Ihmisen kokoisia kankaisia hahmoja roikkuu ilmassa ohuiden lankojen varassa. Niiden kehot eivät kuitenkaan roiku velttoina kuin hirtetyn ihmisen luovuttanut muoto. Ne seisovat ilmassa ryhdikkäinä, leuat pystyssä. Niiden kirjaillut silmät katselevat kirkkaina ja elävinä, kädet pitelevät kukkaa tai hipaisevat rintaa, ojentuvat vieressä kulkevaa koiraa tai yläpuolelta putoavaa kissaa kohti.

Pauliina Turakka Purhosen Forum Boxissa vielä tämän viikon ajan esillä oleva näyttely Helvetti ja kirkkaus on juuri niin mahtipontinen kuin sen nimikin. Se on hengästyttävä ja herkullinen yhdistelmä lapsuutta, pyhyyttä, ruumiillisuutta, seksuaalisuutta, arkea, taidehistoriaa, symboliikkaa, häpeilemättömyyttä, häikäilemättömyyttä, väkivaltaa, kauneutta, pelkoa ja armoa. Ainakin.

Näyttelyssä on kangasveistosten lisäksi esillä keramiikkaa, maalauksia ja video, jolla taiteilija sovittelee kangashahmoilleen vaatteita. Veistosten tapaan maalauksissa kuvataan ilmeikkäitä ihmisiä ja koiria. Vaikka maalausten sävyt olisivat murrettuja, niissä on jotakin kirkasta, joka muistuttaa keväästä.

Mutta vielä ne kangashahmot. Niiden voimaa on vaikea kuvailla. Ne tuovat mieleeni entisessä kotikaupungissani olevan Nukkekodin, jossa kävin lapsena. Se ei ole pienoistalo nukeille, vaan oikea huvila järven rannassa metsikön keskellä. Siellä järjestetään yhä nukketeatteriesityksiä ja erilaisia tapahtumia, mutta minusta parasta oli vintti loputtomine rooliasuineen, jotka sai pukea ylleen ja muuttua joksikin toiseksi – tietenkin prinsessaksi mutta myös joksikin joka oli oikean leijonan tai pehmoeläimen väliltä. Turakka Purhosen kangasveistokset voisivat viedä näihin lapsuusmuistoihin vaivaannuttavalla tavalla, mutta kyse on jostakin aivan muusta. Se liittyy siihen, mikä nukeissa ylipäätään on tunnistettavaa ja elävänkaltaista: ne ovat pikemminkin he.

Minua ilahduttaa erityisesti se, minkä muotoisia Turakka Purhosen naishahmot ovat. Pohkeiden paksuus, lyhyet jalat ja hiukan roikkuvalla tavalla pyöreät peput. Raskaina valuvat rinnat pehmeän mahan yläpuolella. Jokainen harkitusti paikalleen pistelty häpykarva ja klitoriksen helmi. Kehoa pitkin kiipeävät kasviaiheiset kirjailut ja tilkkutäkki-iho. Sormien täydellisen kevyt pinsettiote ja kainalon alta kasvava toinen käsipari, johon tekisi mieli tarttua. Kangasihon sileyden tai röpelöiseksi kirjotun pinnan tuntee omissa sormissaan koskemattakin. Vaikka hahmot leijuvat ilmassa, ne ovat kaikkea muuta kuin aineettomia.

Veistoshahmot ovat hurjia ja vahvoja. Niiden kanssa on hyvä olla, kuulua hetken aikaa heidän outoon joukkoonsa. Jopa Helvetin (2017–2019) kurottelevia käsiä, jalkoja ja loputtomia vertavaluvia vulvia tulvivan ja taivaaksi kaartuvan helman alla. 

Näyttely esillä 10.11. saakka
Forum Box
Ruoholahdenranta 3 a, Helsinki

Kuvat: Pauliina Turakka Purhosen teoksista Kevät (2017) ja Viserryspuu (2019) ja Helvetti (2017–2019)| Sanna Lipponen.