Kuukauden arvio: Tom of Finland – Tuhmat Ruudut – EDIT

Sulje

Sulje

Kuukauden arvio: Tom of Finland – Tuhmat Ruudut

Tom of Finland on kaikkien homojen haltijakummi. Tämä siksi, että hänen tekemänsä piirustukset ja sarjakuvat auttoivat antamaan kasvot ja joitain muitakin ruumiinosia homojen alakulttuurille, ennen kuin homona olemisesta tuli vähääkään arkipäiväinen asia.

Tom of Finland on kaikkien homojen haltijakummi. Tämä siksi, että hänen tekemänsä piirustukset ja sarjakuvat auttoivat antamaan kasvot ja joitain muitakin ruumiinosia homojen alakulttuurille, ennen kuin homona olemisesta tuli vähääkään arkipäiväinen asia. Nyt, tämän päivän näkökulmasta katsottuna Tompan sarjakuvat vievät katsojan mukanaan menneeseen todellisuuteen ja samalla vanhahtavaan utopiaan, homoseksin totalitarismiin.

Edellisen kerran näin Touko Laaksosen teoksia Turussa vuonna 2011, kun Logomossa oli suurehkoksi markkinoitu TofF-näyttely. Sisällön puolesta kokonaisuus oli ihan hieno. Puitteiltaan näyttely oli täysi huti ja mieleen jäi enimmäkseen vain se miten halvalla ja huolimattomasti retrospektiivi oli esitystapansa puolesta koottu. Isona ja näyttävänä pakettina hehkutettu teoskokonaisuus oli ahdettu suotta nurkkaan piiloon. Harmitti, koska teoksista olisi toisenlaisella toteutuksella voinut saada todella vaikuttavan ja mieleenpainuvan näyttelyn.

Yksi piirustus Turun näyttelystä jäi kyllä mieleen. Kuvassa oli esillä kaksi semialastonta trapetsitaiteilijaa (molemmilla tietysti huikea stondis) kesken ilmalennon, toisiaan kohti lentämässä taktisesti asemoituna, kuvattu hetkeä ennen penetraatiota. Siinä oli leikkisyyttä ja iloa kyllä.

MUU Gallerian näyttely on perustellusti rajattu ja esillä on hallittu valikoima Touko Laaksosen sarjakuvia. Piirustusjälki ja kuvasommittelu ovat kiinnostavaa katseltavaa, miehet ovat komeita ja välillä naurattaa. Se on ihan hyvä saavutus gallerianäyttelyltä.

Näyttely on hyvin kuratoitu myös siinä mielessä, että se onnistuu tuomaan esille tietynlaisen, Tom of Finlandin teoksissa esiintyvän, homoseksuaalisuuden kuvaamisen problematiikan. Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden esittäminen vaikuttaa olleen erityisen tärkeää juuri seksiaktin kautta. Tompan hahmot tuntuvat olevan pohjimiltaan aikalailla leikkisiä pojankolleja. Tämän saman aikuislapsellisen viattomuuden kautta esitetään myös yksi raiskauskohtaus ja lisäksi sekaannutaan hevoseen. Seksuaalinen valta tuntuu kyllä kytevän aika vahvana näiden kollien mielissä. Heteromies on käytännössä vain käännytystä odottava homo. Mieleen nousee karmivasti kaikki hirvittävän surulliset tarinat siitä, kuinka jossain päin maailmaa miehet raiskaavat lesboja ”korjatakseen” näiden normeista poikkeavan suuntautumisen.

Muutamissa pätkissä esiintyy miesten lisäksi myös naisia, usein ohimennen tai dialogissa mainittuna. Sarjakuvissa naaraat ovat kadehtijoita ja sivuutettuja hahmoja, joille korkeintaan keikistellään. Tuntuu huvittavalta lukea homoeroottista sarjakuvaa, jossa osana seksikohtauksen dialogia ryhdytään puhumaan naisista. Puhetapa on kuitenkin kuvaava ja paljastava. Se kertoo valtavan paljon siitä, kuinka käsitys homoudesta on muuttunut vuosien saatossa. Toukon miehet ovat löytäneet oman kehollisuutensa ja nauttivat seksistään täysin, mutta haluavat korostaa myös miten erityistä ja etuoikeutettua sen harrastaminen on. Kaikilla tuntuu olevan vähän exhibitionistinen luonne.

Touko Laaksosen luoma kertomus kokonaisuudessaan kertoo ainakin yhden miehen utopiasta ja fantasioista, joihin sitten lukemattomat muut ovat löytäneet sisäänpääsyn ja tavoittaneet siitä jotain arvokasta. Nämä fantasiat, halut ja tarpeet kuvaavat omaa aikaansa korvaamattomalla tavalla. Tämän päivän homosarjakuvassa pitäisin kuitenkin raikkaanpana tarinaa miehestä, joka tuo puolisolleen kukkia ja laittaa illallista perheelle. Sitten pistetään lapset nukkumaan ja katsotaan telkkarista Sinkkuelämää-uusintoja.

Tom of Finland – Tuhmat Ruudut / 29.8.–28.9.2014, Galleria Muu

Kuva: Akhilleus ja Patroklos, Wikimedia Commons

 

 

Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi ”taidealan sekatyöläinen” pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *