Keskustelu kolmesta esityksestä
13.6.2014
Kesäkuun kuudentena päivänä järjestettiin Kiasmassa Kolmen esityksen ilta. EDIT oli paikalla täydessä miehityksessä katsomassa Jaakko Pallasvuon, Kimmo Modigin ja Jenna Sutelan teoksia. Keskustelua seurasi. Tuomas: No pitäiskö meidän keskustella tosta Kiasman viime perjantain esityskimarasta? Oltiin kuitenkin kaikki siellä nätisti rivissä istumassa ja tuntuhan se sit herättävän ajatuksia jälkikäteen. Tai ainakin sit keskiyöllä Fafasissa. Sanna: Haluan […]
Kesäkuun kuudentena päivänä järjestettiin Kiasmassa Kolmen esityksen ilta. EDIT oli paikalla täydessä miehityksessä katsomassa Jaakko Pallasvuon, Kimmo Modigin ja Jenna Sutelan teoksia. Keskustelua seurasi.
Tuomas: No pitäiskö meidän keskustella tosta Kiasman viime perjantain esityskimarasta? Oltiin kuitenkin kaikki siellä nätisti rivissä istumassa ja tuntuhan se sit herättävän ajatuksia jälkikäteen. Tai ainakin sit keskiyöllä Fafasissa.
Sanna: Haluan heti kärkeen leuhkia sillä, että onnistuin syömään Fafasissa kolmena päivänä peräkkäin! Mutta ai että mua ilahdutti se Jaakko Pallasvuon esitys! Se oli samanaikaisesti jotenkin raikas ja viihdyttävä. Modigia en tajunnu yhtään – enkä varsinkaan sen housuja! Kun se puhutteli yleisöä sinä-muodossa ja korosti, kuinka on sun oma valinta että oot just siellä kuuntelemassa sitä, mä mielessäni ajattelin, että mun valinta ois kyllä olla jossain muualla ellen haluais nähdä vielä sen kolmannenkin esityksen. Tosin, se kolmas esityskään ei hirveästi jaksanut pitää mun helposti luovuttavaa mielenkiintoani yllä. Missä esityksessä ne laiskiaiset olikaan? Rosa: Laiskiainen oli Jenna Sutelan esityksessä. Tai jonkinlaisella työryhmällä se taisi olla tehty. Tykkäsin aika paljon Pallasvuon ja Sutelan duuneista. Mitäköhän taidemuotoa ne sitten edustikaan, ehkä sillä ei tosin ole väliä? Jotain videon ja performanssin ja kuunnelman ja mediateoksen väliltä. Sitähän me mietittiin, että miksi Modigin monologi ei ollut suomeksi?Sanna: Laiskiaiset nosti siis heti Sutelan show’n pisteitä. Samoin huolellisesti ja miellyttävästi englanninkielellä artikuloiva naisääni. Modigin esityksen englanninkielisyys ärsytti etäisesti. Voiko sellainen vähän rallienglantiääntäminen olla joku statement? Mutta haluun hypettää vielä Pallasvuota! Tykkäsin siitä, kuinka se video laajeni koko tilaan. Tai herätti sen tilan eloon ja täyteen tapahtumia, vaikka kaikki oli vain enimmäkseen puheääntä ja tekstiä ruudulla/kankaalla. Ja muhun vetoaa aina maaginen realismi (voiks tällasta kirjallisuustermiä ny käyttää tässä yhteydessä?) – puhuvat sudet esmes.
Tuomas: Mäki hullaannuin myös hetkeks niistä Sutelan laisikaisista.. miten se kirjotetaan? Laiskiaisista. Ajattelin että jes, NYT on löydetty post-internet-kulttuurin universaali voimaeläin! Ja jos se laiskiainen ois vielä puhunut ja ollu maagisesti reaali, ois päät räjähtäneet. Jos lineaarisesti kuiteski lähtee liikkeelle, ni siinä Pallasvuossa oli musta paljon hauskaa, siis monta komediallisesti toimivaa asiaa. Ja eiks se ollu esitelty kuunnelmana? Siinähän oli tavallaan niinku kaks narratiivia: tekstimuotoinen ja luettu. Nyt kun sitä ajattelee, tuntuu että ne kaks tavallaan niinku otteli keskenään, se ääniversio tavallaan laski leikkiä tekstin muodollisuudesta apinoimalla sitä siten, kun puhekieli yleensäkin on suhteessa tekstiin. Ja nyt ku tän sanoin, musta alko tuntuu että se kans auttaa määrittämään sen teoksen suuntaa, siis siinä kun se käsittelee sitä semmosta autöörikulttuurin hajottamista, the king and i, vai onko tässä joku syvempi ulkopuolelle viittaava teema jota mä en vaan käsitä kun en oo lukenu jotain kirjaa? Viivi: Mulle tuli näistä kolmesta seuraavat fiilikset: Pallasvuo toimi siinä tilassa ja tilanteessa todella hyvin. Nimen omaan juuri siinä hetkessä. Mä ainakin hymähtelin monta kertaa. En tiedä haluisinko kuulla/nähdä sitä uudestaan. Tietysti siinä oli tasoja, jotka voisi antaa mulle enemmän, jos sille antaisi toisen mahdollisuuden. Modigin työ innosti vaan ihan aluks. Mä ajattelin kokoajan, että tässä on nyt varmaan jotain tosi mielenkiintoista sanomaa, mutta hohhoijaa en jaksa kuunnella tuota suomienglantia ja en ees nää sitä tuolla lavalla. Mikä oli siis varmaan sen pointtikin. Näin luulen, mutta katsojankin kärsivällisyys on aina rajallinen. Jenna Sutelan työ oli todella miellyttävä esteettisesti. Tosi trendikäs. Sen teemat oli myös jotenkin niin ajankohtaisen tuntuisia, mulle ainakin henkilökohtaisesti, että epäilen että se vois tuntua jopa hassulta katsoa vaikka vuoden päästä uudestaan. Nyt haluisin nähdä sen kyllä heti toisen kerran. Myös haluisin ehkä nähdä sen Modigin esityksen uudestaan, mutta tuotettuna eri tavalla eli siis suomeksi. Mutta sitten se ei tietysti olisi enää sama.Tuomas: Tuntuuks susta siis Viivi ettei se Sutelan esitys kestäisi aikaa?
Viivi: Tuntuu. Tai noh… toisaalta yleensä laadukkaat jutut kestää aika vaikka ne tekohetkellä olisikin tosi muodikkaita, että ehkä se kestääkin. Ja sehän oli laadukkaasti tehty. Tarkoitan siis sellaista ammattitaitoa tuotannossa jne. Mut sen esteettinen olemus oli jotenkin niin kiinni tässä hetkessä, että se pian vois tuntua/näyttää vanhanaikaiselta. Silleen musta käy aika usein. Mutta eihän se kyllä haittaakaan, jos teos on tarkoitettu toimimaan nimenomaan nykyisyydessä.
Tuomas: Joo tiedän mitä tarkotat. Olihan se graafisesti ja sillee noilta osin tosi hienosti tehty. Ja kyllä mä tykkäsin siitä jotenkin intuitiivisella tasolla. Muistan, että pelasin joskus vuosituhannen vaihteessa sellasia tietokonepelejä ja kattelin scifi-leffoja joissa tollanen estetiikka vähän tuli esiin. Siinä on ehkä just sitä aikaan sitoutuvaa kans mitä sanoit. Varsinkin se kertojaääni oli sellanen tyyliin joku Gene Roddenberryn lukuisista ex-tyttöystävistä.
Viivi: Kuka on Gene R?
Tuomas: Gene Roddenberry loi alkuperäisen Star Trek-sarjan ja se laitto mun mielestä vaimonsa siihen joihinkin pikkurooleihin tai jotain. Sitten myöhemmissä Star Trek-sarjoissa tämä sama nainen oli tietokoneen ääni. Niin ja lisäks sellanen seksihullu telepaattipuuma.
Viivi: Aah, ok. Mä oon kattonut sitä alkup Star Trekiä niin pikkusena, että en muista siitä mitään muuta kunnolla kuin sen tyypin, jolla oli panta silmien edessä. Mä halusin aina olla se. Ja sit laitoin mun hiuspannan sillee.
Tuomas: LOL. No joo mäkin halusin olla se Geordi. Laitoin mun siskon hiuspannan mun silmien eteen.
Rosa: Mä en koskaan laittanut hiuspantaa, omaa tai siskojen, silmien eteen että en voi siihen niinkun nyt samaistua. Mutta niin, tietysti erityisesti Pallasvuon ja osin Sutelankin teoksissa tai esityksissä oli aika olennaista ja selvää taiteilijoiden itsensä esille tuonti jonkinlaisina erillisinä persoonina tai virtuaalisina hahmoina jotka kavereineen toimivat kertomusten henkilöhahmoina siis niinkun autofiktion tapaan. Vaikka eihän ne välttämättä fiktiivisiä olleetkaan.
Pallasvuolla erityisesti se vaikutti jatkavan jonkun myyttisen taiteilijapersoonan rakentamista, ja tässä se kyllä huvitti suuresti – siis täysin hyvällä tavalla. Olihan siinä tosi hauskoja juttuja, niinkun se että katsot sitä kelloa ja sanot että kello kello kello, vitsi se oli kyllä hauska! Onnistui viihdyttämään, ja oli myös teknisesti kaikessa yksinkertaisuudessaan taitavasti toteutettu.
Sutelan teos oli etäännyttävämpi, mutta nautin siitäkin erityisesti visuaalisesti ja zen-tunnelmaltaan. Ihan kun olisi ollut jossain virtuaalisella elämänhallintakurssilla ja teki mieli pukea valkoinen aluskerrasto päälle ja mennä tekemään kuperkeikkoja. Mutta vaikka se vaikutti tyyneltä niin olihan siinä jotain pahaenteistä just kun se ääni oli semmoinen kyborgimimmi.
Jännä kun se Modigin esitys siinä yhteydessä vaikutti niin hirveen perinteiseltä ja jotenkin jopa vanhanaikaiselta ihan siis vaan siksi, että siinä oli ihminen lavalla! Siis järkkyä että oli heti jotenkin kiusallista katsoa ihmistä livenä koska sen Pallasvuon jäljiltä jäi semmoinen, että eihän tuon nyt fyysisesti tarvitsisi olla tuossa lukemassa. Oli sen varmasti tarkoituskin olla jotenkin vähän kiusallista just kun hän vaihtoi asentoa koko ajan ja tuntui olevan niin hankalaa.
Sanna: Se Sutela! Meinaan aina lipsauttaa Heli Sutelan Jennan sijaan. Mua suorastaan harmitti, ettei EDIT oo keksiny valkosissa kalsariasuissa sätkimistä! Sit vanhana telinevoimistelijana (tykkään kutsua itseäni sellaiseks, vaikka ura sillä saralla ei ole erityisen loistelias) tarkkailin niiden siltoja ja kuperkeikkoja tosi innoissani. Musta se Sutelan teos oli jotenkin liian siloiteltu ja se teknisesti ja esteettisesti särötön toteutus teki mulle siitä tosi tyhjän kokemuksen. Se jäi ihan superetäiseksi – paras mielikuva mulle tuli siitä naisäänestä jonain scifi-leffan avaruusaluslentoemona. Ois ollu kiva, jos se teos ois kestäny esim. minuutin.
Tuomas: Mua huvittaa edelleen Pallasvuon Nike Gyakusou. Heh. Mut Modig – siis sehän oli aika tukalaa, ja näin mä sen ymmärsinkin, että se niinku korosti sillä rallienglannilla ja vääntelehtimisellä sitä esityksessä olemisen kömpelyyttä ja jäätävyyttä. Tai sit oon vaan väärässä :’( No ei, heh. Ja musta se Sutelan kliinisyys oli hienoa! <3
Viivi: Tuli vielä mieleen viikonlopun aikana käymieni keskustelujen pohjalta jotain ajatuksia. Ne ehkä vähän liittyy tohon Pallasvuon esitykseen. Siis must oli ihanaa, et se oli hauska. Juttelin yksi päivä yhden taiteilijan kanssa ja se oli sillee, että “mä otan mun taiteen tosi vakavasti”. Sitten kans yhden taiteilijan puolison kanssa juttelin ja se oli kans sillee, että “niin se on noille niin vakava asia se TAIDE”. Kyllä mä ymmärrän senkin pointin ja otanhan mäkin taiteen silleen vakavasti, kun oon sitä sata vuotta opiskellutkin ja en tarkoita, että aina pitäis vaan olla pelkkää lollia ja trollausta. Ei sekään jaksa kantaa kauheen pitkälle.
Sanna: Taide on liian harvoin hauskaa! Ei hauskuus kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö samalla voisi olla älykästä tai korkealaatuista tai mitä nyt vaan. Ollakseen oikeasti hauska, täytyy usein olla oivaltava. Ja sitä mun mielestä toi Pallasvuon esitys oli. Vaikka lol mainittiinkin.
Tuomas: Joo, taide on ihan turhan harvoin lol tai edes yolo.
Viivi: Saatiinko me nyt mitään syvällisempää analyysia aikaan? Pallasvuo oli hauska. Modig tukala. Sutela miellyttävä.
Tuomas: Nike, englanti ja laiskiaiset.. . . . . .
jaakkopallasvuo.com kimmomodig.com jennasutela.com
]]>
