, jonka jälkeen mahdollisesti saan sen ja mikäli kyseessä on vuokraa perivä galleria, joudun hakemaan apurahaa tähän kyseiseen vuokraan ja odottelemaan mikäli tuon apurahan saan tai en. Koko prosessin ajan olen jatkuvassa epätietoisuudessa siitä, että pystynkö lainkaan loppujen lopuksi pitämään koko näyttelyä. Välttääkseni tämän järjettömän prosessin pohdin vaihtoehtoisia tapoja järjestää näyttely minimaalisella vaivalla ja resursseilla. Päätin ehdottaa Tsto:n ylimestareille näyttelyä heidän toimistoonsa kesäloman ajaksi ja he innostuivat ideasta. Suurin osa näyttelyn tekemisestä on itse teosten valmistus. Toisin sanoen tämän näyttelyn valmistus ei juurikaan eroa minkään muun näyttelyn valmistuksesta. Tsto:n ylimestarit ovat kuitenkin olleet innokkaita ja ideoillaan oma-alotteisia, eli kaikki muu mitä näyttelyn järjestämiseen liittyy töiden valmistuksen lisäksi on tässä tapauksessa ollut vain positiivista.

Näyttelysi on ensimmäinen taidenäyttely Tsto:n tiloissa. Uskotko, että he aikovat jatkaa näyttelyiden järjestämistä?

En lainkaan osaa vastata heidän puolestaan! Sitä pitäisi kysyä Tsto:n ylimestareilta. Uskoisin kyllä, että jatkavat perustuen heidän innostukseen tätä projektia kohtaan. Itse olen erittäin tyytyväinen tästä mahdollisuudesta Tsto:n puolelta, ja toivoisin että muutkin tiloja hallinnoivat toimijat voisivat vastaavaan ryhtyä. Heinäkuu ei ajankohtana ole otollisin hetki järjestää näyttelyitä, mutta sikäli kun esimerkiksi useat toimistot ovat tyhjänä kesälomien tähden, en näe syytä miksei tällaiset tilat voisi toimia näyttelytiloina jolloin mahdolliset näyttelyt voitaisiin järjestää ilman taiteilijan vastuulle jäävää hakuprosessia ja taloudellista riskiä. Toki tämä vaatii myötämielisiä tilojen hallitsijoita.

Entä näetkö itse maalauksillasi yhteyttä graafikoiden työskentelyyn?

En näe mitään yhteyttä. Graafikoiden työskentely automaattisten tietojenkäsittelylaitteiden ja world wide webin kanssa näyttäytyy minulle maagisena henkimaailman asiana, kuvittelen graafikoiden työn melko samanlaiseksi millaista oli Neon ja kumppaneiden kohellus elokuvassa Matrix. En ymmärrä siitä mitään. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita etteikö jotain yhteyttä voisi olla olemassa, en vain itse kykene asiaa näkemään.

Haluatko seuraavaksi pitää näyttelyn tavalliseen tapaan esimerkiksi taidegalleriassa vai jossakin muussa ”epätyypillisessä” paikassa? Miksi?

Suoraan sanottuna ihan sama! Syy miksi ylipäätään pidän tarpeellisena tai haluttavana pitää näyttelyitä on laajempi kysymys ja tämän jutun kannalta sivuseikka. Jos premissi on se, että näyttely täytyy järjestää jossain fyysisessä paikassa, kuten konkreettisten objektien niin kuin maalausten kanssa on hyödyllistä, haluan järjestää näyttelyni mahdollisimman pienellä taloudellisella riskillä ja vaivalla. Tällä vaivalla en tarkoita itse esitettävien töiden valmistusta, vaan esimerkiksi yllä mainitsemaani hakuprosessia. Toki niin sanottuun “epätyypilliseen” paikkaankin voi liittyä mahdottomat määrät kaikenlaista harmia. Tässä tapauksessa onneksi minkäänlaista hämminkiä ei syntynyt. Ei minulla ole mitään periaatteellista vastustusta etabloituneita kuvataiteen esityspaikkoja kohtaan, pyrin vain järjestämään omat näyttelyt mahdollisimman vähällä “säädöllä”. Elämä on yllättävän lyhyt rykäisy enkä kestä yhtään “säätämiseen” hukkaan heitettyä sekuntia…

Jälleen kerran olet kirjoittanut näyttelysi yhteyteen kiehtovan tekstin. Myös edellisissä näyttelyissäsi teksti on ollut tyyliltään enemminkin kaunokirjallisuutta, kuin tyypillinen näyttelytiedote. Mikä on maalaustesi ja tekstiesi välinen suhde?

Ajattelen näyttelytekstieni olevan jonkinlaisia perusteluita esillä oleville teoksille, ikään kuin oikeutuksia niiden olemassaololle. Olen kirjoittanut omat näyttelytekstini itse, lukuun ottamatta yhtä kuvataiteilija Jarkko Räsäsen kirjoittamaa tekstiä. Viime vuosina olen ajatellut näitä tekstejä avaimina lukoille, siis maalauksille. Usein tietysti nämä avaimet voivat olla vanhoja, suoraan sanottuna melko paskoja avaimia, joita joutuu lukossa kääntelemään ja kopeloimaan ilman että lukko aukeaa. Vaan niin voi olla lukkokin niin onneton, että siihen käy useampi avain, eikä yksikään näistä avaimista ole sen oikeampi kuin toinenkaan. Näyttelytekstini voisi siis olla yhtä kaikki melkein mitä vaan, ja silti olla aivan yhtä “oikeassa” kuin se, mikä näyttelyn yhteyteen lopulta printataan ja lopulliseksi julistetaan. Jossain määrin näyttelytekstini on työskentelyprosessini kiteytymä, maalausteni valmistaminen on usein pitkä ja äärimmäisen tylsä projekti, prosessi joka ei ole oikeastaan millään tavalla älyllisesti kiinnostava eikä kovin miellyttävä. Tämän uskomattoman pitkäveteisen projektin aikana joudun kuuntelemaan jonkinlaisen sisäisen kertojaääneni loputonta monologia, jossa tämä immateriaalinen kertoja jaarittelee ja jaarittelee. Osa näistä jaaritteluista alkaa muodostua yhä suuremmaksi takuksi jonkun ohuen säikeen ympärille. Nämä ajatusten takkutukat leikataan sitten näyttelyn valmistuessa poikki, ja valitaan yksi takkuinen pökäle lattialta sitten tällaiseksi yllämainituksi avaimeksi. Kaikki ne takut olisivat varmasti yhtä oivia tai onnettomia lukkoja avaamaan.

Mitä olet lukenut viimeksi? Onko se vaikuttanut jotenkin omaan tekemiseesi, kuten kirjoittamiseesi tai maalaamiseesi?

Viime aikoina olen pyrkinyt perehtymään itselleni vielä tuntemattomaan kirjallisuuteen. Jotain mainitakseni muun muassa Richard Brautigania, Knut Hamsunia ja niin sanotun “latin boomin” kirjailijoita kuten Vargas Llosaa ja Cortazaria. Uskon kyllä, että kaikki lukemani vaikuttaa kaikkeen tekemääni tavalla tai toisella, mutta varmasti sama pätee aivan kaikkeen muuhunkin mitä olen lukenut, nähnyt tai kokenut. En voi nostaa mitään erityistä lukemaani vaikutteeksi tekemisiini ylitse muiden. Kaunokirjallisen harrastukseni, siis kirjojen lukemisen, merkitys itselleni on kyseisestä kirjallisuudesta nautiskelun lisäksi myös pyrkimys yrittää hahmottaa erilaisia tapoja kertoa asioita, ymmärtää eri kirjailijoiden erilaisia välineitä levittää kirjaimia sivuille. En tiedä vaikuttaako tämä mahdollisesti karttunut ymmärrys tapoihini ja menetelmiini levittää maalia kankaalle.

Olet tunnettu erityisesti geometristen, abstraktien maalausten tekijänä. Näyttelytekstissäsi kirjoitat suorakulmioiden järjettömyydestä ja kahlitsevuudesta. Geometria kuitenkin jollain tapaa innoittaa sinua, vai kuinka?

Näyttelytekstini vuodatus suorakulmioiden kahlitsevuudesta on yksi tällainen sisäisen kertojaääneni monologista syntynyt takku. Maailmahan on täynnä erilaisia järjettömiä kahleita, reunoja ja rajoja, jotka lailla ruskeapaitaisten fasistien vangitsevat meidät erinäisiin lokeroihin. Tällaiseen hirveyteen ja inhottavuuteen hukkuu koko maailma, eikä tämä suorakulmioiden vankila välttämättä ole maailman kauhein asia ja sillekin lienee löytyvän joitain päteviä perusteita. Kyseinen teksti pyrki avaamaan teosten syntyprosessia eikä missään nimessä arvottamaan geometriaa negatiivisena asiana. Geometriahan on itsessään kaunis ja neutraali asia. Kyllähän geometria selittää myös pallomaiset muodot, johon asioiden luonnollinen ja puhdas, painovoiman ajama pyrkimys on. En tiedä onko geometria sinällään innoittanut minua, olen pitänyt sitä hyödyllisenä välineenä maalin levittämiseen kankaalle. Alun perin innostukseni geometrian käyttöön, vaan ei geometriaan itsessään lähti pyrkimyksestä valmistaa maalauksia, jotka voitaisiin purkaa ikään kuin koodiksi, eli jotta ne voitaisiin “kääntää” myös muuhun muotoon kuin niiden visuaaliseen olomuotoon. Ajattelin aikoinaan jotain alieneja, jotka eivät varmasti ymmärtäisi maalauksia eivätkä välttämättä edes näkisi samalla tavalla kuin me. Miten siis valmistaa maalaus, jonka voisi “tulkata”, kirjoittaa auki jollekin, joka ei ymmärrä maalausta lähtökohtaisesti lainkaan, kuten joku alieni. Tähän ajattelin vastaukseksi geometrisia, tarkkoja muotoja. Varmasti nuo alienit ymmärtäisivät jotain numeroiden päälle, en tiedä. En tiedä kuinka kiinnostavaa tämä on koskaan ollut, enkä pidä tätä ajatusta enää kovinkaan tärkeänä, mutta näyttää siltä, että ainakin jossain määrin tällaisesta muotokielestä on tullut itselleni jonkinlainen maneeri, jäänyt kätteni jäljeksi.

Jussi Niskanen: Siksak 28.7. saakka Tsto:lla Punavuorenkatu 4, Helsinki

Kuvat: Antti Uotila / Tsto