Elina Vainio käsittelee näyttelyssään Spells kuumuuden ja kuivuuden teemoja. Hiekasta, kankaista ja guassimaalauksista rakentuva kokonaisuus on kuitenkin ihmeellisen ilmava. Kun ajattelee kuumuutta ja kuivuutta, ensimmäiseksi mieleen tulee paahtavan auringon alla läähättävä aavikko. Elina Vainio hyödyntää tuota mielikuvaa ansiokkaasti teoksissaan antaen sille pelkistetyn elegantin muodon. Vainion viimeaikaisissa teoksissa tasaiseksi silotellut hiekkakentät kätkevät ja paljastavat pinnallaan monitulkintaisia fragmentteja, jotka saavat ajattelemaan aikaa ihmisen jälkeen. Tutut kuivuuden ja kuumuuden teemat ovat keskiössä myös HAM-galleriassa vielä tämän viikon ajan esillä olevassa Vainion näyttelyssä Spells, joka koostuu kahdesta eri tiloihin sijoitetusta installaatiosta. Installaatio Kuu maa (2018) koostuu neljästä tilaan ripustetusta pellavakankaasta, joihin on kiinnitetty viisi pientä silkkipaperille maalattua guassivärityötä. Maalauksissa toistuvat aavikot, joiden yllä avautuva taivaansininenkään ei tunnu viilentävän kuumuuden vaikutelmaa. Hiekka kannattelee jälkiä rakennelmista: puisia pylväitä, ympyrän muotoon sijoitettuja kappaleita ja kivisiä, aavikon loputtomuudessa pieniltä näyttäviä pyramideja. Toiset rakennelmista on tehty kestämään, ja toiset taas hajoavat ja katoavat ajan mittaan nopeammin. Guassi on vesiväriä peittävämpi mutta yhtä kaikki vesiliukoinen maali. Sen valinta tuntuu kuivuuden teeman käsittelyssä merkitykselliseltä. Samoin maalausten asettelu kankaille: guassityöt saavat ikään kuin suuret kehykset punertavista hiekansävyisistä kasvivärjätyistä pellavakankaista. Panen merkille, ettei niiden reunoja ole huoliteltu ja että kankaat lepäävät eleettöminä teräsvaijereilla kuin pyykit narulla. Niiden vieressä raskaina ja hiljaisina roikkuvat hiekkapainot. Kuu maa on polttavaa paahdetta, mutta myös kevyttä ja raskasta, suurta ja pientä. Kuumuudessaan se on ihmeellisen ilmava ja armottomuudessaan lempeä. Sen ripustus tuntuu harkitulta yhdistelmältä uutta ja vanhaa, suoraksi vedettyä vaijeria ja pehmeänä putoavaa kangasta. Hämärä, lämmin valaistus luo tilaan herkän, jopa hartaan tunnelman. Se ei tunnu guassitöiden loputtomilta auringonpaahteisilta aavikoilta vaan pikemminkin joltakin salaiselta paikalta, jossa tuollaisia maisemia voi jälkikäteen muistella. Näyttelyn toinen installaatio Siemenpankki (2018) on hiekasta, muotoilumassasta, kateharsokankaasta, muovikelmusta ja liimasta muotoiltu hiekkakenttä. Vaikka se on Vainion teoksissa jo tiuhaan toistunut installaatiomuoto, säilyttää se voimansa teoksesta toiseen: se on iätön, samanaikaisesti runollinen ja uhkaavakin. Siinä missä Vainion kuivat ja pelkistetyt hiekkainstallaatiot ovat aiemmin kuljettaneet mukanaan ehkäpä Tähtien sodan Tatooine-planeetalle tai Mad Maxin aavikoille, on vaikutelma nyt lähempänä Maria Magdaleena –elokuvan maisemia ja ilmavirran mukana liikkuvia tekstiilejä. Tahtomattani tapailen sanoja, joita Rooney Mara toistelee Marian roolissaan: kuinka maailma on syntynyt siemenestä. En muista niitä tarkemmin, mutta vaikutelma tuntuu sopivalta ja palaan mielessäni näyttelyn nimeen Spells. Ehkä tuo lumous on juuri siinä, että elämä voi alkaa aavikon ankarissa oloissakin vain yhdestä siemenestä.   Elina Vainion näyttely Spells esillä HAM-galleriassa 15.4.2018 saakka.   Kuva: Elina Vainio, Kuu maa (2018). HAM / Maija Toivanen.]]>