Ja saata meidät kiusaukseen: Carol Rama EMMAssa
18.10.2015
Sulje
Sulje
18.10.2015
EMMA osoittaa jälleen näyttävästi olevansa ajan hermolla, kun Espoossa avautuu eurooppalaisessakin mittakaavassa vuoden taidetapauksiin kuuluva Carol Raman laaja ja pahuksen säväyttävä näyttely.
EMMA osoittaa jälleen näyttävästi olevansa ajan hermolla, kun Espoossa avautuu eurooppalaisessakin mittakaavassa vuoden taidetapauksiin kuuluva Carol Raman laaja ja pahuksen säväyttävä näyttely.
EMMA:n videohuoneessa pyörii 48-minuuttinen dokumenttifilmi. Siinä lettipäinen vanhus makaa sängyllään ja julistaa topakasti, että synnin tekeminen on tärkeintä elämässä. Siksi häntä harmittaa, että niin harvat ihmiset itseasiassa tekevät syntiä. Carol Rama (1938–2015) vaikuttaa aluksi sellaiselta kreisiltä italialaiselta isoäidiltä, joka laukoo rivouksia illallispöydässä ja kiroilee holtittomasti perään. Retrospektiivistä näyttelyä kiertäessä juuri kuullut ajatukset synnistä ja vallitsevien normien rikkomisesta saavat selityksensä kuvien muodossa: niistä muodostuu Raman anteeksipyytelemätön synnintunnustus. Teoksista nousee esille pitelemätön, älykäs ja teknisesti moniulotteinen taiteilija, jonka jonkinasteinen itseaiheutettu hulluus on vapauttanut luomaan vuosikymmenten ajalle levittäytyvän teoskokonaisuuden. Hän sanoo: “I didn’t have any painters as masters, the sense of sin is my master.” Se käy täydellisesti järkeen.
EMMA:n näyttely jakautuu neljään teemaan, joiden varrelle noin 200 teosta on sijoitettu kutakuinkin kronologisessa järjestyksessä. Kahdeksan vuosikymmenen skaalalle sijoittuvien teosten aiheet ovat nivoutuneet läpi taiteilijan elämän toistuvien teemojen ympärille: seksuaalisuus, hulluus, sota, kuolema, elämä, ihminen ja eläin. Näyttelyyn saapuessa katsoja sukeltaa viipymättä Raman rujojen ja estottomien naishahmojen ja unenomaisten, jopa painajaismaisten mielenmaisemien keskelle. Näyttelyn suorimmin seksuaaliset, jopa pornografiset, 1940-luvun akvarellit on sijoitettu bordellinpunaiseen, hämyiseen tilaan. Tumma, tarkoituksellisen epägalleriamainen tila sopii erinomaisesti psykologisesti virittyneiden fantasioiden esittämiseen. Huomiotaherättävät, koristeelliset puukehykset luovat kontrastin eroottisille kuva-aiheille.
[caption id="attachment_4348" align="aligncenter" width="805"] Appassionata / Intohimoinen / Passionate, 1943Raman naishahmoja esittävät piirustukset ovat kuin jonkun rivon lastenkirjan kuvituksia. Pienikokoisissa teoksissa nämä nymfit istuvat haarat levällään, näyttävät kieltä, ulostavat ja ovat kahlittuina mielisairaalasänkyyn tai pyörätuoliin. Useissa Dorina -nimisissä piirustuksissa naiset puristavat kädessään vaginastaan ulos työntyvää käärmettä, näyttäen toisinaan uhmakkailta, toisinaan hölmistyneiltä. Teokset huokuvat täydellistä välinpitämättömyyttä modernismin naisihannetta kohtaan. Monilla kasvaa päästään kasveja leimuavan sädekehän lailla. Tai ehkä ne ovat naisen mielestä pursuavia sopimattomia ajatuksia. Raman herkkä piirrosjälki on jatkuvasti harkitun varmaa ja lihalliset, herkulliset värisävyt kertakaikkisen upeita. Nonna Carolina -teoksessa vanha nainen makaa sängyssä ja hänet ympäröi ilmassa leijuvat irtojäsenet. Naisen kaulalla luikertelee mustia iilimatoja. Teos on vuodelta 1936. Rama oli sen tehdessään 18-vuotias.
1950-luvulle tultaessa vaikuttaa, että Raman työskentelyyn on iskenyt jonkinasteinen itsesensuuri, mihin varmasti on vaikuttanut hänen eroottisten piirrustustensa kohtaama jyrkkä kritiikki. Konkretistiset vinoneliöt ja selkeät abstraktit kompositiot ovat ajan mukaisia ja säyseitä. Ramaa ei hänen ulkopuolisuutensa liiemmin tuntunut häiritsevän, mutta haastattelussa hän myöntää kaivanneensa ajoittain muiden tunnustusta: “I felt that I had to wean myself from that excess of freedom for which I had been criticized.”
Pian 1960-luvulla hän siirtyy kuitenkin jälleen hurjempiin ilmaisumuotoihin. Tummasävyisessä Bricolage -sarjassa Rama yhdistelee makaabereita materiaaleja – eläimen kynsiä, turkiksia, ruiskuja, nauloja – sattumanvaraisesti metallilakkauksella päällystetyille kankaille. Reliefimäisissä ja rosoisissa teoksissa on tiiviisti läsnä väkivallan ja hallitsemattomuuden, jopa jonkinlaisen mielenvikaisuuden tunne. Niihin on myös sijoitettu ihmeellisiä matemaattisia koodeja, kuin salaviestejä. Kankaille liimatut muovisilmät tuijottavat takaisin, ja tuovat mieleen dadaismin tahallisen järjettömyyden.
[caption id="attachment_4347" align="aligncenter" width="840"] Carol Rama: C’è un altro metodo per finire / On olemassa toinen metodi lopettaa / There is Another Method for Finishing, 1967Raman teosten aiheet ja materiaalit ovat vahvasti omaelämänkerrallisia ja hänen menneisyydestään ammentavia, mistä syystä niissä on myös selkeä terapeuttinen vire. Äidin joutuminen aikoinaan pakkohoitoon toi kuviin mielisairaalasängyt ja niissä makaavat hauraat naishahmot. Itsemurhan tehneen isän polkupyörätehdas innoitti Raman kokonaiseen uuteen luomiskauteen. Pyöränkumit ovat kuva-aiheena läsnä jo varhaisessa akvarellityössä Appassionata (1940), mutta päämateriaali niistä tulee Raman 1970-luvun suurikokoisissa, abstrakteissa töissä. Auki rullatut ja kankaalle levitetyt eri sävyiset pyöränkumit muodostavat hillittyjä, pelkistettyjä teoksia, joissa materiaali saa lähes fetisistisiä piirteitä. Kumista on sommiteltu maalauksellisia kokonaisuuksia, joihin Raman maailmaan uppoutunut katsoja alkaa ehkä tiedostamattaankin liittää seksuaalista symboliikkaa.
Ihmisen ja eläimen välistä suhdetta tarkastelevat, 1980-luvun teokset palauttavat Raman esittävän taiteen pariin. Varhaisissa teoksissa esiintyvät teemat ovat jälleen vahvasti läsnä, mutta nyt ihmisen rinnalle on tullut erilaisia voimaeläimiä ja mytologista symboliikkaa. Kollaasimaisissa piirustuksissa esiintyy härkiä ja siivekkäitä jumalhahmoja, ja ihminen seikkailee epätodellisessa maailmassa jossa luonnon eri elementit ovat sulautuneet yhteen.
Carol Raman näyttely on matka poikkeuksellisen taiteilijan mieleen, ja samalla 20-vuotiaasta tytöstä 90-vuotiaaksi, viimein arvostetuksi taiteilijaksi. Teoksissa näkyy yhteyksiä sekä varhaisempiin, että selvästi Ramalta vaikutteita ottaneisiin taiteilijoihin. Assosiaatiot kimpoilevat aikakaudesta ja kulttuurista toiseen ja edestakaisin, kun yritän kaivaa mielestäni mitä ja ketä Raman naishahmot muistuttavat. Piirrosjälki ja hahmot ovat jollain tavalla tuttuja, mutta kuitenkin aivan omanlaisiaan. Skannaan mielessäni läpi loputonta kuvavirtaa ja nään 20-30-luvun art deco -hahmoja, Francesco Clementen teokset, Tyko Sallisen pyykkärinaisen, itämaisten kama sutra -kirjojen ja Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kuvitukset, egyptiläisiä jumalhahmoja, Tove Janssonin. 1940-luvulla tehdyn Kohtalottaret -etsaussarjan naishahmoissa on selkeitä picassomaisia piirteitä. Raman tuotannossa on ilmeisiä yhteneväisyyksiä erityisesti Louise Bourgeoisin omaelämänkerrallisiin feminiinisiin maalauksiin, ja heidän taidettaan on esitetty näyttelyissä myös rinnakkain.
Rama on selvästi ylläpitänyt provokatiivista rooliaan yllä tarkoituksella sekä taiteessaan että julkisuudessa, ja katsojalle näyttely on tästä syystä myös voimauttava kokemus. Paheellisuus ja pieni vinksahtaneisuus ovat olleet taiteilijalle voimavara, josta teokset ovat syntyneet, vaikka tästä kiinnipitäminen on toisaalta osaltaan juuri se syy, miksi Raman taidetta on niin pitkään aliarvostettu ja jätetty huomiotta. Tyylikkäästi toteutetussa näyttelyssä tulee väistämättä mieleen, että kyllä syksyn ajatuksia herättävin ja kantaaottavin tottelemattomuuskoulu nähdään itse asiassa Espoossa.
EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Ahertajantie 5, Tapiola
Kuva: Carol Rama: Appassionata Intohimoinen / Passionate, 1940 Akvarelli paperille / Watercolour on paper, 23 x 33 cm Fondazione Guido et Ettore de Fornaris Galleria d’Arte Moderna e Contemporanea di Torino © de la foto: Gonella 1999
]]>
Olipa hyvä kirjoitus! Mm. tuo viimeinen lause.
Kiitos Iiris, kiva kun tykkäsit!