Galleri Sinnessä 2.10. avautunut Notes on Pasolini esittelee kolmen taiteilijan teoksia, joissa käsitellään 40 vuotta sitten tapetun Pier Paolo Pasolinin ajatuksia ja elämää. Dzamil Kamanger, Kalle Hamm ja Tone Gellein nostavat esiin italialaisen kirjailijan ja elokuvaohjaajan teoksista tuttuja teemoja, mutta tarkastelevat myös vahvasti henkilökohtaisia puolia Pasolinin elämästä. Friulin kielen, katolilaisuuden ja alaikäisiin sekaantumisen äärellä nousee kysymys siitä, miksi Pier Paolo Pasolini on tällä hetkellä niin ajankohtainen.

Hiljattain näin R&A:ssa Pasolini-elokuvan, jonka nimiroolia näytteli täsmällisesti Willem Dafoe. Jälkeenpäin elokuva ei jäänyt mieleen oikeastaan elämänkertateoksena. Sen sijaan yllättävänkin voimakkaasti tajuntaan painuivat tositapahtumien kuvauksiin nivotut fantasiajaksot. Nämä Pier Paolon kirjallisesta tuotannosta johdetut otokset sisälsivät kuvauksen Roomasta (Sodomasta), jonne kaksi matkailijaa saapuu kesken jokavuotisen lisääntymisriehan. Muutenhan kaupunki on pyhitetty homoseksuaaliselle rakkaudelle.

Sinnen seinällä komeilee Kalle Hammin Sodoman kartta. Pergamentille piirretty kaupunki sisältää sarjakuvamaisen tapahtumasarjan, jossa päästään tutustumaan homonormatiivisen Sodoman elämänmenoon. Mies ja nainen harrastavat kadulla seksiä, kunnes poliisi saapuu paikalle muistuttamaan ettei kaupungissa vastakkaisen sukupuolen kanssa ole tapana painiskella. Mies ja nainen viedään vankilaan.

Notes on Pasolinin teokset asettuvat laajalle skaalalle homage à -asteikolla. Yhden kohdalla kunnianosoitus ja viittaus Pasoliniin ihmisenä tai tämän teokseen on hyvinkin suora, toisen tapauksessa taas vähemmän näin. Yksittäisen ihmisen inspiroima näyttely tuntuu ajatuksena aluksi hieman huvittavalta ja pateettiselta, mutta tässä se toimii. Jotkin teokset tuntuvat itsenäisemmiltä, kuin toiset, mutta en osaa sanoa onko kumpikaan ääripää toista parempi. Dzamil Kamangerin helmikudotut toisinnot Pasolinin varhaisimpien runokirjojen kansista ovat oivaltavia. Niiden esiin nostama kielellisen toiseuden teema haijastuu Hammin teoksissa seksuaalisen toiseuden pohdintana. Tone Gelleinin Emilia-triptyykki ja 4 Kohtausta Accattonesta nojaavat eniten PPP:n teoskaanoniin. Gelleinin teokset tuntuvat etäisemmiltä ehkä tästä syystä.

On vaikea keksiä yhtä sanaa, joka kuvaisi Pier Paolo Pasolinia kaikessa raakuudessaan ja humaaniudessaan. Pier Paolo on lucifermainen ja lempeä isähahmo, uusliberalistin painajainen ja toisaalta mahdottoman pompöösi taidesetämies, jonka normitalkoissa porvarilliset arvot kääntyvät ylösalaisin. Ehkä siksi hän tuntuu monelle meistä suojelusenkeliltä.

Kalle Hamm, still-kuva teoksesta Teta Veleta (Sinne)

Notes on Pasolini 2.-25.10.
Sinne, Iso Roobertinkatu 16

Kansikuva: Flickr (creative commons)