Festivaalitaiteen verkkainen rytmi – EDIT

Sulje

Sulje

Festivaalitaiteen verkkainen rytmi

Suvilahdessa elokuussa järjestetty Flow Festival esitteli jälleen taidetta sangen monipuolisesti. Festivaalin nykytaidetarjonta keskittyi tänä vuonna pääosin esitys- ja mediataiteeseen.
Flow’n lisäksi myös Turun Ilmiö-festivaali on nostanut musiikin lisäksi esille eri taidemuotoja. Ilmiön monitaideohjelma levittäytyi heinäkuun lopulla festivaalialueelle parinkymmenen taiteilijan ja taiteilijaryhmän voimin.

Flow Festivalin (9.–11.8.2019) taideteoksia oli tällä kertaa esillä myös varsinaisen festivaalialueen ulkopuolella, kauppakeskus Redin ulkonäytöillä, joilla nähtiin mediataiteilijoina tunnettujen Hanna Saarikosken ja Vappu Rossin teoksia. Lisäksi festivaalilla nähtiin tuttuun tapaan myös valotaidetta ja elokuvia sekä Aalto-yliopiston opiskelijoiden maalaamia muraaleja.

Hanna Saarikosken pelkistetyssä videoperformanssissa Eyeliner (2013), taiteilija kokeilee ääriviivojen kolmiulotteisia mahdollisuuksia. Valkoiseen pukeutunut nainen piirtää kasvojensa ääriviivoja mustalla silmienrajauskynällä. Viivan kohdatessa kasvojen rajat, nainen kääntää päätään muutaman asteen verran ja aloittaa alusta toistaen saman yhä uudelleen.

Kuva: Flow Festival / Hanna Saarikoski: Eyeline (2013)

Vappu Rossin lakonisen humoristisessa kaksoismuotokuvassa Avioliitto (2015) pariskunta muuttuu hitaasti toisikseen – ja takaisin. Muutos tapahtuu vähitellen ja on melkein huomaamatonta. Rossin toisessa teoksessa, intervallikamerakuvaa ja stop-motion-tekniikkaa yhdistävässä animaatiossa Hyvästi, varjoinen (2013) nähdään niin ikään vaiheittain muuttuvan mobilen varjo ikkunan läpi paistavassa valokiilassa. Lähempi tarkastelu paljastaa mobilesta roikkuvien hahmojen olevan sikiöitä, jotka pyöriessään kehittyvät täysikasvuisiksi eläimiksi. 

Molempien taiteilijoiden teoksissa keskiöissä on minäkuvan ja identiteetin käsittely samankaltaisella verkkaisuudella. Flow’ssa äänettöminä nähdyt Rossin ja Saarikosken seesteiset videoteokset poikkeavat edukseen festivaalin muusta visuaalisesta annista, vaikkakin uhkana on niiden hukkuminen lukuisten ärsykkeiden tulvaan.

Illan hämärtyessä Rossin ja Saarikosken teokset siirtyivät esille festivaalialueelle Voimalan kokeellisen musiikin The Other Sound -tilaan. Samassa tilassa nähtiin perjantaina muun muassa tekoälyä taiteessaan hyödyntävän Tuomas A Laitisen performatiivinen installaatio Cryptospores, joka koostui liikkuvasta kuvasta, äänestä, valosta, lasista ja tanssijoiden liikkeistä. Monipuolinen taiteilija, myös muusikkona tunnettu Laitinen oli toteuttanut teoksen yhteistyössä äänisuunnittelija-säveltäjä Matti Ahopellon ja tanssitaitelija Pauliina Sjöbergin kanssa.

Esitys käynnistyi Laitisen soittamalla harpulla. Lavalla neljä henkilöä, kaksi muusikkoa sekä tanssijat Pauliina Sjöberg ja Kardo Shiwan, esiintyivät vaaleissa harsomaisissa asuissa. Tanssijat liikkuivat vapaanoloisesti kuvaten samalla toisiaan videokameralla läpikuultavien lasiveistosten läpi. Videokuva heijastettiin samanaikaisesti esiintyjien taakse screenille. Lavan tapahtumat näyttäytyvät eriskummallisena, mutta rentona puuhasteluna, sanan mitä myönteisimmässä merkityksessä. Kuten Rumban Joni Kling kirjoittaa: Crytospores’n vaikutelma oli jotain vapaamuotoisen jamin ja happeningin väliltä.

Festivaalin uusi esitystila, Taika Mannilan ja Fanni Suvilan kuratoima Pink Space puolestaan esitteli muun muassa performansseja sekä videoinstallaatioita. Upeasti utuisessa vaaleanpunaisessa valossa kylpenyt unenomainen tila oli myös taideteos itsessään.

Pehmee: SO BAD –Beautiful active destruction Pink Spacessa perjantaina. Kuva: Flow Festival / Riikka Vaahtera

Turun Uittamolla kahdeksannen kerran järjestettyä Ilmiö-festivaalia (27.7.2019) “vaivasi” sama ongelma kuin Flow’ta: festivaalialue on hengästyttävän monimuotoinen ja runsas, joten yksittäisten teosten erottuminen on paikoitellen varsin haastavaa tässä lukuisten virikkeiden sumassa. Alueella saattoi kokea muun muassa runoja, performansseja, maalauksia, veistosinstallaatioita, sekä videotaidetta. 

Suurimman vaikutuksen kauniin ja kekseliäästi koristellun ja valaistun festivaalialueen lisäksi tekivät Emelie Luostarisen suurikokoinen abstrakti maalausinstallaatio Aura Uittamon Paviljongin ulkoseinässä sekä Noora Ojanperän tuulessa kevyesti liehuvalle kankaalle painettu herkkä valokuvateos GONE AND FOUND.

Noora Ojanperä: GONE AND FOUND (2019) Kuva: Viivi Poutiainen

Arikkelikuva: Flow Festival / Tuomas A Laitinen

Olen taidehistorioitsija ja mielessäni ovat usein taiteen välittämiseen ja sosiologiaan liittyvät kysymykset. Tällä hetkellä työskentelen korkeakouluhallinnon parissa, aiemmin muun muassa museoissa ja gallerioissa. Lähestyn taidetta katsoen, kuunnellen ja keskustellen.

viivi@editmedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *