Baltic Triennial 13 – Give Up the Ghost -näyttelykokonaisuus muodostuu kolmesta erillisestä luvusta, jotka järjestetään yhtä aikaa kaikissa kolmessa Baltian maassa (Vilna, Liettua 11.5.–12.8.; Tallinna, Viro 30.6.–2.9. ja Riika, Latvia 21.9.–18.11.) ensimmäistä kertaa triennaalin perustamisvuoden 1979 jälkeen.

Tallinna Kunstihoonessa perjantaina 29.6. avautunut toinen luku keskittyy aistillisuuden ja ruumiillisuuden teemoihin tarkastellessaan triennaalin laajempaa, johonkin kuulumisen kysymystä identiteettien murtumisen aikakautena. Avajaisissa nähdyssä Young Boy Dancing Groupin performanssissa kehollisuus näyttäytyi triennaalin teeman mukaisesti moninaisena: liikkuvana ja fyysisenä, identiteetiltään fragmentoituneena, orgaanisena, poliittisena tai haluavana kehona.

Young Boy Dancing Group (YBDG) on vuonna 2014 perustettu tanssi- ja performanssiryhmä, johon kuuluu kaiken kaikkiaan noin 15 jäsentä. Ryhmän kokoonpano vaihtelee eri esityksissä ja tällä kertaa YBDG:n performanssiin osallistuivat Maria Metsalu, Manuel Scheiwiller, Karim Boumjimar, Florian Reither, Andrius Mulokas ja Nicolas Roses. Ryhmän performanssit ovat usein polveilevia, provosoivia ja rituaalinomaisia tapahtumia, joiden kuvasto on avoimen seksuaalinen ja fetisistinen. Niin oli myös Tallinnan voimakkaassa esityksessä, jonka latautunut tunnelma vaihteli häiritsevästä meditatiiviseen ja liikuttavaan.

YBDG:n performanssi Tallinna Kunstihoonessa muistuttaa pakanallis-futuristista seremoniaa, jossa jokainen esiintyjä toimittaa omaa tehtäväänsä tai roolia. Se alkaa tilan siunaamisella ja polveilee vaiheittain päättyen katharttiseen loppuhuipennukseen. Yli tunnin mittaisen esityksen aikana nähdään ikään kuin erilaisia näytöksiä tai episodeja, joita yhdistää erityisesti niiden mahanpohjasta ottava fyysisyys. Esiintyjät vääntyilevät outoihin asentoihin, putoilevat maahan, kannattelevat toisiaan, kävelevät toistensa päältä ja liikkuvat välillä kasassa kuin yhtenäinen organismi.

Esityksen liikekieli ja tapahtumien kulku tuntuvat sijoittuvan improvisaation ja ennalta sovitun koreografian välimaastoon. Katsojalle välittyvä tunne ennakoimattomuudesta ja hallitsemattomista muutoksista on keskeinen osa esityksen voimaa. Heti performanssin alussa ryhmä ottaa tilan konkreettisesti haltuun: he pakottavat yleisön väistämään kulkemalla suoraan päin ja vierittämällä metallikuulia pitkin lattiaa. Anteeksipyytelemättömät ja häpeilemättömät eleet rikkovat tunteen siitä, että katsoja olisi näkymätön sivustaseuraaja, turvassa ja koskematon.

Aloitukseen liittyy vaikutelma rituaalista: tanssijoiden heiluttamien erilaisten kilistimien kilkahdukset assosioituvat tilan puhdistamiseen ja virittävät johonkin pyhään ja uuteen. Koko esitystä leimaa voimakas symboliikka ja rituaalinomaisuus aina käytetyistä esineistä ja musiikista liikkeeseen ja asentoihin. Esimerkiksi esityksen yhdessä osassa keskeiset valkoiset kynttilät assosioituvat uskonnollisiin toimituksiin, rukouksiin ja valon voittoon pimeydestä, mutta kun kynttilät esityksen aikana syttyvät, ne muuttuvat toisenlaisiksi fetissiobjekteiksi. Tanssijat työntävät kynttilöitä nippuina suuhunsa, peräreikäänsä ja varpaidensa väliin. Steariini valuu heidän silmiinsä, suuhunsa ja genitaalialueille. Se on sulaa valkoista vahaa, joka muistuttaa ihon pinnalle kovettuvia eritteitä.

Performanssi on äärimmäisen fyysinen, jopa voimakkaan aggressiivinen ja sisältää runsaasti viittauksia pornokuvastoon ja seksiin. Katsoja alkaa myös myötäelää liikkeessä. Miltä tuntuu, kun on kontallaan maassa ja toinen astuu kengät jalassa selän päälle? Miltä siitä toisesta kehosta tuntuu, kun se horjahtaa ja putoaa lattialle? Miltä tuntuu nousta niskaseisontaan samalla kun pitää kynttilää samanaikaisesti suussaan, varpaissaan ja peräreiässään? Esitys myös kyseenalaistaa, miten tanssia esitetään ja miltä se näyttää: liikettä leimaa kömpelyys ja haparointi, usein lähes tuskainen kamppailu.

Kehot kannattelevat toisiaan, vääntyilevät toistensa lomaan, aaltoilevat yhdessä jonossa. Simuloimiensa pornografisten eleiden ja asentojen lisäksi liikekieli toimii kaikessa aistillisuudessaan ja rajuudessaan, herkkyydessä ja paljaudessaan analogiana erilaisille kohtaamisille laajemminkin. Performanssissa korostuvat ja toistuvat erilaiset vallankäytön tilanteet, valtasuhteet ja alistamisen eleet. Sen seksuaalisuus on läpitunkevaa mutta vuorovaikutusta, yhteyttä ja luottamusta kuvastavalla tavalla. Kehot liimautuvat toisiinsa, kasvot uppoavat haaroihin, erilaiset esineet ruumiin aukkoihin.

Esiintyjät taipuvat tottuneesti hankaliin asentoihin ja toisaalta kahden tai useamman kehon kohtaamisista erottuu hapuilevuus ja kömpelyys. Ne tunnustelevat toisiaan: Voinko tehdä näin? Sattuuko? Jaksatko? Ne vastaavat toisilleen heittäytymällä toistensa kannateltavaksi tai nostettaviksi. Ne kokeilevat ja kompuroivat, tuntevat välillä kovaakin kipua mutta yrittävät uudelleen, vaikka väsyvät silmin nähden esityksen edetessä.

Performanssissa vallitsee tiivis postapokalyptinen tunnelma, joka sekoittuu klubi- ja queer-kulttuurista ammentaviin, samalla teknofuturistisiin ja okkultistisiin eleisiin tai elementteihin. Vaikutteet ja vaikutelmat ulottuvat tekno-bileistä newyorkilaislähtöiseen ballroom-kulttuuriin kuten vogue-tanssiin, tai joogaan ja cheerleadingiin. Tärkeä osa on myös musiikilla, joka on yhdistelmä new agea, poppia ja klubi-musiikkia.

Esityksen kulkua jaottelevat erilaiset riittimäiset siirtymät, joissa on havaittavissa pyrkimyksiä vapautumiseen, uudelleen syntymiseen ja transsendessin saavuttamiseen. Niiden aikana roolit ja valtasuhteet vaihtuvat. Esiityjien yksilölliset kehot sekä tavat liikkua ja olla sulautuvat performanssin aikana yhdeksi orgaaniseksi muodoksi, vain hajotakseen uudelleen siirtyessään seuraavaan vaiheeseen.

YBDG rikkoo sanattomia sopimuksia institutionaalisen tilan käytöstä ja koskemattomuudesta. Taidehallin puulattiaa runnellaan painavin metallikuulin ja palavin kynttilöin, valellaan steariinilla ja poljetaan terävillä koroilla. Yleisöä haastetaan osoittamalla heitä lasereilla, jotka on tungettu esiintyjien ruumiin aukkoihin. Joidenkin viinilasit särkyvät, kun kuulia vieritetään kohti yleisöä. Eturivissä istuvan katsojan syliin rojahtaa kaatuvan esiintyjän jalka tai häneen tullaan nojailemaan tarkoituksella. Yleisö jätetään tarkoituksellisesti epätietoisuuteen esityksen kestosta. Välillä performanssi vaikuttaa loppuvan mutta jatkuu taas uudella tavalla. Aivan kuin esiintyjät eivät itsekään tietäisi, koska heidän on määrä lopettaa. Ajankulku hämärtyy ja osa yleisöstä liikehtii levottomasti, mutta tanssijat järjestäytyvät uuteen vaiheeseen, heittäytyvät jälleen pidemmälle.

Katsomiskokemus herättää ristiriitaisia tuntemuksia, jotka vaihtelevat epämukavuudesta hämmennykseen, ihmetykseen ja lopulta voimakkaaseen liikutukseen. Erityisesti esityksen alkupuolella joutuu kamppailemaan kiusallisuuden ja epäuskon, jopa ärsytyksen vallassa. Esityksen edetessä epäilykset ja vastarinta murtuvat rytinällä: kehojen liikkeeseen uppoutuu mukaan, näennäisen harkitsemattomalta vaikuttavan koreografian osan nivoutuvat merkityksellisellä tavalla yhteen, hämärtävät ajan ja paikan. Lopulta huoneessa vallitseva energia on tihentynyt massaksi, jonka sisältä ei enää halua poistua.

Young Boy Dancing Group esiintyy tänään sunnuntaina 1.7. Sorbuksessa, Vaasankatu 15. Esitys alkaa kello 20.

Baltic Triennial 13 – Give Up the Ghost Tallinna Kunstihoone 28.6.-25.8.

Teksti ja kuvat: Rosa Kuosmanen, Sanna Lipponen ja Viivi Poutiainen.

* Esiintyjien nimet korjattu 3.7.2018.