Pitkään yleisöltä suljettuna ollut saari, jossa yhdistyvät monimuotoinen luonto ja sodan kulttuurille perustuva rakennuskanta. Saari, jolle nyt on levittäytynyt laaja kattaus ympäristöstään ammentavaa nykytaidetta. Tätä kaikkea ei tarjoa tänä kesänä vain Vallisaareen sijoittuva Helsinki Biennaali vaan myös Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Örö ja siellä toimivan taideresidenssin viisivuotisnäyttely Öres 21.

Saavutettavuuden kysymykset ovat haasteellisia infraltaan vaihtelevilla saarilla tapahtuvissa taidetapahtumissa, eikä Öröstäkään voi puhua esteettömänä näyttelypaikkana. Jonoja toki muodostuu vähemmän Kemiönsaaren Kasnäsistä laivayhteyden päässä olevalla linnakesaarella, jolla suurin kuhina jää vierasvenesataman liepeille. Örön residenssi on suunnattu erityisesti kokeellisesti työskenteleville taiteilijoille, taiteen ja tieteen välisille projekteille sekä monitieteisille tutkijoille. Ei siis ole ihme, että Öres 21 -näyttelyyn kootut teokset eroavat toisistaan teemojen, tekniikoiden ja materiaalien osalta laajalti. Mukana on valokuvaa, videota, maa- ja äänitaidetta, veistoksia, installaatiota sekä performanssia, ja suuri osa teoksista on koettavissa joko osittain tai kokonaan verkossa. Nykytaiteen ylituotetuksi teemapuistoksi Örö on hieman liian rosoinen, mikä mahdollistaa sekä löytämisen iloa että levähdyspaikkoja taiteen äärellä. Aikaa siis kannattaa varata, vaikka ei olisi tarkoituskaan löytää kaikkia teoksia, vaan ottaa vastaan sen mitä saari yleisenä ja erityisenä paikkana eteen tarjoaa.

Aika ja tuolle ajalle antautuminen on juuri se yhteinen nimittäjä, joka näyttelyn teoksissa korostuu. Vilkkaan kesäsesongin ulkopuolella residenssiläiset ovat saarella paljolti yksin. Eristyksissä oleminen herkistää erityiselle ympäristölle entisestään, mikä välittyy useista teoksista. Telttailualueen kupeessa esillä oleva Miina Pohjolaisen Sumu nuolee ilmaa – muistiinpanoja saaresta, olemisesta ja utopioista on kirja(ime)llinen esimerkki vaihtoehtoisista tavoista lähestyä ja kokea saarta. Muistiinpanojen piirrokset ja kirjoitukset tekevät lempeitä ehdotuksia katsoa kohti, ohi ja lävitse. Käsikirjasta pinnalle pyrkivät keskeiset kysymykset ”Mikä on ilmeistä?” ja ”Mitä muuta on?” sopivat näyttelyssä kulkijan taskuun ja tarttuvat mukaan toisiin tiloihin vietäviksi ja koeteltaviksi.

Örön näyttely tekee kokijan tietoiseksi omasta lajisuudestaan, kun ihmiskulkijan läsnäoloa koetellaan eri tiloissa eri tavoin. Puoliavoimiin rakenteisiin installoituja teoksia vartioivat kiihkeinä pesivät pääskyset, hylätyn rivitalon sisällä asunut ilma tuntuu suorastaan vihamieliseltä virratessaan hengityselimiin. Sapiens-lajin edustaja tulee väistämättä hiipineeksi siirtyessään paahdeympäristön kirkkaudesta bunkkereiden tihkuvaan kosteuteen. Puolustusvoimien käytöstä poistettuun betoniseen infrastruktuuriin astuminen muistuttaa paitsi lajillemme ominaisen väkivallan historiasta myös sen alituisesta toteutumisen mahdollisuudesta. Sodan kulttuuria käsittelee osaltaan tutkija Miika Tervonen installaatiossaan Puhdas valkoinen / Pure White ja väkivaltaiset käytännöt saaren menneisyydessä nousevat esiin sarjakuvataiteilija Heikki Rönkön kuumeisessa serigrafiassa 59°N 22°E.

Ulkosaaristossa myös materiaalisten tarpeiden suhteet pulpahtavat pintaan. Omin käsin saarelle tuodut kantamukset pysyvät väkisinkin kohtuudessa, kun taas meren ja maan rajalla tuntuu useimmiten vallitsevan yltäkylläisyys – ainakin kosketteluun ja keräilyyn taipuvaiselle. Aaltojen rannalle viskomat elollisen ja elottoman aineen ryöpyt ruokkivat mieltä mielin määrin ja tätä dynamiikkaa hyödyntää myös Riina Talvikki teoksellaan Hunter-gatherer. Örön läntisellä rannalla polun varren kanervikosta pilkistää ajopuu, jonka päällä lepää jalkapohjan muotoinen matto. Hiekalla täytetty vyölaukku istua jököttää paluun sidottuna. Vihreät noidan kynnet ja halpakaupan laturinjohto sulautuvat käkkyrämäntyyn. Älyttömien esineiden kujeileva esillepano näyttää puntaroivan sitä, missä menee raja tarpeellisen ja tarpeettoman välillä. Kysymys itsessään kuuluu tietysti loputtoman muovijätteen kommentoinnin kaanoniin, mutta leikin läsnäolo antaa teokselle tilaa ottaa monia eri muotoja. Maailmassa olemisen materiaalisuuden pohdintoja voi jatkaa pienen ampumaradan liepeillä. Tiina Arjukka Hirvosen Olosuhteet-teoksessa levämäiset muodot kerrostuvat kolmiulotteiseksi maisemaksi ampumakatoksen ikkuna-aukkoon asetettuun kehikkoon. Aniliinin, okran ja violetin sävyjen sameassa välkehdinnässä voi nähdä polymeeriseoksen ja meriveden samankaltaisuuden. Residenssitalon ikkunaremontin kanssa koettu aika saarella elää muovin tavoin kupristuen, haalistuen – ja kestäen.

Aineen kierto saaren historiassa on erityisesti läsnä Kuuden tuuman kasarmialueen vanhassa ruokalarakennuksessa, jonne on levittäytynyt Noora Sandgrenin kuoria meripuhetta & sinertymisiä. Installaatiota hallitsee syvän sininen sävy, joka tulee osaltaan Öröllä kasvaneista mustikoista. Kyyn luovuttama nahka hahmottuu jättimäisenä seinällä lepäävälle kankaalle, erilaisten verkkojen kuviot haalistuvat omaan tahtiinsa papereilla ja lasien alla. Banaanin- ja munankuorten, höyhenien sekä hioutuneiden puunpalojen rivit keräävät näkyville aistimaailman sattumanvaraisuuden ja toisteisuuden.

Ajan kanssa oleminen nousee erityisen vahvasti esiin Annette Arlanderin ja Örön puiden kohtaamisten myötä. Paikkasidonnaisen performanssin tekijä, tutkija ja opettaja on viime vuosina keskittynyt taiteellisessa työskentelyssään Meetings with remarkable and unremarkable trees –sarjaan. Arlanderin kasvien ja maiseman kanssa työskentelyä on voinut jo pitkään seurata hänen verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Osana päivittäisiä puiden kanssa tehtäviä harjoitteita kuvatut videot seurailevat ulkosaariston reunamilla kasvaneiden mäntyjen tarinallisia muotoja ja liikettä. Kohtaamisista kirjoitetut tekstit ovat yhteyden avaamista, ja sitä myöten jatkuvaa törmäämistä inhimillisen havainto- sekä tulkintakyvyn rajoihin ja ratoihin. Kirjoittavan ihmisen ja hänen reflektioidensa kautta tallentuu eräänlainen peilikuva puusta. Arlanderin ja puiden kohtaamisia voi todistaa Örössä vielä elo-syyskuun taitteessa, ja näyttelyssä on esillä myös performanssidokumentaatioita valokuvien muodossa.

Michaela Caskován sää- ja luontopäiväkirja Small Talk #7: Reading Room marraskuulta 2017 on paikallistettu Örössä sotilaiden vanhan lukutuvan raunioille, mutta verkon kautta sitä voi kuunnella missä vain. Erilaiset ajan ja muutosten kokemukset saarella elosta kerrostuvat toistensa päälle. Näyttely tuo esiin, kuinka jotkut käyttävät totuttuja tapoja luonnonilmiöiden ja ympäristön jäsentämiseen ja kuinka jotkut kulkevat tietoisesti niitä vastaan. Yhteistä niille on se, että saarelle tulevien ihmisten tavat havainnoida, jäsentää ja kuvailla ympäristöään alkavat näyttäytyä ei-inhimillisten luonnonilmiöiden kaltaisina eleinä. Ympäristön eläminen ja siihen asettuminen rinnastuu siipien liikeratoihin, viiksikarvojen värähtelyyn tai tuulen mukana muovautumiseen. Kirjoittaminen ja kuvaaminen on kaivautumista syvemmälle paikan kerroksiin, kertominen kutsumista kokemuksen muotoiseen onkaloon.

Öres 21

20.6.–30.9.2021

Örö

Näyttelyn taiteilijat:

Aino Aksenja, Alice Olga Perets, Aloes, Amy Cutler, Anja Sidler, Anne Järvi, Annette Arlander, Azar Saiyar, Becky Brewis, Dana Neilson, Duncan Gibbs, Aukea, Hanna Nielsen, Heikki Rönkkö, Iona Roisin, Jamie Allen, Jessica MacMillan, Juan Zamora, Kristian Jalava, Laura Böök, Laura Pugno, Liina Aalto-Setälä, Linda Reif & Andreas Waldén, Lisa Hinterreithner, Michaela Casková, Miika Tervonen, Miina Pohjolainen, Minttu Maari Mäntynen, Mirjam Kroker, Nada Gambier & Mark Etchells, Nigel Heyer, Niina Vatanen, Noora Sandgren, Paavo Halonen, Pagan, Peppi Reenkola, Pia Palme, Riina Talvikki, Robert St John, Sapphire Goss, Sophie Dvořák, Tanja Engelberts, Taru Mäkitalo & Niko Liinamaa, Tiina Arjukka Hirvonen, Tuomo Savolainen, Ulla Kokki, Ulla Leppävuori & William Matheson.

Artikkelikuva: Anu Pasanen | Miina Pohjolainen: Sumu nuolee ilmaa – muistiinpanoja saaresta, olemisesta ja utopioista 

Teksti on toteutettu Taiteen edistämiskeskuksen tuella.