Tuulenkaato on tuulen kaatama puu. Tuulenkaatoa ei passaa mennä sörkkimään, jos ei tiedä tarkkaan, mitä tekee. Puu voi kaatua maassa olevan kohouman päälle, toisen puun yli tai jäädä pystyyn ympärillä kasvaviin puihin nojaamaan. Näissä tilanteissa puun runko taipuu ja jännittyy. Ja kun se katkaistaan, se voi ponnahtaa päin. 

Jännitteitä ja varastoitunutta potentiaalienergiaa on tarjolla myös Inka-Maaria Jurvasen tm•galleriassa esillä olevassa Tuulenkaato-näyttelyssä. Jurvanen on toteuttanut teoksensa lyijykynällä vanerille, pahkoihin ja marmorilevyille. 

Näyttelyssä on kaksi suurta, lattialla seisovaa vanerille piirrettyä triptyykkiä. Molemmissa tapahtuu paljon. Ne vilisevät möhkälemäisiä muotoja, erikoisia hyönteisiä ja muita eläimiä sekä tyhjästä ilmestyviä tai siihen katoavia raajoja. 

Teosten tunnelma on outo ja kiehtova. Vanerilevyille piirretyt maisemat tuntuvat kylpevän kuun kelmeässä ja kirkkaassa valossa – tai useamman kuun, sillä samassa tilassa leijuvien tai lojuvien olioiden ja esineiden varjot lankeavat moniin suuntiin.

Teoksessa Hajoamisen irstaus (2019–2020) triptyykin eri osissa näyttää toistuvan sama näkymä huoneesta ikkunan kohdalta. On ikkuna, sen takana avautuva maisema, ikkunalaudalla outo möhkäle ja alla patteri sekä ympäröivän huoneen lattiaa ja seiniä. 

Kuin hallusinaation eri vaiheiden pysäytyskuvina näkymät muuttuvat kuvasta toiseen. Ikkunan takana leijailevat planeetat, ehkä lentokoneenhylyt tai avarat maisemat, joista erottuvat peuran tai jonkin muun eläimen siluetit. Patteri ikkunalaudan alla kutistuu tai alkaa muuttaa muotoaan. Pienet ihmismuodot valuvat lattiaa pitkin, päättömät hirvieläimet pudottelevat miniatyyrisarviaan ja helminauhamaiset, pyöreät muodot kelluvat tilassa. Kaikki kuvissa esiintyvä tuntuu olevan hitaan hajoamisen, murtumisen ja muutoksen tilassa. 

Jurvasen kädenjälki on varmaa ja elävää. Ääriviivat ovat tummia ja määrätietoisia, varjot pehmeää utua. Myös materiaalivalinnat yllättävät ja tuovat oman lisänsä kuhunkin teokseen puunsyiden, marmorin juovien sekä pahkojen kuvioiden muodossa. Teoksissa Tuulen haistelija (2022) ja Varjoon parkkeeraaja (2022) marmorin sileäksi hiottu huokoinen pinta on kuin kiven ihoa ja piirrosjälki sen pinnalla paikoitellen hämmästyttävän hienoa utua.

Pahkoihin toteutetut teokset työntyvät kolmiulotteisina, jopa raajamaisina ulos seinistä. Pahkan ulkopuolella erottuvat sen omat kuviot, ja piirustukset kulkevat sen sisäpuolella kuin tatuointeina, epätasaiseen koveraan muotoon mukautuneina. 

Näyttelykokonaisuus on yhtenäinen, raikas ja vinksahtanut. Teoksista välittyvää hajoamisen logiikkaa jää väkisinkin tapailemaan ja maistelemaan. Viivan mukana muodot ja mielikuvat murtuvat ja syntyvät uudelleen.

Inka-Maaria Jurvanen: Tuulenkaato tm•galleriassa 12.2.2023 saakka.

Artikkelikuva: Inka-Maaria Jurvanen: Taivashautaus, 2021, lyijykynä ja akryyli puulle