Viikkokatsaus: Balettidebyyttejä – EDIT

Sulje

Sulje

Viikkokatsaus: Balettidebyyttejä

pas de deux ja sen lisäksi olen ehkä joskus kuullut puhuttavan sellaisesta asiasta, kuin taaaandyy. Salaa haaveilen aikuisbaletista. Kansallisbaletissa on vielä tämän viikon ajan nähtävillä Horečná–Godani–Robbins – Tanssin urbaanit utopiat. Kyseessä on kolmen itsenäisen esityksen kokonaisuus, joista jokainen on nähtävillä ensimmäistä kertaa Suomessa ja Natalia Horečnán koreografia vieläpä maailmanlaajuisena debyyttina. Jo trailerin nähtyäni ja huhupuheita kuultuani pidin esityssarjaa harvinaisena […]

pas de deux ja sen lisäksi olen ehkä joskus kuullut puhuttavan sellaisesta asiasta, kuin taaaandyy. Salaa haaveilen aikuisbaletista. Kansallisbaletissa on vielä tämän viikon ajan nähtävillä Horečná–Godani–Robbins  Tanssin urbaanit utopiat. Kyseessä on kolmen itsenäisen esityksen kokonaisuus, joista jokainen on nähtävillä ensimmäistä kertaa Suomessa ja Natalia Horečnán koreografia vieläpä maailmanlaajuisena debyyttina. Jo trailerin nähtyäni ja huhupuheita kuultuani pidin esityssarjaa harvinaisena herkkuna ja tänä torstaina menen katsomaan teokset toistamiseen. Esityskokonaisuuden lisänimi, Tanssin urbaanit utopiat, on ehkä hieman pompöösi, mutta kaikki teokset nähtyäni koen sen tavallaan kuvaavaksi. Ensimmäisenä nähtävä Jerome Robbinsin Glass Pieces on minimalistinen ja samalla hauskan vanhahtava, Jacopo Godanin Spazio-Tempo sen sijaan synkän seksikäs. Horecnan Utopia of Another Continent on ainoa, joka tukeutuu enemmän kertomuksellisuuteen. Tietysti pidän vähiten siitä. Glass Pieces vie minut heti mennessään. Jo pelkästään Jane Fondan aerobic-videoita lainaileva puvustus ja Philip Glassin musiikki riittävät tuottamaan tyytymystä. Tämän lisäksi löydän teoksesta todella paljon jotain tuttua: tunnistan selvästi siinä kuvataiteesta tunnettuja, minimalismistisia elementtejä. Heh, hahmotan siis tanssiesityksen kuvataiteen kautta. Lavastus on ihanan vähäinen ja taustalla näkyvä ristikko on kerrassaan kutkuttelevan sollewittmäinen. Näen kaikkialla Fibonaccin lukuja ja modulaarisuutta. Glass Pieces on lisäksi mahtava näytön paikka balettikuorolle, sillä se haastaa ja antaa usein taustaelementiksi jäävän suuren tanssijajoukon näyttää kyntensä ja tulla selkeästi etualalle. Katselen liukuvia ja sykähteleviä tanssijarivejä hymyssä suin. Teos onkin minusta kiinnostavimmillaan pienemmissä ja suuremmissa ryhmäkohtauksissa. Spazio-Tempokin on pelkistetyssä viittaamattomuudessaan todella kiinnostava ja tyylillisesti hieno vastakohta ensimmäisenä nähdylle Glass Piecesille. Se käsittelee nimensä mukaisesti tilaa ja aikaa. Siinä missä aiempi show oli värikäs ja heleä, Godanin esitys on tumma, agressiivinen ja jollain todella jännällä tavalla eroottinen, vähän kuin Madonnan Erotica-levyn soundit. Pikkulintu lauloikin, että tanssijoita on ohjeistettu ajattelemaan teos jalkoväleillään. Oivallinen puvustus jättää valtaosan tanssijoiden kehoista tummaksi ja näin ollen kehon alaosa sulautuu synkkään lavastukseen ja taustaan. Tämän ansiosta kädet, hartiat ja pää loistavat valkeina ja niiden liike vie voimakkaasti esitystä. Olen todella vaikuttunut näkemästäni liikkeestä, enkä osaa sitä oikein hyvin kuvailla. Välillä näyttää, kuin lavalla kipinöisi, toisena hetkenä taas katselen tanssijoita, kuin valtoimenaan pulppuavaa, silkkipintaista sinistä öljyä.  Valitettavasti Horečnán esitys jää etäiseksi. Kaksi ensimmäistä olivat niin täyteläisiä itsessään, että en ehkä oikein jaksanut sopeutua esitykseen jossa on yhtäkkiä jonkinlainen narratiivi. Tyhmä tekosyy, oikeastaan kyllä vierastan kertomuksellisuutta vähän kaikkialla. Ehkäpä satsaan torstaina Utopiaan enemmän. Ostakaa liput ja menkää katsomaan nämä teokset. Lähteeni kertoo, että välillä yleisössä on ollut lähes puolet tyhjää. Mikäs siinä, enemmän tilaa meille wannabe-ballerinoille.

Kuva: Wikimedia commons, Fibonacci spiral.

Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi ”taidealan sekatyöläinen” pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *