Vasemmalla yksityiskohta Ainalan teoksesta Farewell to Mermaids (polttarit), oikealla pysäytyskuva Disneyn Fantasia-elokuvasta.

Pegasuksen jälkeläiset toki näyttävät hyvin paljon My Little Ponyilta, mutta edeltävät tuota Hasbron tuotetta yli 40 vuotta. Siinä missä Fantasia tehtiin vuonna 1940, alkoi My Little Ponyja suurempien My Pretty Ponyjen tuotanto vasta vuonna 1981 ja varsinaisten My Little Ponyjen tuotanto vielä vuotta myöhemmin.[1] Fantasia puolestaan oli maailman ensimmäinen stereoäänellä toteutettu elokuva, ja sitä pidetään muutenkin siihenastisista äänielokuvista edistyksellisimpänä.[2] Elokuva koostuu kahdeksasta klassisen musiikin sävellyksestä, jotka on kuvitettu animaatioin. Sävellyksiin lukeutuvat muun muassa Stravinskyn Kevätuhri sekä Tšaikovskin Pähkinänsärkijä, mutta tämän tekstin kannalta kiinnostavin osuus on elokuvan viides sävellys, Ludwig van Beethovenin Pastoraalisinfonia (1808). Sinfoniaa kuvittavat kohtaukset antiikin Kreikan myyteistä: ”Kentaurit etsivät itselleen puolisoita amoriinien avustuksella, ja siivekäs hevonen Pegasos hoitaa jälkikasvuaan. Kaikki kokoontuvat viinin jumalan Bacchuksen kunniaksi järjestettäviin juhliin, jotka keskeytyvät ukkosmyrskyyn, kun ylijumala Zeus alkaa huvitella viskelemällä salamoita taivaalta.”[3] Kuva, jonka Ainala on löytänyt Farewell to Mermaids (polttarit) –teoksensa gobeliiniin on kohtaus, jossa Pegasuksen perhe lentää juhliin ja laskeutuu veteen muiden pegasusten joukkoon. Isä ja äiti Pegasus ovat kauniita, siroja siivekkäitä hevosia. Äiti on valkoinen ja isä musta. Heillä on pieniä pegasuslapsia, joista ilmeisen lellikin roolissa on Disney-wikin nimeämä nuori Pegasi (”Young Pegasi”). Pegasilla on äitinsä valkoinen harja ja häntä, mutta isänsä musta karva. Muut pikkupegasukset ovat pastellinvärisiä. Kaikki pikkupegasukset ovat hyvin leikkisiä: he kisailevat, polskivat vedessä ja tekevät hassuja uimahyppyjä. Fantasia sopisi hyvin myös Ainalan Grotto-teoksen (2014) taustalle. Grottossa on kuvattu kaksi naiskentauria tai kentauritarta kuten Disney-wikin termin ”centaurettes” voisi ehkäpä vapaasti suomentaa. Ainalan kentaurittarina näyttäytyvät monista teinileffoista tutut Amanda Seyfried ja Drew Barrymore. Fantasiassa kentaurittaret kylpevät ja kaunistautuvat pienten apureiden, amoriinien, avustuksella. Pääkoristeeksi solmitaan lumpeenkukka tai koivun kaarnaa ja huulet punataan mansikalla painamalla. Heitä odottaa kohtaaminen hyvin hunks-tyyppisten mieskentaurien kanssa. Kentaurittarien liikehdintä performoi kainoutta ja viettelevyyttä, kunnes leikkisä, kisaileva kosiskelu voi alkaa. Punastellen viimeinenkin pari löytää värikoodatun vastinparinsa ja amoriinit sulkevat esiripun.     Kentaurittarien kaino elehdintä on nähtävillä myös Ainalan teoksessa. Kentaurittaret luovat katseensa alas miesseurassa. Kuvassa tosin on vain yksi mieshahmo. Vain takaapäin havaittava mieshahmo edustaa myös hyvin erilaista miestyyppiä kuin Fantasiassa. Pitkätukkainen sateenkaarikuvioituun T-paitaan pukeutunut hahmo määrittyy eri aikaan ja paikkaan kuuluvaksi kuin myyttiset, maskuliiniset kentaurit. Kreikan myytit limittyvät myös muihin Ainalan töihin internet- ja julkkiskuvaston sekaan. Teoksen Final Fantasy (2014) joutsenhahmot voivat viitata etäisesti Ledan taruun, jossa ylijumala Zeus viettelee joutsenen hahmossa Ledan. Teoksen etualalla Lana del Rey ottaa metsästäjille tyypillisen poseerausasennon jalka kuolleen joutsenen päällä, ase kädessä. Halutessaan kuvaa voisi tulkita vaikkapa Leda-Lanan kostona raiskaajajoutsenelle. On mielenkiintoista, kuinka Ainala lainaa tietämättäänkin elementtejä erilaisista ajoista ja luo niistä oman oudon maailmansa. Ja kuinka tuo määrittelemätön outo maailma jatkaa merkitysten muodostumista katsojan silmissä. Näyttelyteksteissä kuvataan, kuinka ”[a]ika näyttäytyy Ainalan töissä kuvallisina, narratiivisina ja tyylillisinä kerrostumina, jotka on sävytetty sentimentaalisuudella ja (—) nostalgialla.” Nostalgia ja sentimentaalisuus taitavat todella asua Ainalan vääristyneissä ja joskus jopa keksityissä muistoissa, toisiinsa sulautuvien eri maailmojen näyissä.    

Emma Ainala, Ida Koitila & Berit Talpsepp-Jaanisoo: Time That Remains Helsinki Contemporary 8.8.-31.8.2014

Lue myös EDIT:in juttu näyttelystä.

Kuvat: Ainalan teokset Helsinki Contemporary / Jussi Tiainen; Fantasia-kuvat Googlen kuvahaku ]]>