Pablo Picasso was never called an asshole* – Vibes Sicissä
18.2.2015
Sulje
Sulje
18.2.2015
Tiina Rosenberg lausui vastikään 12 h taidemaailmassa -tapahtumassa, että mikään ei ole poliittisempaa kuin epäpoliittiseksi julistettu. Vibes Sicissä väittää olevansa tutkimus ymmärtämisestä ja tiedosta vapautumisesta. Näyttelyn tilalliseen muotoon puettu runous kuitenkin todistaa päinvastaista osoittaen mitä suurinta ymmärrystä ja tietoa ihmisenä olemisesta tässä ajassa. Näyttelyn lähtökohta on paremmin kuvataiteestaan tunnetun Pablo Picasson kirjoittama näytelmä, Ota himoa […]
Tiina Rosenberg lausui vastikään 12 h taidemaailmassa -tapahtumassa, että mikään ei ole poliittisempaa kuin epäpoliittiseksi julistettu. Vibes Sicissä väittää olevansa tutkimus ymmärtämisestä ja tiedosta vapautumisesta. Näyttelyn tilalliseen muotoon puettu runous kuitenkin todistaa päinvastaista osoittaen mitä suurinta ymmärrystä ja tietoa ihmisenä olemisesta tässä ajassa. Näyttelyn lähtökohta on paremmin kuvataiteestaan tunnetun Pablo Picasson kirjoittama näytelmä, Ota himoa hännästä (1941). Ensimmäisen tulkinnan teoksesta ohjasi itse Albert Camus, minkä jälkeen surrealistisena ja absurdina pidettyä näytelmää on nähty lavalla harvakseltaan. Nyt nähdään, tavallaan. Verkkomedian tiukalla julkaisuaikataululla en mitenkään saanut painettua versiota käsiini. Onneksi Wikipedia kertoo näyttämöohjeista seuraavaa: “(T)he transparent doors light up and the dancing shadows of five monkeys eating carrots appear. Complete darkness.” Makasiini L3:n alaovi on auki ja pakkasella myös ylimmässä kerroksessa on kylmä. Tekee mieli pitää hanskat kädessä. Muoviset liuskeverhot ovat asiaankuuluvia kylmähuoneissa kuin Picasson näytelmässäkin. Muovien takana on usvaisaa ja pimeää. Ei porkkanoita, ei apinoita. Päähenkilöt Sipuli, Lihava Ahdistus, Laiha Ahdistus, Verhot, Picasso, Serkku sekä Hiljaisuus ovat piiloutuneet huoneeseen. Silmät tottuvat vähitellen, liikkeen hidastava pimeys muuttuu väreiksi. Olen yksin ja savukone haisee, pelottaa vähän. Videoteoksesta ja kahdesta sisäkkäisestä ääni-installaatiosta koostuva kokonaisuus vaikuttaa sekä satunnaiselta että sekunnilleen mietityltä ja ajastetulta. Tulee vähän etuoikeutettu olo, kaikki tämä minua varten. Ääni kuiskuttaa korvaani ylistävää rakkausrunoa, vain minulle, burgundinpaistia etanoilla ja sienillä. Ympärillä elämöi kollektiivinen sokeus riitteineen ja elämä rakkauden jälkeen. Nyt ainakin tiedän, miltä tuntuu nähdä valo.