Sulje

Sulje

Anna-Kaisa Koski

Anna-Kaisa Koski tekee väitöskirjaa nykytaiteesta ja energian kulttuurisista merkityksistä Jyväskylän yliopistossa ja on toinen Punos Taide & Tutkimus -kollektiivin perustajista ja vetäjistä. Hän on Julie’s Bicycle -organisaation kouluttama Creative Climate Leader. Hän on yksi EDITin perustajajäsenistä ja kuului toimitukseen vuosina 2014–2015.

Nykyinen visiomme tulevaisuudesta on menneisyyden perään haikailua, kiteyttää Simon Sheikh. Siksi ajattelumme on jäänyt junnaamaan paikalleen eikä uusia ratkaisuja planeettaamme ja yhteiskuntajärjestelmiämme riivaaviin kriiseihin ole kyetty kehittämään. Kuraattori ja Lontoon Goldsmith’s-yliopiston kuratointiohjelman johtaja esitteli aihetta käsittelevän tulevan kirjansa suuntaviivoja huhtikuussa yleisöluennolla Helsingissä.¹ Ymmärryksemme historiasta on pohjannut vääjäämättä etenevän liikkeen malliin, jossa menneisyys jää taakse ja […]

Huomasitteko maailman loppuneen?

”Sielumme sytyttää sama rakkaus vapauteen ja itsenäisyyteen kuin teidänkin sielunne. Liikaa vertanne virtaa suonissamme, liikaa väriänne on ihoissamme; ei henkemmekään ole teistä vapaa.” –Maria W. Stewart Maria W. Stewart (1803-1880) oli ensimmäinen julkisia puheita pitänyt nainen Yhdysvalloissa. Afroamerikkalainen Stewart, joka toimi luennoitsijana ja toimittajana, oli mukana 1800-luvun alun orjuudenvastaisessa liikkeessä. Hän puki sanoiksi julkisen salaisuuden, […]

Oppitunteja ihosta ja identiteetistä – Adrian Piper