Bird Feeders on taiteilija Sakari Tervon Pro Artibusin residenssissä toteuttama projekti, jossa seitsemän eri taiteilijaa on ottanut aiheekseen eläinten ruokkimiseen tarkoitetut lintulaudat. PDF-dokumentti esittää Tervon valokuvien kautta Jessie Bullivantin, Hertta Kiisken, Ristomatti Myllylahden, Eetu Sihvosen, Joel Slotten, Bogna Luiza Wisniewskan ja Man Yaun teokset Tammisaaren Ramsholmenin puistometsäalueella, jossa ne (yhtä lukuunottamatta) viettivät viime talven.

Bird Feeders tarjoaa taidetilan pohdintaa sekä teosten kuvauspaikan että kokemisen kanavan kautta. Suositun ulkoilualueen metsikköön asetellut teokset ovat jossain määrin olleet ihmisten nähtävillä myös paikan päällä, mutta digitaalinen dokumentaatio tiivistää ja muovaa kokemuksen omanlaisekseen. Teoksia on kuvattu eri vuorokauden aikoina, jolloin valon ja sään muutokset sekä kuvakulman muutokset nostavat esiin erilaisia yksityiskohtia. Teosten pariin voi, ja kannattaa, palata myös itse eri yhteyksissä.

Verkkojulkaisuna Bird Feeders välittää kiinnostavan yhdistelmän eri tekniikoita, materiaaleja ja visuaalisia elementtejä. Kuvausympäristönä Ramsholmenin lehtometsä ja talven valo tuovat näyttelyyn oman, kauhun kuvastoihin virittäytyvän tunnelmansa. Ryteiköstä pilkistävät noutoruoka-astiat pursuavat pizzan ja cokiksen jämien sijaan maapähkinöitä. Ristomatti Myllylahden no name, nobody liu’uttaa kaupunkilintujen (ja -ihmisten) arjen estetiikan tussattuine pahvipakkauksineen luonnonsuojelualueelle. Joel Sloten Pick me clean -teoksen rengashaarniskahuppuinen irtopää taas muistuttaa populaarikulttuurin mestauslavoista ja haaskalintujen armoille jätetyistä ruumiista. Keraamisilla kasvoilla luikertelevat madot ja toukat, syvällä silmäkuopissa rasva odottaa ottajaansa.

Lintulaudoilla usein ravintona käytetty tali onkin selvästi inspiroinut materiaalina monia, sillä rasvapitoisia siemeniä ja pähkinöitä sekä kookosöljyä löytyy useimmista teoksista.   Käsitteellisempää puolta Bird Feedersin lintulaudoissa edustaa Jessie Bullivantin tell it to the birds. Metsään tuotuun tablettipidikkeeseen on kiinnitetty pieni kirjanen, jonka kantta koristaa kelmeä kuva juustotarjottimesta. Linnuille ja muille olennoille tarjoillaan nautittavaksi – tai nokittavaksi – taiteilijan maisterintutkielma Site-specific illness.

Lintulauta-objektin veistoksellisuus tulee useassa teoksessa esiin puista roikkuvina ja tuulen mukana vaappuvina, mobilemaisuuteen taipuvaisina muotoina. Erilaisten materiaalien paino ja liike on aistittavissa esimerkiksi Hertta Kiisken teoksessa, jossa simpukankuori saa parikseen pörröisen pompomin. Rantapuuhun ripustettu Love pearl for lovebird toistaa viehkeästi erilaisia pyöreyksiä ja tuntuu ruokkivan kaivattua olemisen pehmeyttä.

Bird Feeders liikkuu posthumanistisen kysymysten liepeillä kevyesti pyrähdellen. Useimmiten taiteen tekeminen toislajisten kanssa ja esimerkiksi eläimille suunnatut teokset saavat pohtimaan ymmärtämään pyrkimisen vaikeutta. Toisinaan niin sanotut hyvää tarkoittavat hankkeet, kuten eläinten toimijuuden ja kokijuuden tutkiminen esteettisten käytäntöjen kautta, voivat näyttäytyä jopa eettisesti kyseenalaisina ja alistavia ajatusmalleja toistavina. Omalta osaltaan myös Bird Feeders muistuttaa, että eleenä metsikköön viedyt lintulaudat voivat viitata ontuvaan avuntarjoukseen ympäristössä, jossa itse asiassa kaikki muut eläimet ovat paljon kykeneväisempiä löytämään ravintoa kuin ihmiset.

Dikotomisen ihmis-eläin-rakenteen purkaminen ei kuitenkaan näyttäydy projektissa kiusallisena tai uuvuttavana kissanhännänvetona. Tiettävästi eläimet ovat löytäneet tiensä lintulaudoille kuvien ottamisen jälkeen, mutta niiden poissaolo verkkojulkaisusta ei vähennä teosten tehoa, oikeastaan päinvastoin. Siten Bird Feeders tuntuu tukevan toteamusta: meistähän tässä on kuitenkin kyse. Jokainen teosten kanssa tekemisissä oleva voi ulottaa me-pronominin liukenemaan mille laajuudelle tahansa. Tulkinnan väljyys ei kuitenkaan hävitä tärkeätä kysymystä siitä, millä tavoin me ruokimme ja hoivaamme itseämme ja toisiamme. Meitä.

Bird Feeders on katsottavissa taiteilija ja kuraattori Nuno Patrícion toimittaman O Fluxo -alustan Special features -osiossa ja se on ladattavissa PDF-muodossa Sakari Tervon verkkosivuilla.

Tervo aloitti pelkästään julkaisumuodossa koettavien näyttelyiden järjestämisen vuonna 2018 A cave for play -näyttelyllä, joka kuvattiin lasten leikkipaikkana ja pommisuojana toimivassa tilassa. Tervon kiinnostuksesta vaihtoehtoisiin taidetiloihin voit lukea lisää tästä haastattelusta.

Artikkelikuva | Hertta Kiiski: Love pearl for lovebirds

Kaikki kuvat | Sakari Tervo