EDITissä tarkastellaan tänä vuonna erilaisia yhteisöjä taiteen kentällä. Yhteisöllisyyden ilmenemistä taiteessa ja kritiikissä käsittelevä Yhteisöllisyydestä-juttusarja toteutetaan Suomen arvostelijain liiton myöntämän Kopiosto-apurahan tuella ja limittyy liiton juhlavuoden teemaan. Sarjassa haastatellaan taiteen kentän toimijoita, joiden työskentelyä yhteisöllisyys eri tavoin määrittää, sekä pohditaan yhteisöllisyyden mahdollisuuksia ja siihen liittyviä haasteita. Yhteisöllisyys voi olla voimavara mutta myös haastava toiminnan muoto.

Viime viikkojen tapahtumien vuoksi yhteisöllisyys on saanut uusia ilmenemismuotoja ja merkityksiä. Koronaviruspandemian myötä on yhtäkkiä tullut hyvin näkyväksi, kuinka yhteisöllisyys ja solidaarisuus voivat jopa pelastaa henkiä. Tunne yhdessä toimimisesta jaetun päämäärän eteen saa meidät nyt pysymään kodeissamme. Naapureita autetaan, tuttuja yrittäjiä tuetaan ja palveluita jaetaan yhteiseen käyttöön.

Olemme eläneet poikkeusoloissa ja valmiuslain rajoitusten alla pian parin viikon ajan. Mitä yhteisöllisyys tarkoittaa nyt taiteen kentällä, kun näyttelyt on suljettu, esitykset peruttu ja moni menettänyt työnsä? Millaisiin yhteisöihin turvaudumme? Mitkä ovat yhteisiä tilojamme, kun emme voi kokoontua avajaisissa, näyttelyissä, taidekouluissa tai keskustelutilaisuuksissa?

Samaan aikaan kun sähköpostit täyttyivät gallerioiden ja museoiden sulkemisilmoituksista, alkoi sosiaalisen median erilaisissa yhteenkokoontumiskanavissa kuhista. On kirjoitettu vetoomuksia ja kannanottoja taidekentän toimijoiden puolesta, jaettu erilaisia vinkkejä toimeentulon turvaamiseksi ja kuulutettu vaihtoehtoisia tapoja jakaa tai esittää teoksia sekä tukea kollegoita ja suosikkitaiteilijoita. Solidaarisuus ja yhteisöllisyys tuntuvat vallanneen koko julkisen keskustelun.

Kun meidän kaikkien on nyt vältettävä fyysisiä kontakteja ja tapaamisia, sosiaaliset kontaktit viestintävälineiden välityksellä kasvavat. Yhteisöllisten toiminnan tapojen lisäksi haluamme tässä juttusarjassa tarkastella yhteisöllisyyden tiloja: millaisia virtuaalisia ja konkreettisia tiloja yhteisöllisyyde(n toteutumise)lle on tai voisi olla kritiikin ja taiteen kentällä? Mitkä voisivat olla erilaisten yhteisöjen mahdollisia tulevaisuuden kokoontumispaikkoja?

Monille taiteilijoille ja muille taiteen ammattilaisille hakeutuminen erilaisiin monialaisiin yhteisöihin, joissa työskennellään yhdessä tai tutkitaan tiettyä teemaa monesta näkökulmasta ja erilaisin menetelmin, on luontevaa. Viime vuosina yhteisöjä on rakentunut esimerkiksi ekologisen jälleenrakentamisen pyrkimysten sekä monilajisen yhteistyön ja rihmastojen tutkimisen ympärille.

Nähtävissä on ollut myös siirtymistä globaalilta toimintakentältä yhä enemmän kohti – tai takaisin – paikallista ja lähialueisiin painottuvaa toimintaa. Vaikka tulevaa on vaikea ennustaa, kenties koronaviruspandemia heilauttaa tätä trendiä vielä vahvemmin kohti paikallista.

Nykytaiteessa yhteisöt ovat monialaisia, monimuotoisia ja häilyviä. Osa niistä on selkeärajaisia, konkreettisesti kokoontuvia ja näkyviä, toiset virtuaalisia ja liukuvampia, jotkut jopa täysin tiedostamattomia. Taiteilijat tekevät teoksia yhdessä, taidekentän eri toimijoiden keskustelut ja vaikutteet valuvat kaveripiireistä laajempaan ajatteluun. Entä yhteisöt, joihin emme edes tiedosta kuuluvamme? Tai yhteisöt, joita luomme ja luemme oman ajattelumme ja työskentelymme taustalle – henkilöt, joita emme ole koskaan tavanneet ja jotka ovat saattaneet elää kauan ennen meitä? Entä milloin yhteisöstä tulee sisäpiiri ja sisäänpäinkääntymistä avoimuuden sijaan? Yksi esimerkki taidekentän yhteisöstä olemme me: EDITin toiminnan keskiössä on ollut sen perustamisesta saakka kritiikin yhteisöllisyys. Toimituksellinen mallimme on perustunut vertaispäätoimittajuuteen ja olemme toimittaneet ja ideoineet monet EDITissä julkaistut jutut yhdessä. Olemme julkaisseet esimerkiksi dialogimuotoisia näyttelyarvioita ja kirjoittaneet kritiikkiä simultaanisti Google Docsissa ja chat-keskusteluissa – myös tämä teksti on sellainen. Tärkeä osa yhteisöämme ovat lisäksi ainakin lukijat, taiteilijat ja muut kirjoittajat.

Yhteisöllinen ja hierarkioita kaihtava toiminta on usein joustavaa ja mukaansa tempaavaa, mutta olemme kaivanneet syvällisempää reflektiota yhteisöllisyyden merkityksestä sekä omalle työyhteisöllemme että taiteen kentälle laajemmin. Peilaamalla omia työtapojamme muihin taiteen kentällä toimiviin yhteisöihin sekä avaamalla niitä lukijoille pyrimme omalta osaltamme tuomaan esiin taidetoimijoiden yhteyksiä sekä luomaan tasa-arvoista ja avointa työskentelykulttuuria.

Teksti on osa yhteisöllisyyttä käsittelevää juttusarjaa. Vuonna 2020 EDIT syventyy siihen, mitä yhteisöllisyys on ja mitä se voisi olla sekä kritiikin että taiteen tekemisessä. Sarjassa pohditaan yhteisöllisyyden mahdollisuuksia ja haastatellaan kentän toimijoita aiheesta. Sarja toteutetaan Suomen arvostelijain liiton myöntämän Kopiosto-apurahan tuella. Sarjan aiemmin julkaistut jutut löydät täältä.

Teksti: Rosa Kuosmanen, Sanna Lipponen, Anu Pasanen ja Viivi Poutiainen.

Kuva: EDITin viisivuotissynttäreiltä (Publics Parahosting) 14.5.2019 | Noora Lehtovuori.