Sulje

Sulje

OP-ED on EDITin kuratoima juttusarja, joka koostuu toimituksemme ulkopuolisilta kirjoittajilta tilatuista teksteistä. Toisessa OP-ED -juttusarjassamme kutsuimme neljä erilaista taidekentän toimijaa käsittelemään teemaa “maailmanlopun taidekenttä”. Ilmastokriisin ja lajikadon keskellä koemme välttämättömäksi herättää keskustelua siitä, miten ne vaikuttavat tai niiden tulisi vaikuttaa taidekentän toimijoiden työhön, taiteen tekemiseen, esittämiseen, tutkimiseen, kuratointiin ja siitä kirjoittamiseen. Sarjan päättää kuraattori ja kirjoittaja Jenni Nurmenniemi tekstillään Polttava taide.

Polttava taide

OP-ED on EDITin kuratoima juttusarja, joka koostuu toimituksemme ulkopuolisilta kirjoittajilta tilatuista teksteistä. Toisessa OP-ED -juttusarjassamme kutsuimme neljä erilaista taidekentän toimijaa käsittelemään teemaa “maailmanlopun taidekenttä”. Ilmastokriisin ja lajikadon keskellä koemme välttämättömäksi herättää keskustelua siitä, miten ne vaikuttavat tai niiden tulisi vaikuttaa taidekentän toimijoiden työhön, taiteen tekemiseen, esittämiseen, tutkimiseen, kuratointiin ja siitä kirjoittamiseen. Kolmantena vuorossa on vapaan kirjoittajan ja toimittajan Joni Klingin essee.

Paras mahdoton maailma

OP-ED on EDITin kuratoima juttusarja, joka koostuu toimituksemme ulkopuolisilta kirjoittajilta tilatuista teksteistä. Toisessa OP-ED -juttusarjassamme kutsuimme neljä erilaista taidekentän toimijaa käsittelemään teemaa “maailmanlopun taidekenttä”.

Joulutarina

OP-ED on EDITin kuratoima juttusarja, joka koostuu toimituksemme ulkopuolisilta kirjoittajilta tilatuista teksteistä. Toisessa OP-ED -juttusarjassamme kutsuimme neljä erilaista taidekentän toimijaa käsittelemään teemaa “maailmanlopun taidekenttä”. Ilmastokriisin ja lajikadon keskellä koemme välttämättömäksi herättää keskustelua siitä, miten ne vaikuttavat tai niiden tulisi vaikuttaa taidekentän toimijoiden työhön, taiteen tekemiseen, esittämiseen, tutkimiseen, kuratointiin ja siitä kirjoittamiseen. Sarjan aloittavat sosiologi Mikko Piispa ja taiteilija Anna-Sofia Sysser.

Murtuisiko yksilömyytti? Ajatuksia taiteesta ilmastonmuutoksen aikakaudella

OP-ED on EDITin kuratoima juttusarja, joka koostuu toimituksemme ulkopuolisilta kirjoittajilta tilatuista teksteistä. Kolme ensimmäistä OP-EDiä tarkastelevat taidekentällä ja yhteiskunnassa esiintyvää vallankäyttöä ja näiden valtarakenteiden risteyskohtia. Ensimmäisen OP-ED -sarjan päättää Jenna Jauhiainen, joka on internetistä arkensa ammentava ITE-taiteilija ja vapaa kirjoittaja. Hän vaikuttaa tällä hetkellä HYPERREAALIYAH-kollektiivissa ja Speech Karaoke Action Groupissa.

OP-ED: HYPERREAALIYAH eli kuinka lakkasin olemasta ja opin rakastamaan meemejä*

EDIT pyysi nynnyjä, Hanna Ohtosen ja Selina Väliheikin muodostamaa feminististä kuraattoriduoa, kirjoittamaan työstään, jossa he tutkivat taiteen kentän tasa-arvoa ja valtarakenteita sekä etsivät feministisen kuratoinnin metodeita. nynnyt kokevat tärkeäksi tarkastella kuratointia sekä kriittisesti että ratkaisukeskeisesti juuri nyt, kun suomalainen taiteen kenttä vasta määrittää sitä, mitä kuratointityö tässä kontekstissa tarkoittaa.

OP-ED: Työstä joka liikuttaa

OP-ED on EDITin kuratoima juttusarja, joka koostuu toimituksemme ulkopuolisilta kirjoittajilta tilatuista teksteistä. Kolme ensimmäistä OP-EDiä tarkastelevat taidekentän ja yhteiskunnan vallankäyttöä ja näiden valtarakenteiden risteyskohtia. Sarjan aloittaa vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja Helen Korpak, joka toimii myös taidekriitikkona Hufvudstadsbladetissa.

OP-ED: Konteksti ja vastuu – Yhdenvertaisen taidemaailman strategioita

OP-ED är en serie kuraterade artiklar av skribenter utanför EDITs egna redaktionella team. De tre första artiklarna undersöker skärningspunkterna av makt inom konstvärlden och det vidare samhället. Först ut är Helen Korpak, frilansande skribent och fotograf samt konstkritiker vid Hufvudstadsbladet.

OP-ED: Kontext och ansvar – strategier för en jämlik konstvärld

This marks the launch of EDIT’s new series of curated texts from writers outside its own editorial team. This continuing series will cover diverse topics from various authors and will from here on be known as Kutsuvieras. The first article features a discussion between writer Jenna Jauhiainen and Barbara Vanderlinden, former professor at the University of The Arts in Helsinki.

Curating For a Brighter Future: Interview with Barbara Vanderlinden