Näyttelykesä 2021
9.6.2021
Sulje
Sulje
9.6.2021
Viime kesänä moni näyttely jäi koronapandemian vuoksi välistä, mutta tänä vuonna useimmat perinteikkäät kesänäyttelyt pääsevät jälleen avautumaan. Niiden lisäksi on perustettu myös uusia kiinnostavia näyttelytapahtumia, kuten nyt ensimmäistä kertaa järjestettävä kansainvälinen suurtuotanto Helsinki Biennaali Vallisaaressa.
Usein kesänäyttelyt ovat kuratoituja ryhmänäyttelyitä, joiden taustalla vaikuttaa esimerkiksi säätiö tai taideyhdistys. Osassa näyttelyiden viehätystä lisää jollain tapaa persoonallinen tai muuten erityinen lokaatio, kuten Purnussa kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen 1960-lukulainen paviljonkipuisto, Nastolan kesänäyttelyn näyttämö vanha kunnantalo tai lakkautettuun sulfiittitehtaaseen, Pekiloon perustettu Mäntän kuvataideviikot.
Helsinki Biennaali: Sama meri
Viime kesältä peruuntunut ensimmäinen Helsinki Biennaali on juuri avautumassa. Kesänäyttelyiden mittapuulla kansainvälinen näyttelytapahtuma on suurtuotanto, johon osallistuu 41 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää Suomesta ja ulkomailta, kuten Katharina Grosse, Rirkrit Tiravanija, Honkasalo-Niemi-Virtanen, Kyungwoo Chun, Alicja Kwade, Inga Meldere, Dafna Maimon ja Tuomas A. Laitinen.
Näyttely sijoittuu Helsingin edustalle pitkälti luonnontilaiseen Vallisaareen, jonka lisäksi teoksia esitetään myös julkisissa tiloissa mantereella sekä HAM Helsingin taidemuseossa. Biennaalin nimi Sama meri viittaa erilaisiin riippuvuussuhteisiin ihmisten välillä, yhteydessä luonnon kanssa ja jaetussa yhteiskunnassa.
Helsinki Biennaali 12.6.–26.9.2021 Vallisaaressa Helsingissä.
Art Fair Suomi: Art Fair Suomi Goes Galleries
Aiempina vuosina Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa järjestetty Art Fair Suomi on tänä vuonna Art Fair Suomi Goes Galleries ja levittäytyy ympäri Helsingin gallerioita ja näyttelytiloja. Tapahtumassa on mukana yli 20 galleriaa ja lähes 100 taiteilijaa.
Art Fair Suomi -nykytaidefestivaalia ovat vuodesta 2005 järjestäneet Taiteilijajärjestö MUU ry ja Valokuvataiteilijoiden liitto. Vuodesta 2020 mukana ovat myös muut kuvataiteilijoiden valtakunnalliset jäsenjärjestöt: Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen Taidegraafikot, Taidemaalariliitto ja Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto.
Art Fair Suomi Goes Galleries 8.–13.6.2021.
Porvoon Triennaali: Väri on yhteinen asia
Porvoon Triennaali on kaupunkifestivaali- ja taidetapahtumakokonaisuus, jonka teema on tänä vuonna Väri on yhteinen asia. Taideteokset ovat esillä julkisessa kaupunkitilassa sekä perinteisissä näyttelytiloissa ja museoissa Porvoossa. Samalla se laajenee myös kohti lähiöitä ja alueita, joilla taidetta ei yleensä löydy.
Triennaalin taiteellinen johtaja on taidemaalari Petri Hytönen ja konsultoivana kuraattorina toimii kuvataitelija Stig Baumgartner.
Porvoon Triennaali 1.6.–29.8.2021.
Pro Artibus: Oasis
Pro Artibus -säätiön kesänäyttely 2021 tarttuu ajankohtaiseen teemaan: toimivaa julkista tilaa ei ole koskaan tarvittu yhtä kipeästi kuin koronan aikana. Camilla Granbackan ja Markus Åströmin kuratoima näyttely Oasis järjestetään julkisilla paikoilla Tammisaaren Vanhassa kaupungissa – kävelykaduilla, laitureilla ja rannoilla. Taiteilijat tarkastelevat puutarhaa tilan jatkeena ja eräänlaisena ulko-olohuoneena ja pohtivat, millaisia prosesseja se ihmisissä käynnistää.
Näyttely on osa kaupungin 475-vuotisjuhlavuotta. Näyttelyn taiteilijat ovat Heini Aho, Jan-Erik Andersson & Shawn Decker, Lauri Anttila, Bread Omens, Harrie Liveart, Corinna Helenelund, Lukas Malte Hoffmann, Pia Sirén, Antti Tolvi ja Carl Victor Wingren.
Oasis-kesänäyttely 5.6.2021–5.9.2021, Tammisaaren Vanha kaupunki.
Nastolan kesänäyttely 2021: Luontoretki
Kesällä 2021 Nastolan vanha kunnantalo täyttyy ympäristöaiheisesta taiteesta. Luontoretki-näyttelyn kuratoi Veikko Halmetoja ja mukana on kolmisenkymmentä taiteilijaa, muun muassa Eero Enkenberg, Noora Geagea, Jaakko Kahilaniemi, Joel Karppanen, Anni Kinnunen, Kim Somervuori, Iiu Susiraja ja Kirsimaria E. Törönen.
Luontoretki 13.6.–15.8.2021 sekä viikonloppuisin elokuun loppuun asti. Nastolan Vanha Kunnantalo, Pekkalantie 5, 15560 Nastola.
Taidekeskus Purnu: Pinta
Kuvanveistäjä, professori Aimo Tukiainen (1917-1996) kuuluu Suomen modernin kuvanveistotaiteen merkittäviin edustajiin. Hänen ateljeessaan Purnussa järjestettiin Suomen ensimmäinen kesänäyttely vuonna 1967. Tänä vuonna Pinta-kesänäyttelyn teokset käsittelevät havainnon ja tunnistamisen kokemuksia, pintojen sisäisiä jännitteitä, tilakokemuksia tai ne peilaavaat eri todellisuuksia. Näyttelyn taiteilijat ovat Heini Aho, Eeva-Riitta Eerola, Krister Gråhn & Hannamari Matikainen, Jukka Hakanen, Ilari Hautamäki, Marianne Huotari, Maaria Jokimies, Pertti Kekarainen, Teemu Korpela, Joonas Kota, Juho Könkkölä, Antti-Ville Reinikainen, Minna Sjöholm ja Pinja Valja. Näyttelyn on kuratoinut Eerika Malkki.
Pinta – Nykytaiteen kesänäyttely 19.6.–8.8.2021, Taidekeskus Purnu, Mustasaari 63, 35100 Orivesi as.
Aikakoneita ja utopioita: Elinehtoja, Kaukokaipuu ja Kotiinpaluu
Aikakoneita ja utopioita on kolmessa museossa, Tarvaspäässä, Ainolassa ja Visavuoressa nähtavä näyttelykokonaisuus, jossa museot tutkivat mahdollisuuksiaan toimia yhteiskunnallisissa murroskohdissa. Kolmesta osasta, Elinehtoja, Kaukokaipuu ja Kotiinpaluu, koostuvan näyttelyn taustana on tämän hetken ajankohtaisin murros, ilmastonmuutos, joka pakottaa meidät ajattelemaan uudestaan arjen valintoja: ruokaa, matkustamista ja asumista.
Näyttelyä on ollut tekemässä joukko nykytaiteilijoita, jotka on kutsunut mukaan kuraattori FT Hanna Johansson. Mukana ovat taiteilijat: Vilma Määttänen, nabbteeri, Nestori Syrjälä, Markus Tuormaa, Liito-oravat Papana & Norkko ja Vidha Saumya & Ali Akbar Mehta.
Aikakoneita ja utopioita. Näyttelykokonaisuus on avoinna koko kesäkauden museoiden aukiolon mukaan. Ainola, Aino ja Jean Sibeliuksen koti Järvenpäässä, Gallen-Kallelan Museo Tarvaspäässä Espoossa ja Emil Wikstromin taiteilijakoti Visavuoressa Valkeakoskella.
Mäntän kuvataideviikot: To Err Is Human
Keski-Suomessa sijaitsevassa Mänttä-Vilppulan kaupungissa vuodesta 1993 järjestetty Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely. Tänä kesänä Mäntän kuvataideviikkojen teemana on Erehtyminen / To Err Is Human. Anna Ruthin kuratoima näyttely tuo esiin nykytaiteen moninaisuuden: taiteen keinojen, tyylien, näkökulmien, kielten ja kansallisuuksien kirjon. Mukaan on kutsuttu 47 taiteilijaa/taiteilijaryhmää.
XXV Mäntän kuvataideviikot 13.6.–31.8.2021. Pekilo, Tehtaankatu 21, Mänttä.
Teksti: Rosa Kuosmanen, Sanna Lipponen ja Viivi Poutiainen.
Artikkelikuva: Anne Meskanen-Barman – Leiripaikka, 2019, Porvoon Triennaali.