Kun Checkpoint Helsinki perustettiin oli näköpiirisissä Guggenheimin alkava invaasio. Solomon R. Guggenheimin säätiö havitteli tuolloin tukea kaupungilta uudelle museolle Helsingin keskustan tuntumasta. Mukaan oli haalittu jokunen täkäläinen lobbari ja kyhätty ainakin yksi muistaakseni tosi huvittava powerpoint-esitys. Suomalaiset taiteilijat lähtivät Guggenheimia vastustaakseen ajamaan ideaansa uudenlaisesta museosta. Muistan tuolloin olleen hyvin paljon puhetta siitä, että eikös Helsingissä ole jo monta hyvää museota. Eikö näiden yhteistoimintaa kehittämällä saataisi aikaan uusia kiinnostavia projekteja sen sijaan että laitetaan monta milliä uuteen rakennukseen ja siihen sijoitettavan museotoiminnan pyörittämiseen. Tälle idealle Checkpoint Helsinki jo lähtökohtaisesti perustettiinkin.

Checkpointin tarkoituksena oli alusta lähtien kehittää Helsinkiä kansainvälisenä taidekaupunkina. Haluttiin tehdä kylästä houkuttelevampi laajemmalla taidekentällä ja sitä kautta tavoitella myös osittain samansuuntaisia arvoja, mitä Guggenheimkin kovasti lupaili: verkostoja taiteilijoille ja turisteja kaupungille. Checkpointin moraalinen luonne oli kuitenkin lähtökohtaisesti moniulotteisempi. Museoiden ja taidetoimijoiden väliin haluttiin rakentaa siltoja, unohtamatta kaupunkilaista tai kaupunkia henkisenä entiteettinä. Nelikymmenvuotisen suunnitelman toisessa päässä häämötti myös unelma omasta museotilasta ja kokoelmasta, joka rakentuisi vuosien aikana Checkpointin suojeluksessa toteutetuista projekteista.

Erityisesti kuluneen vuoden aikana Checkpoint Helsinki on kasvanut ja löytänyt uusia olomuotoja alueilla, joilla sitä tarvitaan. Taidepoliittisen tapahtuman sensaatio herätti varmaankin monet taiteen parissa toimivat, mutta esimerkiksi Seurasaaren ulkomuseohankkeen ja museokorttiklubin kaltaiset suuremmat ja pienemmät sekä taiteellisen kiinnostuksen ja toiminnan eri tasoilla tapahtuvat liikuttajat ovat tuntuneet samalla jänniltä uutuuksilta ja luonnollisilta lisiltä olemassaolevaan toimintaan. Palaset ovat asettuneet luontevasti paikoilleen. Checkpoint on ainutlaatuinen toimija, joka ylttää museoita pidemmälle eikä sillä tuntuisi olevan ison laitoksen byrokratiaa taakkanaan, saati sitten sitä museokokoelmaa, joka vasta lopullisesti imisikin kaikki resurssit.

Muutaman toimintavuoden jälkeen kaupunki on lopettamassa oman osuutensa Checkpoint Helsingin rahoituksesta. Tämä on todella iso virhe ja näköalattomuudessaan se kertoo vakavasta asiantuntemuksen puutteesta. Lopettamalla rahoitus nyt kaupunki puree itseään nilkkaan menettäessään ammattitaitoisen työryhmän vaivalla luomat kontaktit ja pohjatyön sekä tietysti kaiken sen mitä olisi ollut tulossa. Ainahan voidaan tuijottaa numeroita ja perustella säästöjä, mutta tuntuu vähintään hölmöltä lakkauttaa hyvin käynnistynyt hanke, jolla olisi kuitenkin pidemmällä tähtäimellä mahdollisuudet toimia ketterämmin, kuin muiden kaupungin rahoituksen piiriin kuuluvien taideinstanssien, jotka tuskin pystyisivät edes tekemään sitä mitä Checkpoint on tässä vaiheessa tehnyt.

Checkpoint Helsingin hallituksen pj. Terike Haapojan kommentti rahoituksen lopettamisesta

kuva: flickr