Kulunut viikko on tuonut mukanaan kaksi kiinnostavaa uutuutta: FAT-taidelehden kolmannen ja uudistuneen numeron sekä upouuden Art Advisor -sovelluksen, joka toimii mobiilina näyttelyoppaana. Aiemmin tällä viikolla Yleisradio uutisoi, että “kulttuurilehdet tehdään yhä hiplattaviksi“. Ylen mukaan suurin osa kulttuurilehdistä painetaan yhä paperille, koska se on toistaiseksi paras tapa menestyä erikoislehtimarkkinoilla. Jutussa keskiviikkona kolmannen numeronsa julkaisseen englanninkielisen taidelehden FATin toimittaja Tero Kartastenpää painottaa, että “paperille ei kannata painaa mitään turhaa, siksi FAT on esineenä myös itsessään aina yllättävä. Se ei voisi toimia sellaisenaan netissä.” Tästä voi olla montaa mieltä. Luen mielelläni hienosti toteutettuja lehtiä. Sellaisia, jotka ovat myös esineinä kiinnostavia ja kunnianhimoisia. Kaksi aikaisempaa FATia olivat paksuja ja loisteliaasti taitettuja lehtiä täynnä upeita kuvia valokuvauksellisista taiteilijoista ja näyttäviä teoskuvia. Uusin FAT on kutistunut ohueksi selailtavaksi, jonka formaatti tuo helposti mieleen ilmaisjakelulehdet. Herää kysymys, mitä tässä on sellaista, joka ei voisi yhtä hyvin tai jopa paremmin toimia verkossa? Toki verkkomedioita sietää kritisoida rajustikin liian matalasta julkaisukynnyksestä. Toisaalta taas kannatan ehdottoman tarkkaa seulaa siihen, mitä ylipäätänsä kannattaa tuottaa fyysiseksi esineeksi. Loppujen lopuksi taidelehtikin on vain roskaa. FAT-lehden artikkelit, valokuvat ja graafinen suunnittelu taas eivät ole roskaa, ja mielestäni ne voisivat toimia tietokoneen ruudulta katseltuna todella hyvin. On asia vielä erikseen se, että printtilehdellä on aina rajoitettu potentiaalinen yleisö, joka ei ainakaan näytä laajentumisen merkkejä seuratessa viime päivien uutisointia alan tilanteesta. (Edit: Tänään Yle uutisoi Akateemisen kirjakaupan päättäneen sittenkin säilyttää pienet kulttuurilehdet valikoimissaan.) Verkkolehdelle levityspotentiaali voi oikeastaan olla rajaton. Joka tapauksessa arvostan suuresti sitä, että taiteilijoista joita FAT nostaa esiin, ylipäänsä kirjoitetaan kattavia artikkeleita. FATin artikkelit ovat pääosin taiteilijoiden henkilökuvia, eivät esimerkiksi kritiikkejä. Lehti onkin eräänlainen kuka kukin on -opas suomalaisiin nykytaiteilijoihin. Printtimedian taistellessa ajan haasteita vastaan on kiinnostavaa pohtia, mitä sellaista verkko pystyy tarjoamaan, johon painetut lehdet eivät taivu. Tällä viikolla päivänvalon näki myös uusi sovellus Art Advisor. Se ei kuitenkaan ole lehti, vaan nykyaikainen galleriaopas: mobiilikäyttöinen ja karttapohjainen palvelu, jonka kautta voi etsiä läheltä löytyviä, avoinna olevia taidenäyttelyitä. Teemu Lindroos, toinen palvelun perustajista, kertoi Helsingin Sanomille: ”Kukaan ei jaksa etsiä tietoa näyttelyistä eri puolilta. Gallerialistaukset ovat vanhanaikaisia, ja esimerkiksi Facebookin tapahtumat perustuvat kaveruuteen. Monet ovat kärvistelleet pitkään sen kanssa, että Suomesta ei löydy kuvataiteeseen keskittyvää tiedotusalustaa. Haluamme edistää kuvataiteen löytämistä”.  Palvelulle uskon olevan tilausta. Toimiakseen ihanteellisesti sen tosin tarvitsee löytää mahdollisimman suuri joukko käyttäjiä, jotka lähtevän mukaan jakamaan omia näyttelyvinkkejään. Jään seuraamaan asian etenemistä innolla. Sovelluksen lisäksi Art Advisor on lanseerannut myös oman taiteilijaohjelman Art Cache Helsinki, joka on toteutettu Koneen Säätiön tuella. Art Cachen taivoitteena on tuoda taidetta uusiin ympäristöihin sekä avata keskusteluja taiteen uusista muodoista. Taiteilijaohjelman ensimmäinen yhteistyökumppani on Sorbus Galleria, joka tuo esille Megan Snowen uuden kolmiosaisen videoteoksen Massage. Se on eräänlainen rinnakkaisteos sunnantaihin 8. marraskuuta asti Sorbuksessa esillä olevalle piirustuksista koostuvalle Body Body -näyttelylle. Teos on esillä vuorokauden ympäri Kalliossa sijaitsevassa lokaatiossa marraskuun loppuun saakka.