Vuonna 2003 perustettu Kunstkritikk on Pohjoismaiden vanhimpia taidekritiikkiin keskittyviä verkkomedioita, jonka päätoimittajana työskentelee tällä hetkellä Jonas Ekeberg (s. 1967). Hän oli puhumassa perjantaina 26.4.2019 Sinnessä Suomen arvostelijain liiton kuvataidejaoksen järjestämässä tilaisuudessa otsikolla Art Criticism in the North. Aiemmin Ekeberg on toiminut muun muassa Momentum – Pohjoismaisen Nykytaiteen Biennaalin pääkuraattorina, Kunsthall Oslon perustajana ja ensimmäisenä johtajana, Norjan Nykytaiteen viraston (OCA) kuraattorina ja tiedostuspäällikkönä sekä Preusin eli Norjan Valokuvataiteen museon johtajana. Ekebergiltä on myös ilmestymässä kirja Post Nordic – The rise and fall of a Nordic Art Scene 1976–2016.

Raha, raha, raha

Puheenvuorossaan Ekeberg avasi kritiikin kirjoittamista ja toimittamista sekä näiden rahoittamista erityisesti Kunstkritikkin näkökulmasta. Samaan aikaan kun Suomessa julkisen tuen määrää taiteelle ja siitä kirjoittamiselle on leikattu, Norjassa sitä on kasvatettu. Vuosituhannen vaihteessa Arts Council Norway oli jo pitkään tukenut runsaalla kädellä norjalaista taidetta mutta ei juurikaan sen reflektointia. Tästä havainnosta syntyi erillinen ohjelma, jossa päätettiin tukea kulttuurilehtiä printissä ja verkossa. Ja niin syntyi myös Kunstkritikk.no, joka sittemmin laajentui vuonna 2011 neljäksi eri editioksi: kunstkritikk.no, kunstkritikk.dk, kunstkritikk.se ja kunstkritikk.com.

Rahoituksen osalta Ekeberg nostaa esiin sen, miten ongelmallista on, ettei taiteesta kirjoittamisella saa kunnon tuloja, vaikka tekisi kuinka paljon töitä. Kunstkritikkin tavoitteeseen edistää taidekritiikkiä lukeutuu myös se, että ”kritiikillä on hintansa”. Kunstkritikkin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kirjoittajan palkkio on 400-500 euroa ja saman verran menee myös toimitukselliseen prosessiin. Ekeberg ei arastele rahapuhetta ja mainitsee myös, että vuosien varrella Kunstkritikkin vuosibudjetti kasvanut alkuaikojen 70 000 eurosta 400 000 euroon.

Kunstkritikkin hallinnollinen keskus on Oslossa, ja sillä on toimijoita Tukholmassa ja Suomessa. Koko sen toiminnan ajan painotus on ollut Pohjoismaissa – tai pikemminkin Skandinaviassa. Esimerkiksi Suomessa olevista näyttelyistä tai tapahtumista kirjoitetaan selvästi vähemmän ja se tapahtuu useimmiten erillisen rahoituksen turvin.

Ekebergin mukaan Kunstkritikkin tavoitteena on herättää laajempaa keskustelua ja käsitellä myös poliittisia aiheita. Näyttelyarvioiden lisäksi sivustolla julkaistaan muun muassa uutisia, mikä on strateginen ja poliittinen valinta: niiden tehtävänä on antaa näkyvyyttä pienille toimijoille ja esimerkiksi uutisoida, jos jonkun tahon rahoitus lopetettu, sekä siten toivottavasti ravistella kenttää, luoda painetta ja vaikuttaa asioihin.

Verkkojulkaisu, lukijat ja some

Puheenvuorossaan Ekeberg painottaa sitä, että vaikka Kunstkritikkin alustana on verkkosivusto ja se toimii siten uuden digitaalisen median alueella, sen konteksti on vakava ja perinteinen art journal. Hän kuvaa Kunstkritikkiä konservatiivisena siinä mielessä, että se asettaa jokaisen kirjoittajan ja jokaisen tekstin etusijalle jonkinlaisen brändin luomisen sijaan.

Käytännössä Kunstkritikkin toimituksessa pohditaan kuitenkin paljon lukijaystävällisyyttä. Myös sivuston visuaalista ilmettä on uudistettu rankalla kädellä. Sivujen on oltava lukijaystävälliset ja mobiilioptimoidut, sillä 50 % lukijoista käyttää niitä puhelimellaan. Aiemmin tekstimassaa oli paljon ja kuvat olivat pieniä, mutta nyt kuvan ja tekstin yhteys vahvojen vaikutelmien luojana otetaan huolellisesti huomioon. Vaikka sivuston painavin sisältö on yhä teksteissä, kokonaisuudesta pyritään saamaan affektiivisempi: miltä näyttely, josta kirjoitetaan, näyttää?

Sosiaalisen median merkityksestä sivustolle Ekeberg mainitsee sen, kun vuoden 2018 tammikuussa Facebook muutti algoritmiaan suitsiakseen valeuutisten jakamista. Tuo muutos näkyi huomattavana romahduksena Kunstkritikkin ja muiden pienten organisaatioiden jakamien juttujen orgaanisessa leviämisessä ja tykkäyksissä. Kunstkritikkin tekstien keskiarvoinen lukuaika 10 minuuttia, ja puhelimella sekin tuntuu jo pitkältä. Ekeberg sanoo, että joskus taiteesta kirjoittaminen tuntuu siltä kuin kirjoittaisi suoraan arkistoon. Näin ei tietenkään onneksi ole, ja Kunstkritikkillä on noin 1 000 lukijaa yhdelle jutulle sekä 20 000 uniikkia lukijaa kuukaudessa.

Millainen on hyvä teksti ja kirjoittaja?

Hyviä tekstejä vaalivan toimituksen suurimpia haasteita on Ekebergin mukaan parhaiden kirjoittajien rekrytointi. Kunstkritikk kaipaa kokeneiden kirjoittajien lisäksi uusia ääniä eri taustoista. Ekeberg itse nostaa esiin taiteilijat, jotka ovat hänen mielestään parhaita kirjoittajia, koska he uskaltavat antautua dialogiin, kritisoida ja haastaa.

Toimittaminen on tärkeä osa kritiikin prosessia. Tekstien toimittamisen lisäksi siihen lukeutuvat myös valinnat, rinnastukset ja konteksti esimerkiksi verkkosivujen taitossa. Yksi tärkeimpiä valintoja kirjoittajana ja toimittajana on valinta siitä, mistä kirjoittaa, ja hyvä toimittaja tietää, mistä milloinkin on kirjoitettava: panostaako taloudellisesti johonkin tiettyyn kansainväliseen biennaaliin tiettynä vuonna?

Ekeberg pitää kritiikkiä joustavana tekstilajina. Näyttelyarvioissa kontekstualisointi on olennaista, mutta samalla hän toteaa myös, että jotkut parhaimmista teksteistä ovat itse asiassa vain kuvailua. Ja sitten taas toisaalta arvottaminen ulottuu myös kuvailuun ja käytettyyn kieleen. Jotkut kirjoittajat voivat ajautua teoretisoimaan liikaa ja kadottaa teoksen. On eri asia keskustella teoksen kanssa kuin sen lävitse. Parhaimmillaan kontekstualisointi ja teoretisointi on relevanttia, toimivaa ja teosta erityisellä tavalla avaavaa.

Tähän asti Ekebergin näkemyksiin on helppo samaistua, mutta kun Ekebergille esitettiin yleisöstä kysymys, että eikö taidekritiikkiin kuulu elävyys, kielen runollisuus ja ilmaisuvoimallisuus, omaäänisyys, erilaisten tapojen etsiminen ja kokeileminen sekä rajojen rikkominen, hänen vastauksensa oli, että nämä kuuluvat pikemminkin taidekirjoittamiseen, esimerkiksi esseisiin, kuin taidekritiikkiin. Ekeberg jatkoi, että hän haluaa arvioiden olevan tietynlaisia ja kuulemma nuoret kirjoittajat tarvitsevat usein paljon editointia ja hukkaavat sen myötä oman äänensä aluksi, kunnes löytävät sen taas.

Tämä tuntuu oudolta, sillä itselleni taidekritiikki nimenomaan on tekstilajina joustava, muuttuva ja kokeileva sekä juuri sellaisena erityisen innostava. Se mahdollistaa kielen kautta asioiden sanallistamisen ja tutkimisen, leikin ja kokeilun: oman äänen ilmaisuvoiman kehittämisen, sen mukauttamisen ja uusien sävyjen löytämisen heittäytymällä keskusteluun erilaisten taideteosten äärellä ja niiden kanssa. Ja juuri tätä luulin Ekebergin tarkoittavan, kun hän sanoi, että kriitikoiden on kehityttävä teosten mukana ja että kritiikin tulisi aina yltää teoksen tasolle, ei pienennettävä sitä. Vain kirjoittamalla rohkeasti kohti teosta voi tietää, mitä teos vaatii sitä käsittelevältä tekstiltä ja mitä se mahdollistaa.