Svangrenin näyttelyn nimi From Searching: Mirroring/Metamorphosis/The Last Rinsing Water/A Yellow Room/Perpetual Movement/A Kind of Thorough Rinse/Artificial Colour on ensilähestymisellä pitkä ja vaikeasti avautuva merkityskerä – se vaikuttaa satunnaisten esoteeristen käsitteiden sarjalta. Pienellä tutkailulla nimi paljastuu suoraviivaiseksi listaukseksi näyttelyn elementaalisesta koostumuksesta. Se siis viittaa näyttelyn sisältöön ja pyrkii jossain mielessä toimimaan sen kuvauksena. Tätä kautta se ohjaa lempeästi tutkimaan esillä olevien objektien luonnetta ja niiden suhdetta toisiinsa sekä kokonaisuuteen.

Näin ajatellessa From Searching: Mirroring/Metamorphosis/The Last Rinsing Water/A Yellow Room/Perpetual Movement/A Kind of Thorough Rinse/Artificial Colour näyttäytyy eräänlaisena morfologian ja semiotiikan pähkinänä. Nimessä yhdessä esitetyt käsitteet kutistavat näyttelyssä esitellyt objektit pieniksi äänteiksi tai tavuiksi, joista annetun ohjeen mukaisesti on muodostumassa sana tai lause. On siis peilaamista, muodonmuutosta, huuhteluvettä (ja ehkä sitä edeltänyttä pesemistä), päättymätöntä liikettä, perusteellista huuhtelua, keinotekoista väriä, ja kaikki tapahtuu tässä keltaisessa huoneessa. Mistä, oi mistä aloittaa?

Löydän avaimen näyttelyyn teosten materiaalisesta ulottuvuudesta. Svangren on käyttänyt nimeämättömissä teoksissaan lukuisia erilaisia aineksia. Saarnipuun ja riikinkukon sulan rinnalla esittäytyy muun muassa pleksiä, silkkiä ja lasivaasi. Värjätty muoviverkko herättää ajatuksia värjäämisen teosta ja sen vastakohdasta – pesemisestä. Seinän viereen asetetulle vaahtomuovin palalle on kiinnitetty nuppineulalla kankaasta, silkkilangasta ja muista materiaaleista tehtyjä objekteja, joista tulee heti mieleen lapsuuteni keräilyharrastus ja hyönteiskokoelma. Näyttelyyn kootut esineet nostavat ajatuksiin materiaaliensa kautta tekoja ja toiminnallisuutta, jota peilaan taiteelliseen työhön – maalaamiseen, muovaamiseen,  tuhoamiseen ja luomiseen.

Svangrenin teoskokonaisuutta dominoi näyttelytilan seiniä peittävä keltainen väri, jota on mahdoton paeta sulkematta silmiään. Keltainen on ikään kuin korkea sävel tai sointu, joka läpäisee niin teokset kuin tilankin. Kokemus intensiivisestä väristä muistuttaa taukoamatta soivaa monotonista ääntä siinäkin mielessä, että siihen tavallaan tottuu kunnes sen olemassaolon taas muistaa ja siihen havahtuu. Tässä mielessä keltainen väri tuntuu luovan näyttelyyn kiinnostavan elementin, jolle alistuessani ryhdyn elämään vuoroin luokseen vetävässä ja sitten taas pois työntävässä rytmissä, joka syntyy kanariankeltaiseen väriin havahtumisesta ja sen unohtamisesta.

Kohta Art Space on aloittanut toimintansa näyttävällä ohjelmistolla. Nyt esillä olevat Astrid Svangrenin ja Jaan Toomikin näyttelyt ovat sen kolmas projektikokonaisuus, ja ne nostavat gallerian jo entuudestaan korkeaa profiilia kaupungin näyttelytilojen keskuudessa. Lisäksi Kohta tekee uraa uurtavaa työtä kehittyvän Kalasataman alueella, jossa ei vielä muita taidetiloja löydy. Kiintoisa niche on siis löytynyt, mutta riittääkö pahamaineisen keskittyneestä galleriakentästään tunnetussa Helsingissä kävijöitä näinkin kauas keskustasta uskaltautuneelle näyttelytilalle?

Astrid Svangren 8.3.2018 — 29.4.2018
Kohta

Kansikuva: Tuomas Laulainen