”Ei oo saatana todellista, taas!” puuskahtaa Laura Birnin esittämä hahmo herätessään rannalta muoviin käärittynä Anna Paavilaisen ohjaamassa lyhytelokuvassa Kaksi ruumista rannalla (2019), joka on maaliskuun ajan katsottavissa Yle Areenassa. Kohtaus kiteyttää hyvin sen, miten kauniin nuoren naisen kuollut ruumis on edelleen elokuvien ja tv-sarjojen suosikkikuva ja -alkuasetelma.

Hahmo viittaa lukuisiin veden ääreltä löydettyihin, kauniisiin nuoriin naisiin. Niistä ikonisin on Twin Peaksin (1990) muoviin kääritty Laura Palmer (Sheryl Lee). Sama kuva toistuu yhä uudelleen, ja yksi viime vuosien kotimaisista esimerkeistä ennen Birnin ja Paavilaisen lyhäriä on Anna Bergdahlin (Pamela Tola) muoviin kääritty ruumis tv-sarjassa Karppi (2018).

Mary Reid Kelleyn ja Patrick Kelleyn videoteoksessa This is Offal (2016) on niin ikään keskiössä kuolleena vedestä nostettu naisruumis. Toisin kuin murhaajaa selvittävissä elokuvissa ja tv-sarjoissa naisen kuolinsyy on selvä: hän on tehnyt itsemurhan hyppäämällä sillalta. Ja kuitenkin myös This is Offal -teoksessa on murhamysteeri ja syyllinen selvitettävänä, kun ruumiin elimet ja kehonosat väittelevät keskenään siitä, kenen syy kuolema on. Tekivätkö aivot päätöksen vai oliko vika jaloissa, jotka veivät hänet sillalle? Siinä missä taiteessa ja elokuvissa kuollut nainen on hiljainen objekti, tämä nainen sanallistaa itse itsensä ja kohtalonsa – hän on pelkkää puhetta elimiään myöten.

Nainen (Reid Kelley) makaa siis kuolleena ruumishuoneella vatsa auki viillettynä. Mustavalkoisessa kuvassa naisen piirteet erottuvat sarjakuvamaisen liioiteltuina, paksulla tussilla piirrettyinä: tekosilmät, nenä- ja suupielet, rinnan kaari, kyynärtaipeet ja häpykarvat. Laverilla makaavan ruumiin elimet ilmestyvät näkyviin ja nousevat leijailemaan ilmaan sen yläpuolelle. Reid Kelleyn maskeeratut kasvot pumppaavat sydämenä, posket pullistuvat ja silmät sulkeutuvat jokaisen lyönnin mukana. Sen elämä ei tähän loppuisi, se odottaa tärkeänä kuljetusta uuteen kehoon:

”Any minute now they’ll come and snag me
The surgeons with their plastic baggie,
I’ll be valued like cold cash but more so
I’ll be Fedexed to another torso!”

Keskusteluun osallistuvat niin ikään Reid Kelleyn kasvoista taiotut maksa, aivot ja suolisto sekä kehosta onnettomuuden jälkeen irronneet käsi ja jalka.

“What are you, the Beethoven of organs?” kysyy maksa sydämeltä.
“I’m the heart of the matter,” sydän vastaa.
“You’re the VP of Gore!” 
“You’re the Pollock of splatter!” 
”You’re a funny smelling Valentine!
”You’re not fit for Frankenstein!

Patologi (Kelley) valkoisessa takissaan pyörähtää hänen ympärillään toteamassa tämän klassiseksi tapaukseksi ja surkuttelee hänen kuolemansa turhuutta. ”It’s a massive waste!”, hän toteaa, mihin ruumiinsa ääreltä läpinäkyvänä istumaan noussut haamu tai sielu vastaa nokkelasti: ”I consider my waist quite small”.

Elinten, sieluhaamun ja patologin välinen dialogi on sanaleikkien ja riimien täyttämää tykitystä, mikä on tyypillistä yhdessä työskentelevän taiteilijaparin verbaalisesti ja visuaalisesti omaleimaisille ja tunnistettaville videoteoksille. Hahmot ja tarinat ovat usein tuttuja ja uusiksi tulkittuja, viittaukset historiaan, taidehistoriaan, kirjallisuuteen ja populaarikulttuuriin tiheitä ja monikerroksisia. Niiden sävy on satiirinen, toteutus raikkaalla tavalla surrealistinen ja hulvaton.

Reid Kelley ja Kelley kertovat haastattelussa työnjaostaan: Reid Kelley käsikirjoittaa, meikkaa, puvustaa ja lavastaa. Kelley taas vastaa muusta rekvisiitasta, kuvaa, animoi ja editoi videot. Teoksissa videomuotoon limittyvätkin animaatio, piirros, veistos, runo, performanssi ja digitaalinen jälkikäsittely.

This is Offal syntyi ensin performanssina, jonka he esittivät Tate Modernissa. Tällä hetkellä videoteos on osa Triin Tulgisten kuratoimaa mutta koronaviruksen vuoksi suljettua kolmen taiteilijan ryhmänäyttelyä Do Come in, the Door is Open! Edith Karlson, Mary Reid Kelley and Eva Mustonen Kumussa Tallinnassa. Näyttelyyn valittuja taiteilijoita ja teoksia yhdistävät tietty narratiivisuus, allegorisuus ja mytologisuus, mutta myös avainsanat hirviö, keho, koti ja räjähdys. Kaikki nämä ovat erityisen läsnä juuri Reid Kelleyn ja Kelleyn teoksissa hyvin viihdyttävällä, hengästyttävän monitasoisella ja intertekstuaalisesti tiheällä tavalla.

This is Offal viittaa elokuvien ja tv-sarjojen ohella Thomas Hoodin runoon The Bridge of Sighs (1844), Andrew Marvellin dialogiin Dialogue Between the Soul and the Body (1681) sekä Albert Camus’n ajatuksiin absurdista ja itsemurhasta esseessä Sisyfoksen myytti(ransk. Le Mythe de Sisyphe, 1942). Fantastisen, eksistentialistisen ja feministisen kauhuhassuttelun englanninkielinen nimi This is Offal puolestaan leikittelee sanoilla ”offal” ja ”awful”, joista ensimmäinen merkitsee suomeksi teurasjätettä.

Kuolleen naisen kehon elimet ja jäsenet eivät todella ole tyytyväisiä osaansa teurasjätteinä ja väittelevät nokkelin sanankääntein siitä, miksi ne ovat joutuneet tähän tilanteeseen. Mikä osa on vastuussa siitä, että niiden kaikkien asuttama keho on kuollut ja ne kaikki kuolemassa sen mukana? Kehon ykseys, yhtenäisyys ja kokonaisuus rikkoutuvat, kun elimet edustavat ja puolustavat vain itseään ja asettuvat toisiaan vastaan. Toki se on mennyt myös konkreettisesti palasiksi – siitä muistuttavat keskusteluun osallistuvat, kehosta irralleen joutuneet käsi ja jalka.

”I walked us to the bridge, you told me, ’Go’!
I don’t ask why, it’s not my job to know.
My heels clicked forward, I did not ask why,
When you gave the order, ’Fly, shoo, fly’!!
I perspired, but hoped that you knew better. ’I was a jumper and sweater!’
At the rail I paused, you shouted, ’Vault’!
And if we’ve fractured, then that’s not my fault.
What cranium could hold such malice,
And treat a faithful foot so callous?”

On hulvatonta seurata elinten piikikästä, revittelevää dialogia. Samalla se osoittaa, miten naisen keho on läpikotaisesti estetisoitu – elävänä ja kuolleena. Ja kuinka tuo esteettisyyden vaatimus on sisäistettyä: tämä nainen on turhamainen elimiään myöten!

Taiteilijaparin haastattelussa Reid Kelley kuvaakin luomaansa ja esittämäänsä naishahmoa epäonnistuneeksi Camus’n mutta hyväksi Danten hahmoksi. Tämä ei onnistu itsemurhallaan pakenemaan mitään. Hänen ja jopa hänen elintensä turhamaisuus on transsendentaalia.

”When you unraveled, I whispered, 
’Dumper in the river like a sweater jumper.’
Don’t be nervous now, you jumper sweater,
Silence for you would be better.
If I knew what it entrailed, how loud you’d be,
what an ungrateful crowd was in me…
’I regret!’
Juliet, there’s no silence for us.
I feel ya, Ophelia:
’I tried to do good’
But your resolution cracked
’I wanted to make a difference!’
But you made an impact.” 

Kuollut nainen on Ofelia. Hän on Julia. Hän on jokainen traaginen nainen. Hän haluaa olla sellainen, jonka kuolema tekee hänestä kuolemattoman, mutta hänen kuolemansa tekee hänestä vain kuolleen. Silloin hän katuu, ja silloin on tietenkin aivan liian myöhäistä.

”But you must shiver,
Wishing to be pulled from nameless river.
’Is this the Danube? The Yangtze? The Thames? The Nile? The Mississipi?’
None of them.
This is the river that the boatman picks,
You can’t be pulled from it, because it Styx.”

Koronaviruspandemian vuoksi Mary Reid Kelley ja Patrick Kelley ovat avanneet teoksensa katsottaviksi kotoa käsin. Voit katsoa videoteoksia ilman salasanaa täältä.

Ryhmänäyttely Do Come in, the Door is Open! Edith Karlson, Mary Reid Kelley and Eva Mustonen olisi ollut esillä Kumussa Tallinnassa 29.3.2020 saakka.

Kuvat: Mary Reid Kelleyn ja Patrick Kelleyn videoteoksesta This is Offal (2016) | Sanna Lipponen.