Haastattelussa Ville Andersson – EDIT

Sulje

Sulje

Haastattelussa Ville Andersson

Tapasin Vuoden nuoren taiteilijan 2015 Ville Anderssonin ja keskustelimme nyt Helsinki Contemporaryssa esillä olevasta näyttelystään As Always, I Withdraw into the Music. Pohdimme näyttelyn teemoja ja prosessia, joka johti teosten syntyyn. Avainsanoiksi nousivat mm. tyhjyys, hiljaisuus ja vetäytyminen.

Kerro miten lähdit liikkeelle työstämään tätä näyttelyä?
Oli niin lyhyt aika sen edellisestä ison näyttelykokonaisuuden tekemisestä, Oma pieni valtakuntani –näyttelystä Pro Artibuksen Elverket-galleriassa Tammisaaressa (helmikuussa 2014). Ison projektin loppuunsaattamisen jälkeen saattaa tuntea jonkinlaista tyhjyyttä, mutta tiesin, että on pakko aloittaa työstämään uutta näyttelyä. Ajattelin, että otankin tämän tyhjyys-sanan luovaan käyttööni ja ensimmäiseksi avainsanaksi. Minulla oli silloin tosi kyllästynyt olo kuvien tekemiseen näyttelyn jälkeen, joten päätin alkaa kirjoittaa tekstejä. Kun olin kirjoittanut tosi pitkään, niin se tyhjyyden tematiikka tuli tosi vahvasti. Sen jälkeen sitten muut teemat, kuten hiljaisuus, valkoisuus ja hitaus. Ennen näyttelyä päätin kyllä olla ottamatta sitä tekstiä mukaan, lukuun ottamatta yhtä lausetta. Yksi suosikkiteatterihahmojani ikinä eli Hamlet ja Hamletilta viimeiset sanat: “the rest is silence”, jota jatkoin itse, että “full of sound”. Päätin, että se on ainoa lause, mitä haluan ottaa mukaan. Se on lause, joka pitää sisällään koko näyttelyn.

Tyhjyys oli siinä mielessä myös kiehtova, että se on samanaikaisesti sellainen ajanhenki-sana, jota käytetään kuvastamaan aikaamme. Mutta mitä syvemmälle siihen tyhjyyteen menee, sitä enemmän siitä löytyy ulottuvuuksia. Tyhjyys ei tarkoita minulle merkityksettömyyttä, vaan se on tosi ekspressiivistä. Tyhjyys on sellaista, jossa mielikuvitus voi virrata vapaasti. Esimerkiksi Aasiassa tyhjyys käsitetään ihan toisella tavalla. Tyhjä tila täyttää vaikka 90 prosenttia kuvasta. Tai jos mietitään minimalismia täällä Euroopassa, joka on saanut vaikutteita japanilaisesta arkkitehtuurista, joka taas pohjautuu Zen-ajatteluun. Valkoinen väri sisältää saman kaksijakoisuuden eli kaikki värit sekä ei-mikään väri. Kaikki tai ei mitään.

Itselleni näyttelystä tuli olo, että haluan vaan rentoutua ja vetäytyä, olla vain Zen. Valkoinen väri usein koetaan kylmänä, mutta tässä näyttelyssä koin sen jotenkin lämpöisenä ja lohduttavana.
Se olikin haasteena, ettei siitä tule kliinistä eikä kylmää. Että se lämpö pysyy siinä. Enkä käytä itse sanaa minimalismi, vaan mieluummin pelkistäminen. Pyrin vähällä sanoman paljon.

Se vetäytyminen on suoraan siinä näyttelyn nimessä. Se musiikki on vain pieni sanaleikki minulle. Sen voisi korvata jollain muullakin, vaikka runous tai taide. Se on enemmän symboli. Esimerkiksi John Cagen 4′33″ kappale koostuu hiljaisuudesta. Sen hauskuus on siinä, että kun aloittaa konsertin sillä, ihmiset alkavat kuulla pieniäkin ääniä: kun kolikko tippuu tai sade ropisee. Ei ole olemassa puhdasta hiljaisuutta, mutta sen kautta pystyy tarkemmin havainnoimaan ympäristöä.

Mikä muu sinua inspiroi?
Kesällä kävin Noguchi-museossa New Yorkissa. Ostin sieltä museokaupasta sellaiset palikat, joita voi koota eritavoilla. Eli paluu tietynlaiseen lego-maailmaan. Ne on tosi hienot! Niillä saa aika tosi mielenkiintoisia muotoja. Kun taas olin siellä luonnontieteellisessä museossa, katselin niitä dioramoja, savannieläimiä sun muita. Halusin sellaisia isoja valkoisia tiloja, eikä minulla ole rahaa rakennuttaa sellasia. Haluaisin kuvata jossain sellaisessa. Sen dioraman kautta sitten keksin, että hetkinen: olen ennen lavastanut isoja tiloja studiossa ja työskennellyt maailman antamien sääntöjen mukaan, oikeilla esineillä. Mutta entä, jos lavastaisinkin miniatyyritilan? Se kuva, jossa on puu valkoisessa tilassa on toteutettu näin.

Oletko nyt valmistellut Tampereen taidemuseon Vuoden nuori taiteilija 2015 -näyttelyä?
Joo. Sinne tulee aikaisempia duuneja, esimerkiksi ne Tammisaaren duunit, joita aika harva on nähnyt. Myös Kuvataideakatemian näyttelyn aikaisia duuneja. Teen kattauksen siitä mitä olen tehnyt. Kuuden vuoden (retro)spektiivi! Hahaha. Kun ne kaikki kokoaa yhteen, niin näkee kaikki eroavaisuudet, ekan värillisen valokuvasarjan välillä tähän päivään. Kyllä siihen ainakin varmaan 60-70 teosta tulee. Odotan sitä kyllä tosi innolla. Ehdottomasti se on isoin näyttelyni koskaan tähän mennessä. Teosteni sukukokoontuminen. Muutamia uusiakin töitä tulee.

Tällä hetkellä työstän näyttelyyn kirjaa painoa varten. Se alkaa sellaisella varhaisella työllä, jossa on se kangas ja loppuu tähän uuteen. Näkee, että tila on pelkistynyt ihan hurjasti. Graafikot Ahonen & Lamberg asuvat Pariisissa, mutta työstetään sitä Skypen välityksellä. Uskon, että siitä tulee tosi kiva kirja. Odotan sitäkin innolla.

Mietin vielä näitä äänen ja hiljaisuuden teemoja. Björk väitti taannoisessa The Gentlewomanin haastattalussa, että äänellä olisi maailmassamme syrjitty asema, päästäen muuten samalla aika moisen sammakon suustaan.
No, eikös se ole juuri päinvastoin? Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että kun katsomme leffaa, riippuen minkä kappaleen me pistetään sen päälle soimaan läpi kohtauksen, sen koko tunnelma muuttuu. Kuva muuttuu. Taas, kun me kuunnellaan yhtä kappaletta ja katsotaan eri kuvia, niin se kappale ei muutu. Se kappale pysyy samana. Se demonstroi sitä, miten voimakas elementti ääni on. Se muuttaa heti sen kuvan. Tämä oli sellainen ajatus, mitä mietin tosi paljon tässä näyttelyssä. Esimerkiksi elokuvaohjaajista suurimpia suosikkejani on Robert Bresson ja hän käytti tosi vähän, ehkä kaksi kertaa elokuviensa aikana musiikkia, koska hän halusi luottaa kuvan voimaan. Hän tiesi miten voimakas elementti ääni on katseen ohjaamisessa. Sitä olen katsonut tähän näyttelyyn liittyen. Hänen muotokielensä on myös aika pelkistettyä. Se mitä mistä nautin katsoessa maalauksia seinillä taidenäyttelyissä, on se, ettei siinä ei ole manipuloivaa ääntä taustalla, joka ohjaisi katsomistapaa. Tämä nyt sopii tähän hiljaisuuden teemaan, mutta se on asia, jota olen monen muun asian ohella tässä näyttelyssä pohtinut. Se haastaa enemmän katsojaa pelkän kuvan kautta.

ville_andersson_conductor

Ville Andersson
AS ALWAYS, I WITHDRAW INTO THE MUSIC
Helsinki Contemporary
Bulevardi 10, Helsinki 10.4.–3.5.2015

Lue lisää Helsinki Contemporaryn sivuilta

Ville Andersson
VUODEN NUORI TAITEILIJA 2015
Tampereen taidemuseo 16.5.–23.8.2015
Lue lisää Tampereen taidemuseo sivuilta

Kuvat: Ville Andersson / Helsinki Contemporary

Olen taidehistorioitsija ja mielessäni ovat usein taiteen välittämiseen ja sosiologiaan liittyvät kysymykset. Tällä hetkellä työskentelen korkeakouluhallinnon parissa, aiemmin muun muassa museoissa ja gallerioissa. Lähestyn taidetta katsoen, kuunnellen ja keskustellen.

viivi@editmedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *